Lapsesta haaveilevat Mona (Eili Harboe) ja Robbie (Herman Tømmeraas) ovat juuri ostaneet vanhasta kerrostalosta asunnon ja nuoren parin elämä tuntuu muutenkin olevan pelkkää hubaa. Pitkillä työmatkoilla alituisen ramppaavan Robbien poissaoloa Mona korvaa remontoimalla uutta vanhaa kotia, mutta yöaikaan painajaiset valtaavat nuoren naisen mielen. Naapurin Siren (Gine Therese Grønner) suosittelee tohtori Akselia (Dennis Storhøi), mutta kun pahat näyt alkavat tulla päiväsaikaankin ja tuovat muassaan unihalvauksia, Mona alkaa vakuuttua, että näkyjen takana on jotain yliluonnollista.
Jos katsojalla on yhtään hallussa horrorhistoria, Kjersti Helen Rasmussenin ohjaaman ja kirjoittaman kierrätyskauhun Nightmare - Pahin painajaisesi voi selkeimmin tiivistää sanoilla raskaana oleva Rosemary asuu nykyään Elm Streetillä.
Muutama tehokkaampi kohtaus on toki mukaan mahtunut pitkälti äänimaisemiin luottavassa pelottimessa, mutta joka suuntaan vikuroiva tarina esittelee synkkien sattumusten syyksi milloin raskautta, mielenterveysongelmia tai vahvimmin Marea, pientä pirua, joka tuo nukkuville painajaiset. Yhtä kaikki, kiihtyvällä tahdilla unista valvetilaan ja joskus toisin päin sinkoileva kertomus ei lopulta löydä tarpeeksi koherenttia kokonaisuutta ollakseen muuta kuin sarja säikkyjä, joista ei rakennu kummitusjunaa kummenpaa kauhukokemusta.
Eilie Harboe vetää kuitenkin raskaan roolinsa hyvin, eikä muissakaan näyttelijöissä sen suurempia vikoja ilmene.
Kauhu on elokuvagenrenä ehkä se eniten itseään kierrättävä ja lainaava genre, ja Nightmare - Pahin painajaisesi yksi juuri sen suunnan malliesimerkkejä.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja