Elokuva
Stieg Larssonin menestyssarja Millenniumin ruotsalaisfilmatisointeihin tutustuneille amerikkalaisversio trilogiasta oli vain ajan kysymys. Naapurimaamme elokuvatuotanto on herättänyt jo aiemminkin vastakaikua rapakon takana, jossa muun muassa Tomas Alfredsonin taidokas nuoriso- ja vampyyrikuvaus Ystävät hämärän jälkeen sai niin ikään pian ilmestymisensä jälkeen länsimaiselle yleisölle suotuisamman version. Poikkeuksellisen onnistuneesta käännöksestä vastasi Cloverfieldillä itsensä nimeksi nostanut Matt Reeves, ja samaan laadukkaiden uusintafilmatisointien kastiin nousee nyt David Fincher Amerikan Millenniumin aloittavalla elokuvallaan The Girl with the Dragon Tattoo.

Kirjasarjan ensimmäiseen osaan, Miehet jotka vihaavat naisia, perustuva The Girl with the Dragon Tattoo on monin paikoin lähes identtinen alkuperäisteoksensa kanssa. Hollywoodin luottokässäri Steven Zaillianin adaptoima käsikirjoitus sijoittuu esikuvansa tavoin ruotsalaiseen pienkylään, jonne paikallinen teollisuusmagnaatti Henrik Vanger (Christopher Plummer) kutsuu mediaskandaalissa ryvettyvän toimittaja Mikael Blomkvistin (Daniel Craig) tutkimaan yli neljäkymmentä vuotta vanhaa katoamistapausta. Ulkopuoliselle tarkkailijalle käy pian selväksi, ettei Vangerin suku ole se kaikkein puhtoisin pulmunen, ja apua salaisuuksien vyyhdin purkamiseen Blomkvist saa nuorelta naishakkerilta Lisbeth Salanderilta (Rooney Mara), jonka menneisyyden haamut eivät myöskään kestä suoraa päivänvaloa.

Fincherin näkemys aiheesta on kirja- ja elokuvasarjalle uskollinen, jopa siinä määrin, että tapahtumapaikka ja henkilöhahmot säilyvät ruotsalaisina. Lopputulos johtaa Hollywoodille tyypillisesti englantia mongertaviin naapurikansalaisiin, mutta ohjaajan tinkimättömyys ja varsinkin Larssonin kirjojen synkkyys nousevat tyyliseikkoja suurempaan osaan. Käsikirjoitus nostaa esikuvansa tapaan esiin kipeitä aiheita, eikä niitä pelätä näyttää koko karuudessaan. Mikäli mahdollista Fincher onnistuu tekemään kohtauksista jopa Niels Arden Oplevin alkuperäisteatteriversioita ahdistavampia, mikä korostuu entisestään Jeff Cronenwethin pimeyttä hyödyntävässä kuvauksessa.

Viimeisen niitin tunnelmalle antavat Fincherin kanssa yhteistyöhön palaavat Trent Reznor ja Atticus Ross. Miesten sävellykset jo alun upeasta Karen O’n laulamasta Immigrant Song -sovituksesta lähtien syöksyvät suoraan katsojan alitajuntaan. Kaksikon omaleimaisia sävellyksiä kuultiin jo ohjaajan edellisessä työssä The Social Networkissa. Yhteistyö palkitaan jälleen ahdistavan epämukavalla äänimaailmalla, joka tukee elokuvan temaattisia tasoja upeasti.

Synkistä teemoista huolimatta The Girl with the Dragon Tattoo rakentuu pohjimmiltaan yksinkertaisen murhamysteerin ympärille. Katoamistapauksesta ja monista epäillyistä luodaan klassinen suljetun huoneen arvoitus, jota kudotaan hiljalleen kohti kylmäävää loppuratkaisua. Tutkinta esitetään realistisesti pölyisten arkistojen ja ihmiskohtaamisten kautta, missä näkyy ennen kaikkea lähdemateriaalin luoneen Larssonin toimittajan ura. Homman karkaamisen tylsäksi pelastaa sen sijaan Fincherin taidokas kerronta, joka pitää tunnelman jatkuvasti vireessä eikä päästä katsojaansa helpolla.

Daniel Craig tuo Blomkvistiin oman karismaattisen itsensä. Näyttelijä tulkitsee roolinsa onnistuneesti tuoden määrätietoiseen hahmoonsa reilusti tunnetta, mutta jää siitä huolimatta esikuvansa tapaan lopulta elokuvan naistähden varjoon. Noomi Rapacen tulkinta ruotsalaisversiossa on ikimuistoinen, ja The Girl with the Dragon Tattoo korostaa Lisbeth Salanderin hahmoa jopa alkuperäisteosta enemmän. Rooney Mara tekee jäljittelyn sijaan omanlaisensa tulkinnan modernista Peppi Pitkätossusta, mikä on ainoa oikea ratkaisu tilanteeseen. Sosiaalisesti rajoittuneen goottikuoren alta paljastuu Maran harkitusti esittämä nainen, jonka sisäinen raivo ja haavoittuvuus ovat alati läsnä näyttelijän olemuksessa ja kasvonpiirteissä.

Tekniikka
Huipputason laitteistoilla kuvattu The Girl with the Dragon Tattoo kääntyy upeasti teräväpiirtoformaatille. Kylmäävä värimaailma toistuu uskollisena ja piiruntarkkana, eikä taso hellitä hämärämmissäkään kohtauksissa. Detaljien paljous häikäisee kauttaaltaan, ja virheetön mustan taso tuo kuvaan luonnollista syvyyttä.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita onnistuu kaappaamaan vaihtelevien kohtausten luonnollisuuden upealla elävyydellä. Tilakanavia hyödynnetään erinomaisella tahdikkuudella läpi elokuvan, oli kyse sitten nopeasti kuvan läpi huristavasta moottoripyörästä tai tapahtumat ympäröivästä viimasta. Tehostekäytöltään ääniraita ei hukkaan pienimpiäkään yksityiskohtia niin ylä- kuin alapäässä, mitä tukee onnistunut LFE-kanava.

Lisämateriaali
Ensimmäisen levyn ainoa lisä on David Fincherin mahtava ja laaja kommenttiraita, jossa ohjaaja syventää elokuvan taustoja, teemoja, kuvausaspekteja ja -prosessia. Jatkuvasanaisena maestrona Fincherillä on paljon sanottavaa paitsi keskustelun aiheena olevasta elokuvasta myös elokuvanteosta yleisesti, eikä aiheesta kiinnostuneiden kannata jättää raitaa kuuntelematta.

Toisen levyn lisämateriaali on ripoteltu vaivalloisesti lyhyempiin osioihin, mikä tekee koosteiden nauttimisesta katkonaisemman. Levyn avaava Men Who Hate Women sisältää lyhyet haastattelut tuotannon tärkeimmiltä henkilöiltä, jotka kertovat omat mietteensä alkuperäisteoksesta ja uusintaversion haasteista.

Characters-osion takaa löytyvät kattavat koosteet elokuvan kolmesta tärkeimmästä henkilöstä, Lisbeth Salanderista, Mikael Blomkvistista ja Martin Vangerista. Useampaan lyhyeen pätkään ripotellut tiedot käsittelevät muun muassa näyttelijöiden valintaa, puvustusta ja kyseisen hahmon taustoja. Yhteiskestoa kaikkinensa kertyy noin tunnin verran.

On Location jakautuu vielä erillisiin osioihin Ruotsiin ja Hollywoodiin keskittyneessä tuotannossa. Yksittäisiin kohtauksiin ja niissä ilmentyneisiin vaikeuksiin niin syventyvien pätkien lisäksi koosteen takaa löytyy myös yleisiä katsauksia Ruotsista kuvauspaikkana ja sen temaattisista/poliittisista merkityksistä tarinan kerronnan kannalta. Kaikkinensa osion takaa löytyvää infoa on reilun puolentoista tunnin edestä.

Post Production syventyy nimensä mukaisesti jälkituotantoon, joka havainnollistaa hyvin, kuinka elokuvanteko on muuttunut kehittyneen teknologian myötä. Fincherin peräänantamattoman visioiden takana on paitsi ohjaajan määrätietoisuus kuvaushetkellä myös jälkituotannon tuoma vapaus muokata näkemystään eheämmäksi. Elokuvan leikkaukseen ja jälkiäänitykseen keskittyvät osiot ovat Post Production -puolen mielenkiintoisinta antia, mutta myös visuaalisia tehosteita havainnollistavat pätkät tuovat oman lisänsä tarjontaan. Mielenkiintoinen alkuintro on myös nähtävissä peräti kolmena eri versiona Blur Studiosin Tim Millerin vaihtoehtoisena kommentoinnilla höystettynä.

Levyn viimeistelevä Promotion sisältää lopputauhkan trailereineen, televisiomainoksineen ja julisteiden valmistuksesta. Osion mielenkiintoisin lisä on 1980–90-lukujen hengessä tehty mukadokumentti Harriet Vangerin kuolemasta.

Yhteenveto
David Fincherin näkemys menestyssarjan ensimmäisestä osasta The Girl with the Dragon Tattoo on esikuvalleen uskollinen mutta ohjaan itsensä näköinen teos, ja samalla niitä harvoja onnistuneita uusintafilmatisointeja.