Alkuperäinen nimi: 
Suburbicon
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2017
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
16
Kesto: 
105
Suburbicon
Jussi U. Pellonpää, To, 11/01/2018 - 07:28

Elokuva

On vuosi 1959 ja vitivalkoinen Suburbiconin lähiö elää Amerikkalaista unelmaa. Idylli kuitenkin särkyy, kun paikkakunnalle muuttaa ensimmäinen musta perhe, Mayersit, joiden tulo synnyttää rasistisia mielenosoituksia. Mutta sitäkin pahempaa sattuu aivan Mayersien naapurissa, Lodgen perheessä, missä Gardner (Matt Damon), äiti Rose ja tämän sisko Maggie (Julianne Moore tuplaroolissa) sekä perheen nuori poika Nicky (Noah Jupe), joutuvat keskelle väkivaltaista tapahtumaketjua, josta ei tunnu lopulta löytyvän ulospääsyä.

Jokaista aiemmin hehkutettua ja monin tavoin palkittua elokuvantekijää tuntuu jossain uran vaiheessa kohtaavan kollektiivinen tyrmäys, jossa kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että taiteilijan uusin elokuva on täysi floppi. Nyt tällainen outo, mutta valitettavan yleinen sattuma on kohdannut George Clooneyta, jonka kuudes ohjaustyö, Suburbicon, on parjattu pataluhaksi sekä meillä että muualla. Ja täysin turhaan, sillä Suburbicon on julma rikostrilleri, traaginen draama ja sysimusta komedia, jossa on myös kauhuelokuvan piirteitä, kaikki samassa paketissa. Clooneyn taivaassa maan päällä valkoiset säleaidat ovat verellä peitetyt ja omenapiirakan lisäksi ilmassa leijuu ruudin tuoksu.

Clooneyn ja tuottajakumppani Grant Heslown käsikirjoituksen pohjana on toiminut Coenin veljesten, Ethanin ja Joelin, pari vuosikymmentä sitten luoma tarina, jonka rumien käänteiden takana resonoi vahvimmin veljesten itsensä vuonna 1996 tekemä mestariteos Fargo (1996). Siinäkin kun epätoivoiset teot tuottivat vain enemmän epätoivoa, eikä viikatemieheltä säästynyt lopulta viattomimmatkaan. Yhtä lailla Suburbiconin henkilöhahmot ovat kaikki enemmän tai vähemmän vinoja, kaikessa kipeydessään kierosti koomisia ilmestyksiä. Teknisesti tyylikkään, umpikieron satiirin kaikki osaset eivät täysin jäsenny kokonaisuuteen, ja alleviivaava sanomallisuuskin tuntuu paikoin päälleliimatulta, mutta armottoman ironinen toteutus, hirtehiset käänteet ja erinomaiset näyttelijät tuottavat kyllä muistettavan elokuvaelämyksen.

Mainio Matt Damon kärsii ja kiehuu karmeiden käänteiden kurimukseen imaistavana Gardnerina ja Julianne Moore vakuuttaa tapansa mukaan tuplaroolissa siskoksina, mutta eniten esiin nousee perheen nuorta Nicky-poikaa taitavin nyanssein esittävä Noah Jupe.
Sivurooleissa nähdään myös hillittömän hyvä Oscar Isaac kuolemantapausta tutkivana vakuutusetsivänä, Jack Conley Suburbiconin poliisikomisariona sekä Glenn Fleishler että Alex Hassell kylmänä konnakaksikkona. Gary Basaraba on Nickyn Mitch-eno ja Karimah Westbrook rouva Mayers.

Yhteenveto

Sysimustaa satiiria, kovia otteita ja tylymmän päädyn huumoria yhdistelevä Suburbicon on paikka, jossa kannattaa piipahtaa.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016