Elokuva
Diggs (James Marsden) on kovapäinen saksanpaimenkoira, jota ei poliisina toimiva isäntä Shane (Chris O`Donnell) saa millään kuriin. Kun pidätysoperaatio päättyy räjähdykseen ja yleiseen kaaokseen, Diggs passitetaan rankkurille miettimään vastuutonta käyttäytymistään. Häkistä sukkelan seefferin pelastaa ahavoitunut noutaja Butch (Nick Nolte), joka avaa Diggsille oven aivan uuteen maailmaan, koirien maanalaiseen vakoilujärjestöön, jonka tehtävänä on nyt pysäyttää maailmanvalloitusta suunnitteleva hännäkäs, karvaton Katti Katala (Bette Midler).

Operaatiojohtaja Loun (Neil Patrick Harris) ohjaamana Butch ja Diggs ottavat yhteyttä kaksoisagenttina toimivaan tolkunhäivään puluun Seamusiin (Katt Williams), jonka sekopäisten vihjeiden perusteella Katti Katalan koko suuruudenhullu suunnitelma alkaa avautua. Homma menee lopulta niin vaativaksi, että haukut ovat pakotettuja aloittamaan ennenkuulumattoman yhteistyön mirrien salaisen Misu-järjestön kanssa, ja niin koirakaksikko (ja yksi hullu pulu) saavat kumppanikseen Catherinen (Christina Applegate), niin teräväkielisen kuin myös -kyntisen hännäkkään, jonka mielestä koiria ei pitäisi oravien jahtaamista vaativampiin tehtäviin ikinä edes päästää.

Allekirjoittanut ei kuulu puhuvien eläinten fanilaumaan, mutta silti Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto onnistuu viihdyttämään vaahtosuisella kaahauksellaan hippusen enemmän kuin esimerkiksi se edellinen digitaalisesti juttelemaan mallinnettu karvaturri Marmaduke (2010). Lapsille ja lapsenmielisille Kissat ja Koirat 2:ssa piisaa sulkkua seikkailua ja ihmeellisiä vekottimia yliannostukseen asti, ja varttuneemmille vahtaajille liki jokaisesta James Bondista ja Vaarallisesta tehtävästä, paristi jopa onnistuen, varastettua kohtausta. Jokaisen vitsin toki arvaa jo etukäteen ja juonenkäänteet näkee jo nurkan takaa, mutta kun hehtaaripyssyllä räiskitään summamutikassa, pakkohan se on muutaman herjahaulin osuakin. Vauhtia on kohellukseen annosteltu isolla kauhalla, mutta onneksi siirappi pidetään siedettävämmällä tasolla. Lähinnä telkkaa ja pari pikkufilmiä ohjanneen Brad Peytonin kädenjälki ei mitenkään vakuuta persoonallisuudellaan, mutta eipä näkemyksellisyyteen anna suuremmin mahdollisuuksia Ron J. Friedmanin ja Steve Bencichin kierrätyskeskusta muistuttava käsikirjoituskaan. Kolmas ulottuvuus on kuitenkin mukavasti käytössä, vaikka homma karkaakin loppua kohden tyystin tassusta.

James Marsden on Diggsina luonteva, mutta kaikki kunnia lopputuloksen karheudesta menee ilman muuta Nick Noltelle, jonka kähisemän Butchin jakamat elämänviisaudet ja anekdootit saavat reippaasti lisää kaikupohjaa Nolten karismaattisesta murinasta. Monilahjakas Bette Midler kirkuu ja sähisee Katti Katalana sydämensä pohjasta ja Christina Applegate kehrää Catherinena. Sivuääninä kuullaan mm. jo eläköitynyttä nollanollaseiskaa Roger Moorea kissojen vakoilurenkaan johtajana Tad Lazenbyna sekä jo vuoden 2001 esiosassa esiintyneitä Joe Pantolianoa tekniikkanerona Peekina ja Sean Hayesia tohtorilectermäisenä herra Tinklesinä. Suomeksi dubattuja nelijalkoja (ja yhtä hullua pulua) tulkitsevat mm. Pasi Ruohonen, Markku Huhtamo, Susa Saukko, Katja Akkula ja Petri Hanttu.

Christopher Lennertzin score lainaa, varastaa ja mutiloi ihan jokaista agenttiteemaa, mitä koskaan on tehty.
Jokainen nuotti Monty Normanin legendaarisesta Bond-tunnarista ja Lalo Schifrinin iskevästä Mission Impossiblesta käytetään hyväksi ja kokonaisuutena Lennertzin vauhko variointi tuottaakin mukavasti lisäpotkua lainailuun perehtyneen isäntäelokuvan taustalle. Vauhdikkaan ja Hänen majesteettinsa salaisen palvelun ykkösnyrkille kekseliäästi kumartavan alkukrediittijakson alla kuullaan Pinkin hittibiisi Lets Get Party Started, jonka esittää ennätysmäisesti kolme kertaa originaalin 007:n teeman tulkinnut (Goldfinger (1964), Diamonds Are Forever (1971), Moonraker (1979)) Dame Shirley Bassey. Muita tuttuja edustavat mm. Survivor-yhtyeen Rocky III:n (1982) kanonisoima Eye of the Tiger, Smash Mouthin ikikiva renkutus Why Can`t We Be Friends, Steppenwolfin Born To Be Wild ja Magic Carpet Ride sekä George Thorogoodin ränttätänttäklassikko Bad To The Bone.

Yhteenveto
Pikkuisen kekseliäskin kohellus sympatiseeraa lähinnä nokkelilla lainoillaan, mutta muuten kissojen ja koirien toinen erä jää sokerihumalaisten alamittaisten kertakäyttöviihteeksi.