Elokuva

Burt Farlander (John Krasinski) ja Verona De Tessant (Maya Rudolph), auvoisan onnellinen kolkyt ja risat avopari odottaa ensimmäistä lastaan ja asustelee kaupungissa-jossa-asumme-tällä-hetkellä. Syy pienelle paikkakunnalle asettumiseen on Burtin isän Jerryn (Jeff Daniels) ja äidin Glorian (Catherine O`Hara), jotka intoilevat pariskunnan jälkikasvusta vielä Mayaa ja Burtiakin enemmän. 

Mutta kun Farlander seniorit saavatkin päähänsä tempaista parin vuoden irtioton ja matkata Belgiaan, Maya ja Burt päättävät hekin pakata kimpsunsa ja suunnistaa uusiin maisemiin. Monipuolinen ja käänteikäs matka vie halki Yhdysvaltojen Phoenixin, Tucsonin ja Madisonin kautta aina Kanadan Montrealiin saakka pariskunnan etsiessä tutuista ja sukulaisista ankkuria uudelle elämälleen.

Vastaan tulee monen sortin kansalaisia: Lily ja Lowell (Allison Janney ja Jim Gaffigan), joiden lastenkasvatusmetodit eivät ole alkuunkaan tältä planeetalta, hippejäkin hipimpiä menetelmiä seuraava LN (Maggie Gyllenhaal) ja tämän yhtä pehmeä siippa Roderick (Josh Hamilton), Mayan sisko Grace (Carmen Ejogo) ja Burtin veli Courtney (Paul Schneider), joista jokainen haluaisi nuoren parin muuttavan juuri heidän naapuriinsa.
Uuden kotipaikan löytäminen on Mayalle ja Burtille yllättävänkin vaikea dilemma, kunnes vastaus tulee kuin itsestään ja vieläpä varsin erikoisessa muodossa.

Sympaattinen ja rennon pakoton Kohti uutta on hieno osoitus paremminkin vakavammissa sfääreissä (American Beauty (1999), Matkalla Perditioniin (Road to Perdition, 2002), Merijalkaväen mies (Jarhead, 2005), Revolutionary Road (2008) viihtyneeltä ohjaaja Sam Mendesiltä. Tällä kertaa ahdistus ja angstit ovat sivussa, sillä ote on irtonainen ja paljon loistaville näyttelijöille tilaa antava eikä kokonaisuudelle pahaa tee Dave Eggersin ja Vendela Vidan hilpeän vakava käsikirjoituskaan. Huumori on aitoa ja maailman menon havainnointi fiksua ja terävää. Onkin äärimmäisen piristävää nähdä valkokankaalla pitkästä aikaa pariskunta, jonka tulevaisuutta ei uhkaa jommankumman vaiettu salaisuus, geeneissä lymyilevä sairaus tai ketkujaan suunnittelevat terroristit, vaan elämä menee latujaan niin kuin elämällä tapana on.

Krasinskin ja Rudolphin sydämellä synnytetyt henkilöhahmot ovat kaikista virheistään huolimatta ihan mahdottoman mukavia ihmisiä ja lähinnä jenkkitelkkarista tuttu (mm. The Office, Saturday Night Live) pääpari on mainiossa vedossa. John Krasinski lepsuna, mutta tarpeen vaatiessa tomerasti miehistyvänä Burtina on veikeä velikulta, jonka huoli tulevaisuudesta on helppoa jakaa katsomossakin. Kaiken katalyyttinä riemastuttaa Maya Rudolph, jonka sanavalmis ja piikikäs Verona on mitä aidoin ilmestys, nuori nainen, joka todellakin tietää mitä ja mitä ei elämältään halua. 

Sivurooleissa aina varma Allison Janney varastaa parhaimmat naurut umpihulluna Lilyna, jonka suorapuheisuus aiheuttaa runsaasti harmaita hiuksia Jim Gaffiganin lakonisen lempeästi esittämälle Lowell-siipalle. Maggie Gyllenhaal on niin ikään upea Äiti Maa -syndroomasta kärsivänä LN:nä, jonka maailmankatsomus on pikkuisen tavallistakin vihreämpi. Veteraanit Jeff Daniels ja Catherine O`Hara ansaitsevat toki kehunsa hekin.

Alexi Murdochin musiikki ja raikkaat laulut luovat tapahtumille mukavan rauhallisen ilmapiirin ja tekevät katsomiskokemuksesta entistäkin rentouttavamman. Läpi elokuvan eri teemoina kuultavat kappaleet, aina aloituksen kivasta All My Daysista aina hilpeään Breathiin ja finaalin upeisiin Orange Skyhyn ja Crinan Woodiin saakka edustavat jokainen sanomallista poprockia, singer/songwriter-perinteitä hienoimmillaan. Muita leffassa kuultavia esityksiä ovat mm. George Harrisonin What is Life, Bob Dylanin Meet Me In The Morning sekä The Velvet Undergroundin Oh! Sweet Nuthin`.

Yhteenveto
Lähtekää rohkeasti Sam Mendesin mukana Kohti uutta, palkinnoksi saatte monta oivaa opetusta ja hymynvirneen, joka ei katoa naamalta pitkään aikaan. Syksyn sympaattisin elokuva.