Pohjanmaalla Kauhajoen nuorisotalo Kasino oli 1990-luvun lopulla suosittu kokoontumispaikka viikonloppuisin. Tuolloin nuorten elämän kiertokulku (kuten varmaan yhäkin) pysyi aina varsin samankaltaisena: alkuviikko suunniteltiin bileitä, loppuviikosta etsittiin täysi-ikäinen hakija oluelle ja alkoholille ja viikonloppuna bailattiin yhdessä Kasinolla. Kohelluksen keskiössä ovat Tiinan (Iida Hietamäki) johtama tyttötrio ja Mikan (Eelis Kakkonen) kollit.

Kotokulmillaan Kauhajoella näkyvästi kunnallispolitiikassakin vaikuttavan Mikko Jokipiin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama Kasino on kotikutoinen nostalgiapläjäys, jonka kohderyhmä on ensisijaisesti Kauhajoen Kasinolla nuoruuttaan viettäneet henkilöt. Pitkälti amatöörijengillä työstetystä elokuvasta huokuu innostus ja ilo enemmän kuin elokuvainstrumentin tunteminen, joka näkyy monin kohdin haparoimisena ja pomppivana jatkuvuutena. Kokonaisuus kärsii eniten rytmin puutteesta, kun jokainen kohtaus tuntuu tehdyn eri tyylilaji mielessä. Rehvakkaasti kiroiltu dialogi on kyllä aidonkuuloista noitumista, mutta huumori lähinnä lapsellista ja sketsimäistä, josta kärsii myös hatarasti kirjoitettu draama. Aikajanaan toisistaan irralliset sekoilut sidotaan paitsi tietenkin musiikilla, myös erilaisilla artefakteilla aina kännyköistä vaatetukseen ja tv-ohjelmiin.

Siinä missä osa porukasta tuntuu näyttelevän ihan tosissaan, toiset karaktäärit vedetään täysillä takaseinään. Päärooleissa nähdään sellaisia mahdollisia tulevaisuuden nimiä kuin Iida Hietamäki, Eelis Kakkonen, Iina-Sofia Aura, Marjukka Otsomaa ja Niko Peltoniemi. Mukana myös artisti Irina Saari.

Pitkin ja poikin pitäjää hajoileva kerronta ja juvenaali komiikka eivät tyystin kasva osiensa summaksi, mutta pisteitä jaetaan aina halusta tehdä elokuvaa. Yrittänyttä ei laiteta.