Niin Nelli (Alma Järvensivu), Lennart (Ylermi Rajamaa) kuin Rauha-tätikin (Iina Kuustonen) ovat ihmeissään Riston (Aleksi Johansson) käytöksestä, mutta eniten tilanne kummastuttaa itse Ristoa, joka ei ole mielestään tehnyt mitään väärää. Pian selviää, että kylillä pyörii Riston kaksoisolento Frans (myös Aleksi Johansson), mutta mitä tekemistä kaikella on Rauha-tädin saamilla kirjeillä ja hämähäkeillä?

Samuel Harjanteen ohjaama Risto Räppääjä ja kaksoisolento on jo kymmenes RR-elokuva, joiden voittokulku kotimaisella elokuvarintamalla alkoi jo vuonna 2008. Ja sitä samaahan on jälleen tarjolla kuin sarjan edellisessä osassa Risto Räppääjä ja villi kone (2022), eli laulua ja tanssia, pahasti ylinäytteleviä aikuisia komeljanttareita sekä supersimppeli tarina, jota venytetään äärimmilleen.

Musikaaliteatterista elokuvaohjaajaksi hypänneellä Samuel Harjanteella lienee ollut käsitys, että kameran edessä koheltaminen on samaa kuin lavalla, mutta tässä tapauksessa ylitulkitseminen ja huutaminen tuottaa vallan muuta kuin iloa. On se vain kumma, että aikuisilla tekijöillä on yhä se käsitys, että lapsikatsojille voi tarjota mitä tahansa, kunhan sen tekee kovalla volyymilla ja mielellään kohtauksen lopussa kompastuen. Elokuvan score kuulostaa tällä kerralla Ultra Bralta, joka ei ole ihme, sillä musiikin on säveltänyt Kerkko Koskinen.

Riston ja Nellin näyttelijät ovat jälleen vaihtuneet nuorempiin, eikä leffan kummallisen nykivä rytmitys olekaan kivan energisten Aleksi Johanssonin ja Alma Järvensivun vikaa, molemmat kun touhuavat aivan tosissaan. Minka-siskonsa Rauha-tätinä korvaa nyt Iina Kuustonen, mutta jo aiemmissakin Räppääjissä nähdyt Ylermi Rajamaa ja ylinäyttelemisen ruumiillistuma Jenni Kokander ovat yhä mukana rasittavine maneereineen. Vierailijana on tällä kerralla Oona Airola mystisenä Mirabellana.

Vaikka leffassa tapahtuu koko ajan, 81 minuuttia tuntuu silti pitkältä.