Alkuperäinen nimi: 
Havukka-ahon ajattelija
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Kesto: 
110
Havukka-ahon ajattelija
Jussi U. Pellonpää, La, 16/01/2010 - 00:00

Elokuva
Kaukana Kainuussa korpimaita kuljeksi Havukassa kaikkien tuntema aprikoinnin aatelinen Konsta Pylkkänen (Kai Lehtinen), mies jolle mikään asia maailmassa ei ole liian suuri tai pieniä otettavaksi tarkemman mietinnän kohteeksi.

Kun sivistyksen kehdosta Helsingistä paikalle tupsahtaa kaksi maisteria, Matti Ojasto (Hannu-Pekka Björkman) ja Putte Kronberg (Tommi Korpela), pääsee Konstan kehveli seuraamaan aivan vierestä, millaisia uusia teknologisia ihmeitä ”lisenssit” ovatkaan aivoriihissään keksineet. Tutkimusmatkoilla oppineet saavatkin huomata, että metsät ja niiden elämän ja elikot kuin omat taskunsa tunteva harras hunteeraaja on perillä asioista paljon paremmin kuin resupekkainen ulkomuoto antaisi ensin alkuun ymmärtää.

Kari Väänäsen pitkäaikainen haave tuli lopulta todeksi, kun mies sai mahdollisuuden kuvata lapsuudestaan saakka ihannoima teos, Veikko Huovisen vuonna 1952 ilmestynyt klassikkoromaani Havukka-ahon ajattelija.
Keppostelevan, mutta pohjimmiltaan vakavankin teoksen ohjaamisen lisäksi myös käsikirjoituksesta vastannut ”Vänä” on ymmärtänyt Huovisen tekstin perustotuudet, löytänyt sen ominaissoundin ja onnistunut luomaan saman kiireettömän ilmapiirin myös lupsakkaassa filmatisoinnissaan.

Alun perin päärooliin kaavaillun Pirkka-Pekka Peteliuksen vetäytyminen kuvausten jo alettua meinasi tikahduttaa koko keikan, mutta Väänäsen onneksi minimaalisella varoajalla paikkaaja löytyi kuin taikaiskusta, tv:n mainiolla Raid-sarjalla itsensä koko kansan sydämiin hurmannut rentturomantiikan mestari Kai Lehtinen.
Ja Lehtinen ottaa tilan haltuun, tekee meheviä mietteitään mutisevasta Konstasta valloittavan veijarin ja suuren ymmärtäjän, jonka kotikutoinen filosofia sopisi elämän ohjenuoraksi kelle tahansa nykyajankin ihmiselle. Aprikoinnin aihetta olisi myös siinä, millaisen diagnoosin Konstan Pylkkerölle tämän päivän päätohtorit mahtaisivat antaa, mies kun käyttäytyy toisinaan kuin umpihullu, mutta on taas seuraavassa hetkessä pilke silmässä sumuttamassa kotokylän korskeita pösilöitä.

Mainio parivaljakko on myös Björkman/Korpela, joista varsinkin jälkimmäisen luontokuvaussessio jaksaa hymyilyttää vielä monta päivää elokuvan jälkeenkin. Nuori Konsta Pöyliö pikku-Nikkenä pärjää rehvakkaassa äijälaumassa vallan mainiosti, Ilkka Heiskanen on yliveto alituiseen käkättävänä Mooses Pessinä ja Aake Kalliala ja Kati Outinen kuoliaaksinaurattajana ja tämän tyttärenä todellisia ilmestyksiä elokuvan psykedeelisimmässä kohtauksessa. Myös Ursula Salo tekee mainitsemisen arvoisen hilpeän roolityön Konstan kortteerin emäntänä Iituna.

Timo Salmisen henkeäsalpaavan upeasti kuvaama Havukka-ahon ajattelija on oiva osoitus siitä, että vanhassa vara parempi, kunhan sen vain osaa tehdä oikein. Pessi Levannon score kuulostaa monin paikoin kuin se olisi lainattu amerikkalaisesta elokuvasta säveltäjän maalaillessa maisemia suurella orkesterilla muokaten nuottikulkuja tilanteiden ja tunnetilojen mukaan liiankin alleviivailevasti. 

Yhteenveto
Kaikin puolin onnistunut filmatisointi rakastetusta klassikkoromaanista pitää tutut tyytyväisenä ja tulee valloittamaan aivan uudenkin sukupolven Huovisen vankkumattomiksi faneiksi. Ja perkelettäkö sitä minäkään tähtiäni pihtaamaan, pannaan tuosta Konstalle täydet viisi, onhan se nyt maailmankuulu ajatusten taiteilija.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016