Eletään 1930-lukua, kun tavallisena tehtaalaisena tienestejä hankkiva Olavi Virta (Lauri Tilkanen) saa elämänsä tilaisuuden. Suositun Dallapé -orkesterin johtaja Bruno Laakko (Ilkka Koivula) antaa yleisölle mahdollisuuden esiintyä yhtyeensä säestyksellä, Olavin laulu hurmaa niin isännän kuin yleisönkin. Vaikka sota katkaiseekin uran hetkeksi, ja äiti Ida (Jonna Järnefelt) varoittelee poikaansa olemaan joutumatta juopon isänsä Oskarin (Juhani Niemelä) tavoin mieron tielle, Olavin nousua tähtiin ei voi mikään pysäyttää. Hurmaavan laulajan matkaan lähtee myös Irene (Malla Malmivaara), jonka tehtäväksi jää nopeasti kasvavan perheen huolenpito, samaan aikaan kun Olavin vauhti vain kiihtyy. Aluksi kaikki menee kuin Strömsössä, rahaa tulee ovista ja ikkunoista, ihalijat tulevat kirjaimellisesti iholle ja jaloa juomaa virtaa ennen ja jälkeen keikkojen, mutta korkin kunnolla autettua ei pullonhenki olekaan ystävä vaan perkele, jonka aikaasaamat ulosmitataan suoraan elämästä.

Karmeiden Risto Rääppäjien (2014, 2015 ja 2016) kanssa tehtyjen massinhakureissujen jälkeen ohjaaja-käsikirjoittaja Timo Koivusalo on palannut henkiseen kotiinsa, kuvittamaan todellisten henkilöiden tarinoita elokuviensa Kulkuri ja joutsen (1999), Rentun Ruusu (2001) ja Sibelius (2003) henkisellä sukulaisella Olavi Virta, joka nimensä mukaisesti kertoo yhdestä kaikkien aikojen suosituimmasta suomalaisesta laulajasta.

Siinä missä Virran risainen elämä olisi vaatinut uskaliaampaakin sukellusta syvyyksiin, Koivusalo on kuitenkin valinnut varsin riskittömän ja pelikirjaa tarkaan seuraavan lähestymistavan. Kohtaukset kulkevat Virran levytyskatalogia ja elokuvaesiintymisiä seuraten, joten kronologisesti kulkeva draamankaari tuntuu jo valmiiksi tutulta, ohjaajan rekonstruoidessa tapahtumia kaikin puolin virheettömästi, mutta ilman sen suurempia ambitioita. Vastapainoksi hallitusti haltuun otetut roolityöt pitävät epookin kuitenkin hyvässä liikkeessä.

Lauri Tilkanen pärjää hyvin pääroolissaan, mutta paljon enemmän tilaa olisi toivonut Raimo Grönbergille, jonka tulkinta ikääntyneenä ja jo vaikeasti sairastuneena Olavina menee vahvasti luihin ja ytimiin. Sivurooleissa nähdään pitkä rivi kotimaisia vakkarinaamoja tulkitsemassa todellisia henkilöitä. Jo edellä mainitun Ilkka Koivulan lisäksi kuvissa poikkeavat Vesa Vierikko (Levypomo Niilo Saarikko), Hannu-Pekka Björkman (säveltäjä Toivo Kärki), Esko Roine (elokuvaohjaaja Ossi Elstelä), Heikki Nousiainen (elokuvatuottaja Toivo Särkkä) ja Santtu Karvonen (säveltäjä Jaakko Salo). Eniten tilaa saa aina mainio Martti Suosalo, joka tulkitsee tutun roolin, ollen Reino ”Repe” Helismaa, aivan kuin Koivusalon elokuvassa Kulkuri ja joutsen liki 20 vuotta sitten. Naisrooleista fokukseen nousee eri toten Malla Malmivaaran Irene, kovia artistin rinnalla kokeneena, mutta melkein aina anteeksiantavaisena vaimona, sekä Seela Sella vanhaa Olavia hoitavana Huldana.

Melankolinen matka noususta tuhoon on toki traaginen ja Olavi Virta, jos joku, oman elokuvansa ansainnut, mutta kerronta olisi silti kaivannut hiukan rohkeammin rosoa ja särmää.