Elokuva
Asekaupoilla miljardiomaisuuden hankkinut julkkisporho, median lemmikki ja armoton häntäheikki Tony Stark (Robert Downey Jr.) päätyy uuden aseensa esittelymatkalla Afganistanissa terroristien kidnappaamaksi ja kiristetään vapautta vastaan luomaan uusi superase pahisten käyttöön. Innovatiivinen, mekaniikkaa sekä datavirtaa äidinkielenään ymmärtävä Stark väkästääkin luolassaan superohjuksen sijaan itselleen rautaisen taistelukuoren, viimeisintä teknologiaa hyödyntävän haarniskan, ja tadaa!, Iron Man on syntynyt. Kun kovia kokenut Stark vihdoin pääsee omiensa luo, huomaa tuhotukkurista hyväntekijäksi muuttunut mies sen suurimman uhan tulevankin varsin läheltä.

Näyttelijästä (mm. Swingers (1996), Daredevil (2003), The Break-Up (2006)) kameran taakse siirtynyt Jon Favreau on hankkinut ohjaajankannuksia lähinnä tv-töillään, sekä kalliilla, mutta kehnosti menestyneellä koko perheen avaruusseikkailulla Zathura (2006), joka Suomessakin sai ensi-iltansa suoraan DVD:llä. Iron Manin tapauksessa herra Favreau kuitenkin petraa komeasti ja tuloksena onkin varsin aikuinen visio supersankaruudesta, jonka tavallista tylymmästä toiminnasta kertoo myös ikäraja K-13. Hurjaan hässäkkään aitoutta tuovat myös taitavasti valitut näyttelijät, jotka sopivat rooleihinsa erinomaisesti. Huumorikin on varttuneempaan makuun sorvattua, varsinkin Downey Jr.:n monet lakoniset one-linerit onnistuvat osumaan kohteeseensa kuin laserohjatut täsmäiskut.

Käsikirjoituksessa on aimo annos ajankohtaisuutta ja teräviä havainnointeja kilpavarustelun järjettömyydestä. Tyylikkäästi faktan ja fiktion välimaastossa risteilevä tarina peräänkuuluttaa vastuunkantajia niin valtioista kuin rahan perässä ravaavista yksityisistä kuolemankauppiaistakin. Mukavaa muutosta supersankariuteen tuo myös se, ettei Tony Stark itse omaa yhtään yliluonnollista kykyä, vaan omnipotenttius saadaan aikaan teknologiaa hyödyntämällä. Samaan tapaan myös arkkiviholliset ovat muotoaan muuttavien hirviöiden tai ulkoavaruuden asukkien sijaan ihan tavallisia, joskin äärimmäisen ilkeitä ja ikäviä ihmisiä. Efekteiltäänkin erinomaisen onnistunut Iron Man on enemmän sukua esimerkiksi Christopher Nolanin tummempisävyiselle Batman Beginsille (2005), kuin X-, Spider- tai Supermanien koko perheen makuun laimennetuille vauhtirainoille. Robocopin (1987) tulivoima ja kovia kestävä ulkokuori mahtuu myös samaan lauseeseen Iron Manin kanssa, vaikkei Paul Verhoevenin verisiin visioihin asti tässä tapauksessa mennäkään. Product placement, eli tuttujen tuotemerkkien häpeilemätön esilletuonti on paikoin päälle käyvää tyrkytystä, suurimman fokuksen mennessä elokuvan I, Robot (2004) tapaan autojätti Audille.

Elämän merillä purtensa parissakin karikossa kolhinut Robert Downey Jr. on osoittautunut itsekin sangen metallipinnoitetuksi selviytyjäksi. Vuosia kestänyt rämellys narkoottisten aineiden vaikutuksen alaisena on koulinut kovalla kädellä huumeisesta hulivilistä taitavan ja asiansa osaavan näyttelijän. Saatuaan elämänsä järjestykseen, Downey Jr. onkin viime vuosina onnistunut roolivalinnoissaan erinomaisesti ja tuonut valkokankaille hahmoissaan monta unohtumatonta hetkeä, joista keulaan kiilaavat ainakin Shane Blackin hillittömän Kiss Kiss Bang Bangin (2005) mainio venkula Harry Lockhart sekä Zodiacin (2007) riivattu Paul Avery.

Iron Manissa herra osuu eksentrisen playboy-Starkin roolissa supersankaruuden ytimeen ja ottaa osan haltuun kadehdittavan vaivattomasti, realisoimalla roolihahmoaan näppärillä pikku detaljeilla ja hilpeän itseironisella otteella. Jokaisesta yksityiskohdasta on nähtävissä, että Downey Jr. nauttii täysin siemauksin Stark / Iron Manin raskaasta roolista ja mies kertoikin paneutuneensa muun muassa fyysisen puolen harjoitteluun huippu-urheilijoiden tapaan, kuukausien ankaralla antaumuksella. Downey Jr., joka on itsekin armoton sarjisfani, on myös ilmoittanut olevansa valmis vaikka 15 jatko-osaan Iron Manin vetimissä, mikäli leffan vastaanotto vakuuttaa tuotantoportaan. 

Pitkään juuri antagonistin virkaa etsinyt vanha ketku Jeff Bridges tekee roolissaan niin ikään myös takuutyötä ja mies iloitsikin vihdoin saaneensa kauan etsimänsä pahisroolin sarjakuvafilmatisoinnissa. Lämminääninen luonnelärvi Terence Howard Starkin armeijalinkkinä ja Gwyneth Paltrow sutjakkana sihteeri Pepper Pottsina jäävät kuitenkin Bridgesin tavoin miltei seinäkukiksi energisen ja kaiken tilan vievän Downey Jr.:n rinnalla.
Iron Manin luoja, sarjakuvaguru Stan Lee tekee tapansa mukaan pienen cameon rikkaana ökynä, jota Stark erehtyy luulemaan Playboy -päällikkö Hugh Hefneriksi.

Iron Manin tehokkaasta scoresta vastannut iranilais-saksalainen Ramin Djawadi (mm. Beat The Drum (2003), Blade: Trinity (2004), Karvakamut (2006), tv-sarja Pako (2006), Mr. Brooks (2007) on tullut elokuvateollisuuden palvelukseen vasta 2001, mutta työskentely mm. Hans Zimmerin oppipoikana Batman Beginsissa ja Pirates of the Caribbean –trilogiassa ovat herkistäneet miehen sävelkynän hyvään liitoon. Parhaimmillaan Djawali nostaa jytkeensä Basil Poledourisin mieleen tuoviin heroistisiin mittoihin ja symbioosi jylhän scoren sekä musaraidalla kaikuvien raakojen rockhittien välillä on toimiva. Matka kun alkaa AC/DC:llä ja päättyy, mihinkäs muuhun kuin Black Sabbathin legendaariseen nimibiisiin Iron Man, tällä kertaa John O`Brienin, Rick Bostonin sekä Jack Urbontin toimesta. 

Yhteenveto

Iron Man on tervetullut lisä sarjakuvafilmatisointien tasoltaan vaihtelevaan genreen. Robert Downey Jr:n sisäistetyn ja hilpeän itseironisen roolityön tukemana energinen rytinäraina nousee omassa kastissaan korkealle.