Aasian homoseksuaalien oikeuksien puolestapuhujat raivostuivat hongkonglaiselle tv-kanavalle heidän Oscar-lähetyksensä vuoksi. Kanava sensuroi "homo"- ja "lesbo"-sanat kokonaan lähetyksestä. Erityisesti Kalifornian ensimmäisenä homoseksuaalina julkiseen virkaan valitusta Harvey Milkistä kertovan Milk-filmin käsikirjoittajan Dustin Lance Blackin tasa-arvoisuutta ajava puhe koki kovan kohtalon.
Empire julkaisi uuden kuvan odotetusta Terminator Salvation -elokuvasta, joka saapuu teattereihin toukokuussa. Klikkaamalla kuvaa näet sen suuremmassa koossa.
Uuden Transformers: Revenge of the Fallen -elokuvan käsikirjoittaja Roberto Orci vahvisti viimein, että ensimmäisessä osassa kuollut hahmo palaa kuvioihin jatko-osassa. "Megatron tekee paluun!", julisti Orci. Megatronin paluusta huhuiltiin jo viime kesänä, kun CHUD-sivusto raportoi asiasta kertomalla muun muassa, että jatko-osassa hahmo nähtäisiin panssarivaunun muodossa. Megatronin ääninäyttelijänä toimi ensimmäisessä elokuvassa Hugo Weaving.
Tuore Oscar-voittaja Sean Penn (kuvassa) on neuvotteluissa liittyäkseen Fair Game -elokuvan näyttelijäkaartiin. Elokuva kertoo CIA-agentti Valerie Plame Wilsonista, jota esittää Naomi Watts. Penn näyttelisi elokuvassa agentin aviomiestä, Joseph Wilsonia. Fair Game perustuu Plame Wilsonin muistelmiin. Elokuvan ohjaa Doug Liman, joka tunnetaan muun muassa elokuvistaan Mr. & Mrs. Smith ja Jumper.
Terry Gilliamin uusin ohjaus The Imaginarium of Doctor Parnassus ei tunnu löytävän amerikkalaista levittäjää, siitäkin huolimatta, että elokuvassa nähdään edesmenneen Heath Ledgerin (kuvassa) viimeinen roolisuoritus. Ledger kuoli kesken elokuvan tuotannon, jonka jälkeen Johnny Depp, Colin Farrell ja Jude Law saapuivat täydentämään kesken jäänyttä roolia.
Naomi Watts (kuvassa) on liittynyt Woody Allenin tulevaan, vielä nimeämättömään projektiin. Näyttelijäkaartiin kuuluvat myös aikaisemmin kiinnitetyt Josh Brolin ja Anthony Hopkins. Myös Slumdog Millionairessa loistanut Freida Pinto aikoo ottaa osaa projektiin. Elokuvan rahoittaa espanjalainen Mediapro-yhtiö, joka vastasi myös Allenin Vicky Cristina Barcelona -elokuvasta.
Ohjaaja Jon Favreau vahvisti, että Emily Blunt ei tähditä Iron Man 2:ta aikatauluongelmien vuoksi. Favreau ei kuitenkaan kommentoinut huhuja, joiden mukaan Scarlett Johansson ottaisi Bluntin paikan. Huhumyllyn pyörteissä olleen Mickey Rourken tilannettakin hän kommentoi erittäin lyhyesti.
Greg Cannom (kuvassa) voitti parhaan maskeerauksen Oscar-palkinnon työstään Benjamin Buttonin uskomaton elämä -elokuvassa. Mies on kiinnitetty parhaillaan rahoitusongelmien kanssa painivan Renny HarlininMannerheim-filmin maskeeraajaksi.
Dan Aykroyd kertoi haastattelussa, minkälaisella aikataululla tuleva Ghostbusters 3 -elokuva aiotaan tehdä. "Käsikirjoituksen tekeminen aloitetaan aikaisin kesällä. Tuotannon toivotaan alkavan myöhään syksyllä 2009", Aykroyd kertoi projektista, josta on vielä suhteellisen vähän tietoa liikkeellä.
Arnold Schwarzenegger (kuvassa) vahvisti huhut, joiden mukaan hän on liittynyt Sylvester Stallonen ohjaaman, käsikirjoittaman ja tähdittämän The Expendables -elokuvan näyttelijäkaartiin. Hän kuitenkin toppuutteli innostuneita faneja kertomalla, että kyseessä on pelkkä cameo-rooli. Useat kalifornialaiset raivoistuivat kuullessaan, että heidän kuvernöörinsä huomio kiinnittyy muuhun kuin talouskriisin kanssa temuamiseen kesken pahan laman.