Ikääntynyt kirjailija Esko (Risto Tuorila) päättää kirjoittaa vielä yhden kirjan ja kertoa kesästään vuonna 1974. Puolen vuosisadan takaisten tapahtumien ylöspano herättää Sanni-tyttäressä (Mari Perankoski) epäilyjä totuudesta, eikä Eskon kaverikaan Heikki (Raimo Karppinen) ole lainkaan varma, kannattaako vanhoja salaisuuksia kaikille enää avata?
Mika Kiiskisen ohjaama ja puolisonsa Kirsi Helinin (myös tuottaja) sekä poikansa Jessen (myös musiikki) kanssa kirjoittama Päivät kuin unta on ilman ulkopuolista rahoitusta tehty indie-tuotanto, useammassa aikatasossa liikkuva, dramaturgialtaan alkeellinen ja teknisesti vaatimaton tee-se-itse-elokuva, joka ei jäsenny toimivaksi kokonaisuudeksi.
Se, että elokuvan 1970-luvulle sijoittuvat kohtaukset kuvattiin jo 2021 ja myöhemmin kehitelty, nykyaikaan sijoittuva kehyskertomus vasta 2023 näkyy lopputuloksessa, sillä materiaaliaa, henkilöitä ja tapahtumia elokuvaan on tungettu enemmän kuin normaaliin tv-sarjaan. Nostalgia on kiva juttu, mutta Päivät kuin unta pysähtelee ihastelemaan lavastusryhmän työjälkeä ja autenttisuuteen satsattua ajankuvaa aivan liikaa, jolloin rytmi katoaa, vaikka tukkoon tupatulla musaraidalla soikin monet tutut takavuosien laulut. Tiivistäminen ja yksinkertaistaminen olisivat tehneet elokuvalle vain hyvää, mutta ohjaaja Kiiskinen (myös kuvaaja ja leikkaaja) ripottelee elokuvaan tasaisin väliajoin puolen biisin mittaisia, toisistaan täysin irrallisia otoksia, jotka eivät kuljeta tarinaa yhtään eteenpäin. Jahkailun ja jaarittelun päätteeksi finaaliin on vielä keksitty täysin puun takaa tuleva yllätys, jonka jälkeen elokuva lopetetaan neljään kertaan. Yli kahden tunnin mittainen esitys tuntuukin huomattavasti kestoaan pitemmältä.
Näyttelijäntyö on kuitenkin kaikin puolin kelvollista. Nuoret komeljanttarit, joista monet olivat mukana jo Kiiskisen esikoiselokuvassa Aino (2018), kuten Tino Nummela, Juho Piispanen, Eetu Nevala ja Martta Entonen hoitavat hommansa kunnialla, kun taas veteraaniosastoa edustavat Risto Tuorila, Raimo Karppinen ja Mari Perankoski.
Puhtaasta rakkaudesta taiteenlajia kohtaan tehty Päivät kuin unta on lopustaan huvittavasti (vaikka ei komedia olekaan) jännärinkin piirteitä saava tähystys taaksepäin, aikaan, jolloin elämä oli erilaista. Detaljien rikkaus ei kuitenkaan tee laiskasti laahaavasta ja pahasti ylipitkästä elokuvasta yhtään sen parempaa. Näyttelijöille pisteet.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja