Bridget Jones (Renée Zellweger) on jälleen yksin, sillä rakas aviomies Mark Darcy (Colin Firth) on kuollut 4 vuotta aiemmin. Lastensa, 9-vuotiaan Billyn (Casper Knopf) ja 4-vuotiaan Mabelin (Mila Janković) yksinhuoltajana Bridget päättää ystäviensä kehoittamana palata lopulta jälleen miesmarkkinoille ja saada seksiä. Ja kohta tukea onkin tarjoamassa jo muutamakin ehdokas.

2001 sai ensi-iltansa jättihitiksi noussut, Helen Fieldingin 1995 julkaistuun kirjaan pohjannut Bridget Jones – Elämäni sinkkuna, joka nosti Renee Zellwegerin kerrasta tähtien joukkoon. Kolme vuotta myöhemmin rahastus jatkui elokuvalla Bridget Jones: Elämä jatkuu ja 2016 nähtiin sarjan kolmas veto, Bridget Jones´s Baby.

Nyt nähdään saagan finaali, Michael Morrisin ohjaama Bridget Jones: Mad About the Boy, mutta samojen kuvioiden toisto ja vanhojen vitsien kierrätys tuntuu enemmänkin epätoivoiselta yritykseltä kerätä vielä kerran massit maksavilta katsojilta. Pikkutuhmia kaksimielisyyksiä ja romanttiseksi komediaksi tietenkin myös melankoliaa sisältävä elokuva voisi sanoa painavasti monestakin asiasta, mutta valittu tie johtaa joka askeleella aina vain nolompiin tilanteisiin päähenkilön kannalta.

23 vuoden aikana ulkomuodoltaan, vaan ei maneereiltaan, hurjasti muuttunut Renée Zellweger osaa olla neuroosikimppu Bridget vaikka unissaan, jolta roolin läpikävely pääasiassa tuntuukin. Uutta verta tarinaan tuovat Leo Woodallin nuori adonis Roxster sekä Chiwetel Ejioforin herra Walliker, Bridgetin lasten opettaja. Kaikki vanhat tutut, kuten Emma Thompson, Sally Phillips, Shirley Henderson sekä Bridgetin vanhempina Gemma Jones ja Jim Broadbent piipahtavat kuviossa heittämässä muutaman hetulan eikä Bridget Jones -elokuva olisi sama, jos siitä puuttuisi Hugh Grantin hurmaavan lipevä, yhä poliittisesti äärimmäisen epäkorrekti Daniel Cleaver.

Bridgetin ikifaneille neljännessäkin tarinassa on toki sitä tuttua sulkkua sympatiaa ja muutenkin muutama hymyilyttävä hetki, mutta muuten eiköhän tämä ollut sitten jo tässä.