Elokuva
Oudonlaisesti orvoksi lapsena jäänyt Peter Parker (Andrew Garfield) elelee Ben-setänsä (Martin Sheen) ja May-tätinsä (Sally Field) hellässä huomassa ja yrittää pärjätä koulussa öykkäreiden keskellä. Lohtua päiviin tuo kuitenkin luokkakaveri Gwen (Emma Stone), joka tuntuu ainoana koko koulussa ymmärtävän irraliseksi itsensä tuntevan Peterin ajatuksia.

Arki muuttuu kuitenkin kertaheitolla kun Peter saa käsiinsä isältään (Campbell Scott) jääneen salkun, jonka sisältö johtaa nuoren miehen mahtiyhtiö Oscorpiin ja sen laboratorioon, jota johtaa isän entinen työtoveri, yksikätinen tohtori Curt Connors (Rhys Ifans), joka leikkii vaarallisilla asioilla. Peterin labrassa saama hämähäkinpistos osoittautuu merkittäväksi seikaksi muodonmuutoksia ja lajienvälisiä geenisiirtoja suunnittelevan tohtorin resepteissä, mutta kun metamorfoosi nostaakin pintaan pahapäisen pedon, on myös uuden ajan sankarin aika astua esiin.

Kun tuotantoyhtiö Sony lanseerasi uuden ajan Spider-Manin valkokankaille vuonna 2002, Sam Raimin ohjaama ja Tobey Maguiren tähdittämä sarjissovitus kolahti katsomoon kuin häkä. 2004 ja 2007 päivänvalon nähneet jatko-osat nostivat Hämis-saagan tuottolukemat jo liki kahta ja puolta miljardia dollaria, joten odotukset seuraavalle seikkailulle nousivat yli äyräiden. Yllättäen sekä Raimi että Maguire hyppäsivät kelkasta, eikä tuotantojätti halunnut suinkaan menettää kultaseittiä kutovaa niveljalkaistaan, vaan päättivät trendikkäästi keksiä pyörän uudelleen ja rebootata koko tarinan. Ja hyvä niin, sillä rockvideoilla ja kivalla kulttikuvalla (500) Days of Summer (2009) kollektiiviseen tajuntaan noussut kokematon ohjaaja Marc Webb on tarttunut rivakasti härkää sarvista tehden vakuuttavan hyvän oloista ja näköistä työtä. The Amazing Spider-Man onkin yksi kaikkien aikojen onnistuneimpia kierrätyksiä.

James Vanderbiltin käsikirjoittama keskittyy enemmän ihmissuhteiden verkkoon ja oman identiteetin etsintään kuin actionjaksoilla briljeeramiseen, vaikka seikkailussa säpinää piisaakin yllin kyllin. 3D on komeaa katseltavaa ja tuhdisti tehostetuissa toimintakohtauksissakin laatu korvaa hienosti määrän. Ainoaksi miinukseksi muodostuu Hämiksen nemesis, väkivahva ja pahapäinen liskohirviö, jonka läsnäolo vie muuten hallittua ja ajatuksella fokusoitua kokonaisuutta liikaakin sarjakuvamaiseen suuntaan.

Mainio Andrew Garfield tuo rooliin paitsi korskeaa kukkopoikaa, myös oikeasti traagista tarttumapintaa sekä lämpimän sydämellistä huumoria. Emma Stone klaaraa hommansa niin ikään passelisti olematta pelkkä seinäkukkanen, ja samalla tavalla draaman kaarta nostaa myös Rhys Ifansin persoonallisempi tulkinta kovia kokevana tohtorina. Sivummalla aina velmu Denis Leary vetäisee arvokkaan suoraselkäisen roolin oikeudenmukaisena poliisipäällikkönä ja veteraaniosaston Martin Sheen ja Sally Field tuovat tarinaan karismaa ja arvokkuutta.

Yhteenveto
Onnistunut uudelleenlämmitys pitää Hämisfanit taatusti tyytyväisinä ja loppukredujen sekaan piilotettu epilogi lupaa myös mysteerille jatkoa.