Elokuva
Australian alkuperäisväestö aboriginaaleille on tärkeintä maallisen matkan aikana tehtävä reissu itseen, walkabout, ja elon ehtoon koittaessa omistaa hyvä tarina. Ja sellainen, totta vieköön, onkin kertojallamme nuorella Nullahilla (yliveto Brandon Walters). Vuonna 1939, toisen maailmansodan aattona, brittiläiseen ylimystöön kuuluva Lady Sarah Ashley (Nicole Kidman) matkaa kotosaareltaan Englannista kauaksi Australiaan, tarkoituksenaan hakea takaisin jo aiemmin down under lähtenyt miehensä, joka kaikkien kauhistukseksi löytyykin kotoaan murhattuna. Viranomaisten syyttävä sormi osoittaa veriteosta paikallista poppamiestä King Georgea (David Gulpilil), koska herra Ashleyn on lävistänyt keihäs. Sarahille perintönä jäävän mahtavan tilan, Faraway Downsin, henkilökunta koostuu lähinnä päähänpotkituista aboriginaaleista, kiinalaisesta kokista ja näiden pomona huseeraavasta syntymäikävästä herra Fletcherista (David Wenham), jolle Lady Ashley antaa ensi töikseen kenkää, kohtalokkain seurauksin. 

Konkurssi häämöttää, ellei tomeraksi ryhtynyt aatelisrouva saa karjalaumaansa Darwiniin ajoissa, sillä maan lihateollisuutta rautasaappain hallitseva King Carney (Bryan Brown) ei kaihda rumiakaan keinoja turvatakseen oman sopimuksensa armeijan ainoana ruokkijana. Apuun nelistää karismaattisen karski cowboy Drover (Hugh Jackman), ammattinsa karjanajajan mukaan nimetty hulivili, jonka maanläheiset maneerit aiheuttavat aristokraatille Sarahille välittömästi kulttuurishokin. Alkaa vaarallinen ja seikkailua täynnä oleva matka tuhatpäisen sonnilauman kanssa kohti sivistystä, samaan aikaan kun Japanin keisarilliset sotavoimat ovat aloittamassa armottoman invaasionsa kohti Australiaa.

Mestarillisen Moulin Rouge!:n (2001) tekijänä lopullisesti itsensä huippuohjaajaksi nostanut ohjaaja Baz Luhrman tekee saman kotimaalleen Australialle, minkä Peter Jackson teki Uudelle-Seelannille Sormusten herroilla: luo häkellyttävän komean vision maanosasta, jonka maisemat, eläimistö ja mystisyys toimivat pohjana uskomattoman kauniille elokuvalle. Mandy Walkerin mestarillisesti kuvaama Australia jatkaa ja laventaa Luhrmanin mielikuvituksellista kuvakieltä pyörryttävillä kamera-ajoilla, leikkisällä leikkauksella ja visuaalisesti virtuoosimaisella värikylläisyydellä. Jos elokuvan tarkoitus on liikuttaa, naurattaa, koskettaa ja istuttaa katsoja penkin reunalle jännityksestä, Australia onnistuu tavoitteissaan erinomaisesti. Australia on hengästyttävä seikkailu, romanttinen western, järkyttävä sotadraama ja fantastinen faabeli, kaikki samassa, koreassa paketissa. Alkupuolen humoristisemmat sävyt kulttuurien nokkakolarista muuttuvat synkemmiksi, kun jänskänä alkanut reissu saa fataalimman välisoiton kalmankouran kaapatessa oman osansa retkikunnasta.

David O Selznickin legendaariseen Tuulen viemään (Gone With The Wind, 1939) verraten Australia jakaa monia tarinalinjoja. Tapahtumille antaa taustan suuri sota ja päähenkilöksi nousee voimakastahtoinen ja periksi antamaton nainen, vaikkei Lady Sarah suoraan verrannollinen Scarlett O`Haraan olekaan. Koko suuren seikkailun ajan taustalla kulkee kuitenkin myös arvokkaat ajatukset Australian häpeällisestä lähimenneisyydestä ja niin sanotusta Varastetusta sukupolvesta. Valkoisten ja aboriginaalinen puoliverisiä lapsia kerättiin leireille, joissa heitä muokattiin pakkokeinoin sopeutumaan valtaapitävien yhteiskuntaan ja unohtamaan omat juurensa. Australian ikioma apartheid sai virallisen päätöksensä vasta 1970-luvun loppupuolella.

Australian suosituimmat näyttelijät Nicole Kidman ja Hugh Jackman ovat romanttisena pääparina kuin luodut rooleihinsa, täynnä tulta ja tappuraa. Kaksikon välille syntyy se paljon puhuttu kemia vaivatta roolihahmojen täydentäessä tyylikkäästi toisiaan. Sydämen varastaa välittömästi narraattorina toimiva, uskomattoman sulkku ja sanavalmis 11-vuotias nappisilmä Brandon Walters nokkelana Nullahina, joka elokuvan ensikertalaisena tekee hämmästyttävän valmiin roolisuorituksen. David Wenhamin pääpahiksessa Fletcherissa on samaa herkullisen hilpeää luotaantyöntävyyttä ja matelijamaista maireutta kuin Richard Roxburghin Moulin Rougessa röytynneessä antagonistissa The Dukessa. Aussilegenda Bryan Brown on mainio muhkeana karjaparoni King Carneyna, jonka omatuntoa ei aivan kokonaan vaienneta leveälläkään lompakolla. Tarinalle elintärkeissä osissa ovat myös Faraway Downsin viinaan menevä tilintarkastaja Kipling Flynn (Jack Thompson), armeijan suoraselkäinen kapteeni Dutton (Ben Mendelsohn) sekä venäläinen baarinomistaja Ivan (Jacek Koman)

David Hirschfelderin score leikkii kengurumaahan yleisesti yhdistettävillä perinnesoittimilla ja hyötykäyttää nokkelasti huuliharppua, kitaraa ja totta kai, didgeridoota. Todelliseksi aussiscoreksi Australian soundtrackin tekee kotimaassaan ikoniksi noussut, nyt 78-vuotias Rolf Harris ja tämän wobbleboard, puinen kansallissoitin, jonka jäljittelemätöntä soundia ilman elokuvan musiikki ei olisi se, mitä se on nyt. Hirschfelderin monimuotoinen musiikki seuraa ohjaaja Luhrmanin innovaatioita heittäytyen kohtauksiin ennakkoluulottomasti, luoden uutta, lainaten vanhaa ja varastaenkin hippusen sieltä täältä. Toisena tärkeänä elementtinä kokonaisuutta kehystää myös elokuva Ihmemaa Oz (1939) ja sen jumalainen tunnussävelmä, Harold Arlenin kuolematon Over the Rainbow, jota varioidaan useaan otteeseen tunnelmiin sopivin sovituksin.

Yhteeneveto
Australia on häpeilemättömän komea, kaunis, koskettava ja vauhdikas romanttinen seikkailu, elokuva, joka osaa kääntää kliseetkin voitokseen. Kinemaattinen runsaudensarvi ja todellinen feelgood-movie.