Elokuva
16-vuotias Juno MacGuff (ilmiömäinen Ellen Page) elää nuoruuttaan melkein kuin kuka tahansa ikäisensä, haaveilee bändistä, hengailee kavereidensa seurassa ja puhuu näiden kanssa kuin vierasta kieltä, jota vanhempien on enemmän kuin vaikeaa ymmärtää. Mutta kaikki muuttuu kertarysäyksellä, kun Juno huomaa olevansa raskaana parhaalle ystävälleen, naapurin juoksujoukkueeseen hurahtaneelle nörttimäiselle Bleekerille (Michael Cera). Abortti on nopeasti poissuljettu vaihtoehto Junon törmätessä klinikan pihalla yksinäiseen protestoijaan, mutta vakavaan tilanteeseen keksitään hieman helpotusta ilmaisjakelulehdestä, jonka kautta epätoivoiset lapsettomat parit hakevat mahdollisuutta adoptioon. Yksi tällainen pariskunta on mukavat Loringit, Vanessa (Jennifer Garner) ja Mark (Jason Bateman), joilla on ulkoiset puitteet paremmin kuin kohdallaan ja rakkautta vaikka muille jakaa. Kun Juno saa vielä asialle siunauksen isältään Macilta (J.K. Simmons) ja äitipuoleltaan Brendalta (Allison Janney), mitään esteitä iloiselle, joskin tavallisesta poikkeavalle perhetapahtumalle ei luulisi olevan. Mutta 9 kuukauden odotusaikana ehtii tapahtua vaikka mitä, muillekin kuin odottavalle äidille.

Elokuvabisneksessä varttunut ja nykyään jo hienosti isänsä Ivanin (mm. Natsat, 1981, Ghostbusters, 1984, Lastentarhan kyttä, 1990 ja Evoluutio, 2000) varjosta omiin korkeuksiinsa noussut Jason Reitman on oiva ohjaaja Junon kaltaiselle pienelle ja sympaattiselle elokuvalle. Henkilöistään selvästi välittävä ja tapahtumille fiksusti aikaa antava, vasta toisen pitkän elokuvansa ohjannut (ensimmäisenä nokkela ja fiksu Thank You for Smoking vuonna 2005) Reitman junior pitää turhan tekniikalla leikittelyn viisaasti kaukana ja antaa tilaa kaiken keskiössä uskomattoman aidosti koheltavalle Ellen Pagelle, joka ei turhaan ole roolityöstään Oscar-ehdokkaanakin.
Hämmästyttävän vaivattomasti energinen Page ottaa puheliaan Junon roolin haltuun ja yksinkertaisesti tulee esittämäkseen henkilöksi. Sivurooleissa Kylmä rinki -sarjan sadistisena neo-natsina Schillingerina ja Spider-Manin Daily Buggle-lehden päätoimittaja J. Jonah Jamesonina lähtemättömät jäljet eläviin kuviin jättänyt J.K. Simmons on Junon isänä mitä sympaattisin nallekarhu, jonka aurinkoinen idealismi ei himmene suurempienkaan ongelmien edessä. Neloskanavan tavallista viisaammasta, poliittisesta sarjasta West Wing glooriaa yllin kyllin kerännyt Allison Janney piirtää Simmonsin tavoin läpeensä mukavan muotokuvan tytärpuolestaan vilpittömästi välittävänä äitipuolena. Niin ikään mukavan ehjän hahmotuksen nykyaikaisemmasta avioparista antavat myös Jennifer ”Alias” Garner ja kivasti arkinen Jason "Sukuvika" Bateman.

Kovan nuoruuden kokeneen käsikirjoittaja Diablo Codyn maanläheinen ja sydämellinen tarina tutkii tapahtumaa paitsi lapsen äidin, niin myös tulevien adoptiovanhempien näkökulmasta, unohtamatta elämän pieniä realiteetteja, jotka tekevät kokonaisuudesta vieläkin todellisemman. Myös Junon kumppaneineen konetuliaseen nopeudella läpättävä dialogi on ihan omaansa ja Jenkeissä yllätyshitiksi kohonnut elokuva onkin jo ehtinyt lanseeraamaan puhekieleen monia uusia letkauksia ja sanontoja.

Mateo Messinan score on akustiseen kitaraan luottavaa, balladinomaista näppäilyä, jota höystetään monesti Kimya Dawsonin hellyttävän yksinkertaisilla lauluilla, jotka tuovat useammin kuin kerran mieleen Frendit -sarjasta tutun Phoeben (Lisa Kudrow) ällistyttävät biisikyhäelmät.

Yhteenveto
Yhteensä 4 Oscar-ehdokkuutta saanut Juno on oikea independent-helmi, ihka aito hyvän tuulen elokuva.