Alkuperäinen nimi: 
Lapua 1976
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2023
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
112
Lapua 1976
Jussi U. Pellonpää, Pe, 01/09/2023 - 22:29

Elokuva

On vuosi 1976, kun Kaisa Mäkelä (Linnea Leino) palaa Helsingistä takaisin kotikyläänsä Lapualle ja aloittaa työt ammustehtaan lataamossa. Tehtaalla työskentelee myös Matti Holma (Konsta Laakso), Kaisan nuoruuden rakastettu, eikä aikaakaan kun parin välillä jälleen kipinöi. Esteenä romanssille on kuitenkin Kaisan isä, tehtaanjohtaja Aarne (Hannu-Pekka Brjörkman), joka ei voi sietää Mattia, sekä tytön yrmy kihlattu Juhani (Leo Sjöman). Kaikkien maailma kuitenkin muuttuu sekunnissa huhtikuun 13. päivän aamuna, kun kipinä lataamossa aiheuttaa valtavan räjähdyksen.

Lapuan ammustehtaan räjähdys huhtikuun 13. päivänä vuonna 1976 on sodan jälkeisen Suomen suurin onnettomuus, jossa kuoli 40 ihmistä ja yli 100 loukkaantui. Tämä kansallinen tragedia on hömppäisen rakkaustarinan taustalla 12 vuotta aihetta tutkineen ja elokuvaa valmistelleen Toni Kurkimäen ohjaamassa ja Tuukka Haapamäen kanssa kirjoittamassa elokuvassa Lapua 1976. Ohjaajalla on ollut tapahtumiin myös omakohtainen side, sillä hänen isänsä työskenteli tehtaalla juuri tuona traagisena päivänä.

Henkilökohtaisuus ei kuitenkaan näy millään tavalla, kun esikoispitkäänsä ohjaava ja hidastuskuviin ihastunut Kurkimäki käyttää aivan jokaisen leffanteko-oppaan kikan ja kliseen pahasti ylikirjoitetun fiktiodraaman purkuun, saippuaoopperaan, joka vie ajasta helposti kolme neljännestä. 1,2 miljoonan euron budjetilla tehty ja sen mahdollistaneilla tehosteilla rekonstruoitu ajankuva, massiivinen tuho ja sitä seuranneet pelastustoimet on kuitenkin esitetty pieteetillä, eikä teknisessä suorituksessa ole muutenkaan mitään vikaa, mutta fiktiivinen kokonaisuus horjuu pahasti kuluneine juonenkäänteineen. Viimeinen näytös ylipitkäksi vänähtäneessä elokuvassa onkin sitten yhtä surun maksimointia hidastettuine kuvineen ja surullisine musiikkeineen.

Linnea Leino ja Markku Pölösen hienosta elokuvasta Oma maa (2018) tuttu Konsta Laakso tekevät kuitenkin todella hyvää työtä päärooleissa, kuten tekee myös  H-P Björkman koko kylän patriarkkana. Sivurooleihin on kiinnitetty paljon paikallisia amatöörejä, joka näkyy valkokankaalla pienenä epätasaisuutena. Tunnetuimmat kuvissa piipahtajat ovat Jussi lampi ja Heikki Kinnunen.

Yhteenveto

 

Lapua 1976 on tosissaan tehtyä terapiaa ja taatusti oikealla asialla, mutta elokuvana se ei toimi tarpeellisella tavalla ollakseen oikeasti puhdistava kokemus.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016