Ollaan viimeisillä rajoilla Suomen Lapissa, kaivoskylässä, missä aika tuntuu pysähtyneen. Kaivosmies Rupi (Pääru Oja) katselee sillä silmällä parhaan ystävänsä Lievosen (Elmer Bäck) tyttöystävää Riittaa (Laura Birn), mutta hautaa tunteensa syvälle tunturiin, sillä vahvimpana unelmana nuoren miehen mielessä siintää pääsy pois ahdistavasta ympäristöstä, paikasta, jossa esi-isien teot tuntuvat yhä määrittävän nykyhetken tavat ja käytännön. Angsti eskaloituu toiminnaksi, kun ahneen kaivosyhtiön kiero pomo Kolehmainen (Tommi Korpela) haluaa keinoja kaihtamatta ajaa Rupin isän Oulan (Sulevi Peltola), vanhan poromiehen, pois synnynmailtaan kaivaakseen lisää arvomalmia. Tulee hetki, jolloin Rupin on tehtävä valintansa, astuako rahan ja vallan hallitsemaan maailmaan ja hylätä oma verenperintönsä vaiko pysyä itselleen uskollisena ja turvata alkukotinsa?

Eestiläisen Veiko Õunpuun ohjaama Viimeiset on perinnetietoinen nykylänkkäri, jossa on aineksia niin post-apokalyptisistä dystopioista kuin tarkovskilaisesta realismistakin.

Käsikirjoittajat Õunpuu, Heikki Huttu-Hiltunen ja Eero Tammi ovat tarkkaan katsoneet John Fordin ja Sergio Leonen klassikkowesternit, sillä siinä määrin tutut rintamalinjat ja asetelmat karun Lapin kolkoimmille kulmille sijoittuvasta länkkäristä voi löytää. Yhtä lailla taustalla hehkuu kurjuuden maksimointi 1970-lukulaisten neuvostodraamojen tapaan, jota rosoinen ja likainen värimaailma ja käsivarakameran käyttö entisestään korostavat. Alkutekstijakso on lainattu Peckinpahilta ja dialogissa kaikuu useamminkin kaurismäkeläinen soundi. Paikoin tuntuukin siltä, kuin katselisi samoja näyttelijöitä, jotka tulkitsevat eri elokuvien tunnetuimpia kohtauksia.

Äijät dokaavat, vetävät piriä ja käyttäytyvät kaikin puolin epäkorrektisti maailmassa, jossa ahneus ja kasvottomat korporaatiot hallitsevat. On sukupolvien välinen kuilu, perinteiden ja itsenäistymisen välinen ristiriita sekä liki kreikkalaisia tragedioita liikkuva triangelidraama., jossa onkin poikkeuksellisesti neljä osapuolta. Kaiken taustalla kulkee sanoma ihmisen kaiken tuhoavasta kosketuksesta luontoon.

Pääru Oja tekee hyvää työtä keskushenkilö Rupina, jonka parhaana ystävänä Elmer Bäck saa raivota sydämensä kyllyydestä. Laura Birn jatkaa tasaisen vahvojen suoritustensa sarjaa Riittana, eikä Suomessa osaa kukaan vetää yhtä aidosti itsekkään mulkero roolia kuin täysin suvereeni Tommi Korpela. Samuli Edelmann poikkeaa kuvissa Rupin veljenä ja pääasiallisesti tuijottamalla artikuloiva Sulevi Peltola on kuin entisaikojen arvokkaat intiaanipäälliköt.

On helppoa nähdä Viimeisten kuittaavan palkintoja festivaaleilla ympäri maailmaa, mutta sen menestyksen ennustaminen täällä härmässä onkin huomattavasti vaikeampaa. Nähtäväksi jää, miten tavallinen rivikatsoja ottaa tämän turhan pitkäksi venytetyn, lohduttoman ja kyynisen taide-elokuvan ja synkän toimintajännärin symbioosin vastaan.