Elokuva
Kahden vuoden tutkimustyön tuloksena Cary Fukunaga ei voinut jättää näkemäänsä kertomatta. Keski-Amerikassa laitonta maahanmuuttoa sekä jengielämää tarkastellut ohjaaja siirsi kokemansa elokuvaksi, joka sai nimekseen uuteen kotimaahansa saapuneiden siirtolaisten anonymiteetin. Sin Nombre, ei nimeä, risteää kerrontaansa molemmat aspektit kuvatessaan kahden päähenkilönsä, jengiyhteisössä varttuneen Casperin (Édgar Flores) ja unelmaansa Yhdysvalloista hakevan Sayran (Paulina Gaitan), yhteistä taivalta kohti parempaa huomista.

Debyyttiohjaukseksi Sin Nombre on kuvauksellinen, mutta ohjaajan kokemattomuus raskaiden asioiden kerronnassa ontuu. Sayran matka perheineen läpi Meksikon junien katolla maalaa Keski-Amerikasta kaunista maisemakuvaa, mikä korostuu brutaalin slummielämän kontrastina. Ironisesti matkan aikana vilisevä maisema onkin lähempänä sitä kuviteltua paratiisia kuin määränpää Yhdysvallat, jossa laiton siirtolaisuus on jo vuosia ollut suuri puheenaihe, eivätkä siellä asuvat nimettömät välttämättä elä sen parempaa elämää kuin aiemminkaan. Rauhallisesta elostaan matkaan lähtevä Sayra sekä väkivaltaista jengielämää pakeneva Casper toivovat löytävän pitkän reissunsa päätteeksi jotain, mikä heiltä uupui asuinsijoiltaan. Oli se sitten vauraampi tulevaisuus tai Casperin osalta ylipäätään normaali elämä.

Cary Fukunaga epäonnistuu kuitenkin välittämään niitä syitä, joilla reissuun lähdetään, saati kuvaamaan Casperin jengielämää sellaisella vakaumuksella, kuin elokuva vaatisi. Sin Nombre alkaa väkivaltaisella initiaatiolla, jossa Casperin nuori tuttu ristitään osaksi jengiä ensin omiensa pieksemänä ja lopulta viimeisellä siunauksella teloittamalla vastustavan leirin jäsenen. Tähän väkivaltaiseen maailmaan kasvanut ja osallistunut Casper esitetään kuitenkin puhtoisena nuorukaisena, viattomana sivustakatsojana, johon katsojan olisi helppo samaistua. Hänen peräänsä lähtevät jengiläiset jäävät sieluttomiksi paholaisiksi, joiden funktio on ainoastaan jännitysmomentin luomisessa.

Saman kohtalon kokee Sayran matka, jonka päällimmäiseksi anniksi jää jo mainittu kaunis kuvasto. Yhden ainoan junakyydin ajalle Fukunaga on liittänyt kaiken kokemansa, mikä tekee elokuvan rakenteesta peräkkäisistä vastoinkäymisistä toiseen pomppivan. Osin koruttomana esitetyt tilanteet ovatkin paikoin kovin teennäisiä. Hieman samaan kategoriaan lukeutuu myös Casperin ja Sayran välillä syntyvä suhde junan katolla. Vaikka kaksikon karismat pitävätkin elokuvan raiteilla, toimintojen syyt ja seuraukset eivät kuitenkaan tunnu luonnollisilta vaan vahvan käsikirjoitetulta. Niin Paulina Gaitan kuin Édgar Flores tekevät rooleissaan tosin lämpimän muistettavat suoritukset. Muista henkilöistä päällimmäisenä mieleen jäävät lähinnä näiden tatuoinnit, mutta Casperin ystävää Smileyta näyttelevä Kristian Ferrer onnistuu luomaan hahmosta ristiriitojen repimän, vaikkakin hivenen yksiulotteisen, tapauksen muista poiketen.

Yhteenveto
Sin Nombre on ensikertalaisen Cary Fukunagan näyttävä, mutta tarinallisesti turhan teennäiseksi jäävä elokuva. Väkivaltaisen jengielämän kuvastajana elokuva on liian pintapuolinen, kun taas laittoman siirtolaisuuden vaarat ovat lähinnä käsikirjoituksen vaatima keino edistää juonta. Ontuvasta käsikirjoituksesta huolimatta yhdessä Adriano Goldmanin kanssa kuvattu elokuva maalaa Keski-Amerikasta liki paratiisimaisen kauniin kuvan, mikä säilyy verkkokalvolla paljon varsinaista juonta pidempään.