Titanic-elokuvasta suursuosioon nousseenLeonardo DiCapriontuotantoyhtiö Appian Way aikoo tuottaa James Bond -kirjailija Ian Flemingistä(kuvassa)kertovan elämänkertaelokuvan Fleming yhdessä tuottaja Andrew Lazarinkanssa.
Vaalivuotta vietetään sittenkin. Tom Cruise (kuvassa) on neuvotteluissaan loppusuoralla roolista Philip Noycen ohjaamassa toimintatrillerissä 28th Amendment. Elokuvassa Cruise esittää - ei enempää eikä vähempää - kuin Yhdysvaltojen presidenttiä Ben Cahillia. Hän kuitenkin huomaa, että hän itse ei olekaan maan johdossa, vaan päätöksenteosta vastaa salakähmäinen järjestö.
Lionsgate on julkistanut tietoja Saw V -elokuvan näyttelijöistä ja juonesta. David Hackl ohjaa PatrickMeltonin ja Marcus Dunstanin käsikirjoituksen pohjalta sarjan jo viidennen osan.
Tätä parivaljakkoa maailma on odottanut. Christian Slater ja Cuba Gooding Jr. (kuvassa) näyttelevät yhdessä toimintakomediassa Lies and Illusions. Elokuva kertoo kirjailijasta, joka on joutunut vakoilun uhriksi, koska hänellä uskotaan olevan miljoonien dollareiden arvosta hänen jo edesmenneen morsiamensa varastamia timantteja.
Ison-Britannian komedian tämän hetken kuumin parivaljakko, James Corden ja Matthew Horne, suunnittelevat tähdittävänsä kauhukomediaa Lesbian Vampire Killers. Parivaljakko nousi pinnalle arvostetun brittiläisen televisio- ja elokuvapalkinnon BAFTA:n voittaneella televisiosarjallaan Gavin and Stacey. Elokuvan juoni kertoo kaveruksista (Corden, Horne), jotka juuttuvat kaupunkiin, jossa kaikki naiset ovat orjuutettuina vampyyrin kirouksen vuoksi.
Tommy Lee Jones on alkanut työstämään Ernest Hemingwayn kirjaa Islands in the Stream valkokankaalle. Yhdessä Bill Witliffin kanssa kirjan käsikirjoitukseksi kääntänyt Jones myös näyttelee elokuvassa, sekä ohjaa ja tuottaa sen.
Näyttelijä Nicolas Cage (kuvassa) ja perfektionistisuudestaan tunnettu ohjaaja Werner Herzog lyöttäytyvät yhteen tehdäkseen uudelleenfilmatisoinnin Abel Ferraran vuodelta 1992 olevasta väkivaltaisesta rikostrilleristä Paha poliisi.
Sensaatiohakuisten dokumenttielokuvien tekijänä tunnettu Michael Moore on kertonut Cannesin filmifestivaaleilla aikeistaan tehdä jatko-osa paljon kohua herättäneelle dokumenttielokuvalle Fahrenheit 9/11. Ensimmäisen teoksen ystävät kertovat sen olevan mitä arvokkain näkökanta yhdeksäs marraskuuta vuonna 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeisiin tapahtumiin, kun taas sen vastu
Martin Scorsesesta saattaa tulla laulaja-näyttelijä Frank Sinatrasta tehtävän suurelokuvan ohjaaja. Elokuvan tuottajana toimivan Sinatran tyttären Tina Sinatran mukaan tuleva elämänkerta tulee näyttämään hänen mafiakytköksistäänkin tunnetun isänsä suhteen gangstereihin täysin viattomana. Myös minisarjan isästään vuonna 1992 tuottanut Sinatra sanoo että Scorsesen mukaantulo ei ole vielä täysin varmaa.