Iron Manin ratsastaessasuosionsa huipulla Marvel on laittanut lisää pökköä pesään lisäämällä vuonna 2002 ilmestyneen sarjakuvansa Runaways elokuvaksi käännettävien listalle. Kyseinen lista on tosin buukattu täyteen aina vuoteen 2011 asti, joten tätä filmatisointia on turha odottaa vähään aikaan.
Uuden Terminator -jatko-osan tuottajat Derek Anderson ja Victor Kubicek olivat ihmettelemässä Cannesin elokuvajuhlien humua. Törmätessään toimittajiin he lipsauttivat muutamia yksityiskohtia tulevasta The Future Begins -elokuvasta.
18 vuoden odotus on viimein ohi, nimittäin uusi Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta on saanut ensi-iltansa. Elokuvaa suunniteltiin yli kymmenen vuotta, kunnes viimein 30. joulukuuta 2006 tuottaja George Lucas ilmoitti, että käsikirjoitus on valmis. Elokuvan kuvaukset aloitettiin vuoden 2007 kesäkuussa. Aiemmista osista tutut kasvot, näyttelijä Harrison Ford ja ohjaaja Steven Spielberg ovat mukana myös neljännessä osassa. FilmiFIN oli ensimmäisten joukossa arvostelemassa supersuositun seikkailevan arkeologin paluun.
Kävelevä kiistelynaihe, ohjaaja Uwe Boll (kuvassa), on vieläkin käärmeissään elokuvateattereille siitä, etteivät ne suostu näyttämään hänen uusinta elokuvaansa, farssinomaista mustaa komediaa Postal. Elokuva viittaa muun muassa syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin, Yhdysvaltojen presidentti George W. Bushiin ja Osama bin Ladeniin. Tai tarkemmin sanottuna tekee niistä huumoria.
Jonahtan Demme on ottamassa ohjaajan paikkaa Martin Scorseselta reggae-legenda Bob Marleyn elämää valottavassa dokumentissa. Marleyn perheen omistaman Tuff Gong Pictures -yhtiön ja Steve Bingin omistaman tuotantoyhtiö Shangri-La Entertainmentin tuottaman dokumentin tavoiteltu julkaisupäivä on helmikuun 6. päivä vuonna 2010, jolloin vietetään Marleyn 65-vuotispäivää.
Agentti Scullyna X-Files -televisiosarjasta ja elokuvasta tunnettu Gillian Anderson (kuvassa) kertoi Cannesin elokuvajuhlilla tulevasta X-Files -jatko-osasta I Want to Believe, jossa Anderson uusii roolinsa Scullyna. David Duchovny näyttelee tuttuun tapaan agenttiparivaljakon toista puolta, agentti Mulderia. Chris Carter vastaa ohjauksesta.
Simon Pegg (kuvassa vas.), nero muun muassa komedioiden Hot Fuzz ja Shaun of the Dead takaa on ollut mainostamassa Cannesin elokuvajuhlilla uusinta elokuvaansa How to Lose Friends and Alienate People. Haastatteluissa hän on sivunnut uuden elokuvansa lisäksi myös omia tulevaisuudensuunnitelmiaan: "Sain juuri valmiiksi käsikirjoituksen uuteen elokuvaan kumppaniniNick Frostin (kuvassa oik.)kanssa. Sen nimi on Paul, ja kuvaamme sen myöhemmin tänä vuonna tai aikaisin ensi vuonna.
Harrison Ford (Indiana Jones -sarja) (kuvassa) on poistattanut vahalla rintakarvansa saadakseen ihmisten huomion kiinnittymään ilmaston lämpenemiseen ja metsien häviämiseen. Tämä 65-vuotias tähti irvistelikin hyvin ilmeisissä kivuissa, kun häneltä riuhtaistiin liuska rintakarvoja Yhdysvalloissa esitettävässä televisiomainoksessa. Ford, joka ei yleensä esiinny tämän kaltaisissa mainoksissa, on Concentration International -nimisen ympäristöyhdistyksen johtokunnan jäsen.
Hobitin ja sen jatko-osan esituotanto on pääsemässä alkuun. Fran Walsh ja Philippa Boyens tekevät näiden kahden elokuvan käsikirjoitukset Peter Jacksonin ja Guillermo del Toron ohjeistamana.Taru sormusten herrasta -elokuvien näyttelijöistä luultavasti mukana tulee olemaan ainakin ViggoMortensen (Aragorn),
Iron Manin huikean menestyksen jälkeen alkaa näyttämään siltä, että futuristisista ja supersankareita sisältävistä scifielokuvista on tullut Hollywoodin uusi villitys. Viime viikolla ilmoitettiin, että scifistisestä Buck Rogers -sarjakuvastaaiotaan tehdä uusi elokuva. Nyt elokuvayhtiö Sony Pictures Entertainment on voittanut virkeän tarjouskamppailun 1930-luvun sarjakuvasta Flash Gordon. Sonyn kerrotaan maksaneen korkean kuusinumeroisen summan oikeuksista elokuvaan.