Elokuva
Eletään loppukevättä 1944. Neuvostoliiton joukot ovat murtamassa saksalaisten rintaman, mutta Titovkan vankileirillä Suomen Lapissa elämä jatkuu yhtä ankeana kuin ennenkin. Leirille saapuu myös kulmakunnan Vikasilmäksi haukuttu kätilö Helena Alatalo (Krista Kosonen), ärhäkkä ja omapäinen nuori nainen. Sodan kovettama Helena löytää yllättävää lämpöä tavattuaan suomalais-sakasalaisen sotakuvaajan Johann Angelhurstin (Lauri Tilkanen), julmuuksien traumatisoiman nuoren miehen, jolle Helena edustaa jotain sellaista, jota hän ei enää uskonut olevan olemassakaan.  Vieläkin vaarallisemmaksi salattu romanssi menee, kun aselepo julistetaan, ja suomalaiset määrätään riisumaan saksalaiset aseista, sillä leirin komentaja Grödel (Tommi Korpela) on johtanut navetaksi kutsutussa sairaalassaan julmia ihmiskokeita, eikä halua niiden tulosten joutuvan mistään hinnasta ulkopuolisten tietoon.

Antti J. Jokisen Kätilö on kuvastoltaan komeaa ja taidolla jälkituotettua sotadraamaa, mutta teknisestä briljeerauksestaan huolimatta se ei kykene kaivautumaan tarpeeksi syvälle tarinan sisuksiin. Jokinen käyttää jokaista hyväksi havaittua efektiä ja kikkaa hidastuksista peilipinnoilla leikkimiseen, mutta ihmiskohtalot sodan syövereissä jäävät silti kylmiksi ja ainoastaan palvelemaan marionetteinä suureellisesti lavastettua näyttämöä. Rane Ronkaisen kuvaama ja Pessi Levannon isoilla nuoteilla säveltämä Kätilö kestää kuitenkin kansainvälisen vertailun ja toivottavaa onkin, että se tavoittaisi katsojia myös maamme rajojen ulkopuolelta.

Sotaelokuvaksi siinä on itse taisteluja niukemmin, sillä alkuperäisromaanin kirjoittaneen Katja Ketun ja Jokisen käsikirjoitus alleviivaa enemmän pääkaksikon vaarallista romanssia, kuin sodan ja tapahtumien taustoja.
Jokisen edellinen elokuva, niin ikään kotimaisen naiskirjailijan (Sofi Oksanen) menestysromaaniin pohjautunut Puhdistus toimi paremmin, vaikka sivusikin naapurimaamme Eestin tapahtumia samalla ajajaksolla kuin Kätilökin.

Krista Kosonen tekee vakuuttavan hyvää työtä Helenana, kaiken luonnonvoimaisena katalyyttinä, jonka vaikutus kokonaisuuteen on niin vahva, että se tuntuu paikoin vaikuttaneen jopa sodan lopputulokseenkin. Vaistojaan seuraava villisilmä on yhtä aikaa tarina näkijä, kokija kuin kertojakin. Lauri Tilkasen Johannes jää sitä vastoin silkaksi taustavaikuttajaksi, johon vaikuttaa jo huomattavasti Kososen saama valkokangasaikaa pienempi panos. Sivummalla nähdään moneen venyvä ja aina yhtä hyvä Tommi Korpela komendantti Görbelinä, Pirkka-Pekka Petelius paikallisena ponutrokarina Jounina tuo julmaan ja ahdistavaan maailmaan aavistuksen lämpöä ja huumoriakin, pitäen keventeet silti viisaasti kurissa. Elina Knihtilä on pahaan paikkaan joutuva Heta ja Johannes Brotherus leirin tulkki Aleksei.

Yhteenveto
Tyylikkäästä tuotannostaan ja hyvistä roolitöistään huolimatta Kätilö jää hajanaiseksi kokoelmaksi vahvoja kohtauksia, jotka eivät jäsenny siinä määrin tarpeeksi, että kokonaisuus viiltäisi lopulta tarkoitetun syvältä.