Elokuva
Kuolinvuoteellaan lojuva dementoitunut musiikintekijä Thomas Whitman (Frances X.McCarthy) käy mielessään läpi elämäänsä aina orpokodissa vietetystä lapsuudesta keski-iän kauhistuttaviin traumoihin ja kalmaisiin koettelemuksiin. Lapseksi taantuneen Tomin (Quinn Lord) matkaoppaana mielen sopukoihin toimii outo lumiukko (äänenä Elias Toufexis), joka kuljettaa poikaa läpi näkyjen, joista selviää, että lentäjäiskää (Ilkka Villi) on eniten ikävä, ja kun jälkikasvukin on jätetty rockailun kyljessä retuperälle, ei ole ihmekään, että reaalimaailmassa katkera tytär Gem (Marianne Farley) haluaa jo kieltää elvytyksenkin.

Rockalbumeista tehtyjen konseptielokuvien ehdoton ykkönen on Alan Parkerin ohjaama ja Pink Floyd -yhtyeen Roger Watersin aivoituksista syntynyt huikea Pink Floyd The Wall (1982), merkkipaalu, jota ei voi Imaginaeruminkaan kohdalla sivuuttaa. Päähenkilön, eli siis taiteilijan, ahdistunutta mieltä skannataan tässäkin alitajunnan ajureilla luovan neron antaessa katatonisessa tilassa aitojen tunteiden nousta pintaan.

Samaan intensiivisyyteen ja kerronnalliseen eheyteen ei Stobe Harjun ohjaama ja Nightwish-maestro Tuomas Holopaisen kynästä kirvonnut elokuva ei pysty, sillä vaikka visuaalisuudesta ei olekaan tingitty, tuttujen teemojen lainailu ja surrealistisen kuvaston kopioiminen kymmenistä eri lähteistä saa Imaginaerumin tuntumaan paikoin paitsi jo aiemmin nähdyltä, myös hyvinkin lapselliselta ja laiskalta.

Pääosin kanadalaisilla tv-näyttelijöillä miehitetty leffa uhraa kaiken erikoisefektien alttarille ja kieltämättä mukaan on mahtunut muutama huikean hienokin trikki, mutta ei pelkillä paksuilla punaisilla verhoilla vielä luoda David Lynchin maailmoja, vaikka tekijät niin kovasti mestaria ovatkin esikuvanaan mainostaneet. Fanituotteena Imaginaerum voi toki puolustaa paikkaansa, mutta kaikessa perustelemattomassa outoudessaan se ei sen suurempaa yleisöä tule kuitenkaan löytämään.

Tuomas Holopaisen musiikki on aina ammentanut sydämensä elokuvamusiikista ja varsinkin sen nimekkäimmiltä taitajilta, John Williamsilta ja Hans Zimmeriltä, joiden kynänjälki kuuluu kyllä Imaginaeruminkin komean kauniilla musiikkiraidalla, jonka on varsin sinfoniseksi Nightwishin alkuperäisversioista sovittanut Petri Alanko.

Yhteenveto
Rikkaiden rokkareiden näyttävä kotivideo, siinä kaikki.