Ain't It Cool News kertoo, että Arnold Schwarzenegger (kuvassa) näyttelee itseään kuvernöörinä Sylvester Stallonen kasaamassa The Expendables -elokuvassa. Hän viipyy kuvauksissa yhden päivän.
Uutisoimme viime viikolla nettiin vuotaneesta Transformers: Revenge of the Fallen -elokuvan trailerista. Nyt trailerista on julkaistu huomattavasti parempilaatuinen versio.
Pari viikkoa sitten uutisoimme Batman-tähti Christian Balen raivokohtauksesta. Bale joutui sen jälkeen naljailun kohteeksi, ja nyt jopa animaatiosarja Family Guy on repinyt huumoria miehen kustannuksella.
Elokuvaohjaaja Uwe Bollille (kuvassa) myönnetään tämän vuoden Razzie Award -gaalassa palkinto kategoriassa "Worst Career Achievement". Fanien pettymykseksi Boll ei kuitenkaan pääse henkilökohtaisesti vastaanottamaan pystiä. "Olen kuvauksissa Etelä-Afrikassa", hän paljasti haastattelussa. Kun ohjaajalta kysyttiin, kuka muu ansaitsisi palkinnon hänen sijastaan, vastaus oli itseironinen: "Ei kukaan, ainoastaan minä".
Emily Blunt, jonka piti näytellä uudessa Iron Man -elokuvassa Black Widow -hahmoa, saattaa olla estynyt ottamaan osaa projektiin. Estymisen syynä on Bluntin Gulliver's Travels -elokuvan ja Iron Man 2:n tuotantojen päällekkäisyys.
Vaikka aikatauluja yritetään vielä sovitella, etsii studio jo uutta näyttelijää esittämään Black Widow -hahmoa. Huhujen mukaan Scarlett Johansson (kuvassa) on neuvotteluissa astuakseen supervakoojan saappaisiin, mutta studio ei ole vielä vahvistanut asiaa.
Sarjakuvien viittasankareita (sekä mm. elokuvia X-Men ja Men In Black) parodioiva seikkailukomedia Super Capers esittelee mitä eriskummallisimpien vaateparsien alta joukon omituisia "ihmisiä", omituisine supervoimineen. Maaliskuussa teattereihin tulevan kreisikomedian on käsikirjoittanut ja ohjannut Ray Griggs.
Useat uutislähteet uutisoivat perjantaina, että Lindsay Lohan (kuvassa) olisi kiinnitetty A Nightmare on Elm Street -elokuvan uutisintafilmatisoinnin naispääosaan. Lohanin edustaja on kuitenkin eri mieltä: "emme tiedä mistä tämä kaikki on peräisin, mutta siinä ei ole mitään tolkkua." Myös New Line Cinema -studio on katkaissut huhulta siivet. Mikäli roolitus etenee ripeästi, kuvaukset alkavat jo tämän kevään aikana.
Elokuvaohjaaja Uwe Boll (kuvassa) aikoo rahoittaa uuden Blackout-trillerinsä keräämällä rahaa verkossa. Boll etsii TheBlackoutFilm.com-sivustolla "yhteistyökumppaneita", jotka lahjoittaisivat 33 euroa elokuvan tuotantoon. Suunnitelmana on kerätä sivuston kautta 18.5 miljoonaa dollaria. Rahoittajat saavat itselleen Limited Edition DVD:n ja mahdollisuuden voittaa matkan kuvauspaikalle sekä muita palkintoja.
Kesäkuussa ensi-iltansa saavasta Transformers: Revenge of the Fallen -elokuvasta on vuotanut nettiin uusi traileri, joka paljastaa huomattavasti enemmän kuin taannoin Suber Bowlin mainoskatkolla näytetty TV-spotti.