

Liki kolme vuosikymmentä on kulunut siitä, kun vaarallinen virus levisi ympäri Brittein saarta muuttaen sekunneissa tartunnan saaneet raivotautisiksi ihmishirviöiksi. Pieni joukko selviytyjiä asuu nyt Lindisfarnen vahvasti vartioiudulla saarella askeettisissa oloissa, ilman sähköä tai modernia tekniikkaa. 12-vuotias Spike (Alfie Williams) lähtee isänsä Jamien (Aaron Taylor-Johnson) kanssa matkalle mantereelle osana miehistymisriittiä, mutta he saavat pian huomata, että myös tartunnan saaneiden joukossa on vuosien varrella tapahtunut muutoksia.
Vuonna 2002 elokuvantekijät Danny Boyle ja Alex Garland kirjoittivat uudelleen zombie-genreksi kutsutun alalajin säännöt loistavalla elokuvallaan 28 päivää myöhemmin. Uhkaa ei enää edustanut laahustaen etenevät elävät kuolleet, vaan nopeat ja vahvat infektoituneet, joiden tauti levisi sekunneissa. Onnistunut Jatko-osa 28 viikkoa myöhemmin näki päivänvalon vuonna 2007 Juan Carlos Fresnadillon ohjaamana.
28 vuotta myöhemmin tuo takaisin niin ohjaaja Boylen kuin käsikirjoittaja Garlandinkin, eikä odotus ole faneille ollut turhaa. 28 vuotta myöhemmin on yhtä aikaa koskettavan melankolinen kasvutarina kuin hyytävä dystopiakin, graafisen julmalla kuvastolla kerrottu matka, jossa ihmisyyden käsite muuttuu koko ajan. Selkeästi kahteen kokonaisuuteen jaetun tarinan keskiössä on erinomaista työtä tekevä tulokas, nuori Alfie Williams, jonka kautta avautuu näkymä taantuneeseen, mutta myös oman oudon evoluutionsa kokeneeseen maailmaan. Nuori miehenalku saa kovemman kautta oppia niin tartunnan saaneista (No mind, no soul) kuin ihmiskunnan viimeisestä ohjeesta (Fall we may, but go we must).
Tarina jää tarkoituksella avoimeksi, sillä heti vuoden 2026 alussa ensi-iltaan tulee yhtä aikaa kuvattu 28-saagan seuraava osa, 28 Years Later: The Bone Temple, jonka suunnasta saadaan esimakua jo 28 vuotta myöhemmin -elokuvan finaalissa. Boyle ja Garland kehittelevät myös kolmatta osaa saagaan.
Teknisesti 28 vuotta myöhemmin on uskomattoman upean näköistä elokuvaa. Iphone-kameroiden takana on digikuvauksen edelläkävijä, jo seitsemättä kertaa Boylen kanssa saumatonta yhteistyötä tekevä Oscar-palkittu (Slummien miljonääri, 2008) Anthony Dod Mantle, jonka visuaalinen nerokkuus nostaa elokuvan aivan uudelle tasolle. Yhtä lailla Boyle näyttää, että miehen tavaramerkki, häikäisevä ja innovatiivinen visuaalisuus, on yhä tallella. Leikkaaja Jon Harrisin kanssa Boyle keksii tukun uusia tapoja näyttää tylyt tapahtumaketjut, hyödyntäen niin slomoja, freeze frameja kuin Matrix -elokuvasta (1999) tuttua Bullet time-tekniikkaakin.
Loistavan Alfie Williamsin rinnalla nähdään hyviä näyttelijöitä, kuten Aaron Taylor-Johnson tämän isänä, Jodie Comer äitinä, sekä Ralph Fiennes tohtori Ian Kelsonina. Edvin Ryding on Nato-joukkojen sotilas Erik ja Chi Lewis-Perry infektoituneiden johtaja Alfa. Sir Jimmy Crystalin roolissa nähtävälle Jack O´Connellille vuosi 2025 on ollut loistava, sillä miehen edellinenkin elokuva Sinners (2025) oli maailmanlaajuinen onnistuminen ja jättihitti.
28 vuotta myöhemmin muokkaa ja muuttaa niin itseään kuin kauhugenreäkin kehittyvän viruksen tavoin ja pitää katsojan penkissä yllättävään loppuunsa saakka.





- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja