Muun muassa Spiderman-pahiksena ja Platoon - nuoret sotilaat -elokuvasta tunnettu Willem Dafoe (kuvassa) on liittynyt elokuvan Cirque du Freak näyttelijäkaartiin. Paul Witzin ohjaamassa kauhua ja fantasiaa sekoittavassa elokuvassa näyttelee hänen lisäkseen John C.
Näyttää siltä, että Sony on liikkumassa eteenpäin uuden Spiderman 4 -filmin kanssa, mutta näyttää myös koko ajan selvemmältä, ettei aiemmissa osissa nimiroolia näytellyt Tobey Maguire ole siinä mukana. Huhujen mukaan uudeksi hämähäkkimieheksi on kaksi vaihtoehtoa: Patrick Fugit (alempi kuva) ja Michael Angarano (ylempi kuva). Kummallekaan ei ole vielä tehty tarjousta, mutta kaksikko on vienyt korkeimmat sijat tämän hetkisessä nimilistassa.
Sharon Stone (kuvassa) - viime vuoden Shanghain filmifestivaalien iloinen vieras - on saanut porttikiellon Kiinan elokuvateattereihin. Näin ollen mitään Stonen elokuvia ei näytetä Kiinan elokuvateattereissa. Syynä tähän on Stonen antama lausunto, jonka mukaan Kiinassa 12. toukokuuta tapahtunut maanjäristys olisi ollut pahan karman syytä. Stone viittaa lausunnollaan Kiinan huonoon ihmisoikeustilanteeseen, erityisesti tiibetiläisten ja heidän karkoitetun hengellisen johtajansa, Dalai Laman huonoon kohteluun.
Marvel Studios on julkaissut kaksi uutta traileria elokuvasta The Incredible Hulk. Ohjauksesta vastaa Louis Leterrier. Elokuvaa tähdittää muun muassa Edward Norton, Liv Tyler, Tim Roth, Tim Blake Nelson, Ty Burrell ja William Hurt. Vihreän velikullan tempauksia päästään katselemaan teattereissa ensimmäistä kertaa perjantaina 13. päivä kesäkuuta. Jääkin nähtäväksi, selviääkö elokuva perinteisestä epäonnen päivästä ilman suurempia vastoinkäymisiä.
Uusimman raportin mukaan Steven Spielbergin ohjaama Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta on tienannut tähän mennessä maailmanlaajuisesti jo yli 311 miljoonaa dollaria. Suoritus tarkoittaa voitonriemuista paluuta ilmeisen suositulle seikkailevalle arkeologille. Nimiroolia elokuvassa näyttelee Harrison Ford.
Ensimmäiset kuvat elokuvan Transformers 2 kuvauspaikasta ovat pulpahtaneet internetiin. Kuvat ovat Pennsylvanian osavaltiosta, Bethlehemin kaupungista. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmaksi.
Lindsay Sloane (kuvassa) on valittu yhteen elokuvan A Good Old Fashioned Orgy päärooleista. Komediaa tähdittää hänen lisäkseen Jason Sudeikis, Will Forte ja Leslie Bibb. Elokuva kertoo 30-vuotiaasta miehestä, jonka vanhemmat painostavat häntä miehistymään myymällä perheen loma-asunnon. Seuraavaksi vanhemmat värväävät miehen kavereita järjestämään hänelle talon myymisen kunniaksi orgiat.
Chris Noth (ylempi kuva) tähdittää Richard Loncrainen ohjaamaa komediaa My One and Only yhdessä Renee Zellwegerin (alempi kuva) kanssa. Elokuva perustuu vuonna 1939 syntyneen näyttelijä George Hamiltonin lapsuuden seikkailuihin. Zellweger näyttelee Anne Deverauxia - ylellisyydenhaluista haaveilijaa, joka matkaa kaupungista toiseen etsiessään vaurasta miestä elättämään hänet ja lapsensa. Noth näyttelee eläkkeelle jäänyttä armeijan lääkäriä, joka saattaisi jopa kelvata Deverauxille elättäjäksi.
Amerikkalainen elokuvaohjaaja, tuottaja ja näyttelijä Sydney Pollack on kuollut. Hän menehtyi kotonaan Los Angelesissa maanantaina ollessaan 73-vuotias. Pollack sairasti syöpää. Pollackin eniten kiitosta kerännyt elokuva on Minun Afrikkani, joka saalisti huimat seitsemän Oscar-palkintoa. Pollackin ehkäpä seuraavaksi tunnetuin elokuva on Parhaat vuotemme. Viimeisinä vuosinaan Pollack keskittyi ohjaamisen sijasta enemmänkin tuottamiseen ja näyttelemiseen. Hän esiintyi muun muassa HBO:n ylistetyssä mafiasarjassa Sopranos.