Minna (Olga Temonen) kärsii vakavasta traumasta, jonka juurisyynä on ruma tragedia menneisyydessä. Äidin huono olo vaikuttaa suoraan teini-ikäiseen Silja-tyttäreen (Helga Temonen), joka haluaa saada tietoa kuolleeksi väitetystä isästään. Avaimet koko perhettä ahdistavaan arvoitukseen voisivat löytyä uskovaisen isoäidin Mirjan (Eeva Eloranta) hallusta, kun kuvioon ilmestyy aikuinen Lauri (Konsta Hietanen), joka ystävystyy Siljan kanssa.
Tuukka Temonen on elokuvauransa aikana kokeillut niin dokumenttia (Presidentintekijät, 2014), fiktiivistä henkilökuvaa (Teit meistä kauniin (2016) ja Valmentaja, )2018)), draamaa (Aika jonka sain, 2020), komediaa (Pohjolan satoa (2022) kuin toimintajännääkin (Vares X, 2024), mutta huonolla menestyksellä. Nyt on vuorossa sitten tragedia ja yllätys yllätys, Meduusalla ei ole sydäntä lienee tekijänsä hallituin elokuva.
Temosen kirjoittama ja ohjaama terapiasessio käsittelee äärimmäsen vakavaa aihetta, rumaa rikosta ja sen vaikutusta niin uhriin kuin sen tekijäänkin. Samalla tarkastellaan traumaa ja selviytymismekanismeja, joista helpoin lienee pulloon ryömiminen. Pitkillä kuvilla (alituiseen liikkuvan kameran takana Antti Ruusuvuori) täytetty elokuva tasapainoilee hetkittäin uskottavuuden kaltevalla rajapinnalla, mutta onnistuu ilman turhia krumeluureja välittämään tarinansa katsojalle vahvana kokemuksena. Muutamaa kauneusvirhettä ja ylikirjoitettua ja -näyteltyä hetkeä lukuunottamatta, Temosen perheen yhteisurakka (kameran edessä vaimo ja tyttäret), Meduusalla ei ole sydäntä on kokonaisuutena hyvä elokuva, jonka loppuratkaisusta voidaan olla montaakin mieltä.
Olga Temonen sortuu Minnana paikoittain ylidramatisointiin, mutta Helga Temosen erinomainen rooli Siljana pelastaa pahimmilta sudenkuopilta. Kokonaisuutena äidin ja tyttären umpisolmuinen suhde on uskottava ja aito. Hyvä on myös Helgan pikkusisko Hilma Siljan ainoana ystävänä ja kehut ansaitsevat myös niin Konsta Hietanen kuin Eeva Elorantakin.
Olen vilpittömän iloinen, että ahkera, mutta pahasti parjattu elokuvantekijä Tuukka Temonen on vihdoin löytänyt sen oman juttunsa. Meduusalla ei ole sydäntä on aikuisen tekijän elokuva.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja