Elokuva
Maailmoja on monia. Paralleeleja universumeja, rinnakkaistodellisuuksia, jotka eivät välttämättä eroa ihan niin paljoa meidän maailmastamme. Yhdessä niistä, sellaisessa missä ihmisen sielu, eli daimoni kulkee isäntänsä vierellä eläinhahmossa läpi koko elämän, seikkailee 12-vuotias orpotyttö Lyra Belacqua (Dakota Blue Richards), jonka daimon on hahmoaan hilleristä kissaan ja lintuun muuttava Pan (äänenä Freddie Highmore). Lyra opiskelee oman maailmansa Oxfordissa, Jordanin opinahjossa ja asuu tutkijasetänsä lordi Asrielin (Daniel Craig) kanssa. Nokkelan ja omapäisen nuoren neidon päivät kuluvat kuten kenen tahansa esiteinin, kavereiden kanssa leikkien, mutta mukaviin hetkiin muutoksen tuovat pelätyt Kahmaisijat, lastensieppaajat, joiden uhrit ovat useimmiten vähempiosaisten Gyptien lapsia. Tutkiessaan ystävänsä katoamista, Lyra pääsee juonikkaan salaliiton jäljille, jonka toimeenpanijoina on kaikkien kaikkeuksien hallitsemista himoitseva ylimystö, mahtava Magisterium. Tyttö saa varjokseen epäilyttävän neiti Coulterin (Nicole Kidman), mutta kaukana pohjoisessa, Norrowayssa, avuksi entää lentävä cowboy Scoreby (Sam Elliott) ja hurja jääkarhu Iorek Byrnison (äänenä Sir Ian McKellen). Koko seikkailun taustalla leijailee mystinen Tomu, johon saa yhteyden kultaisen kompassin avulla.

Ohjaaja/käsikirjoittaja Chris Weitz on haukannut mahansa täyteen magiaa, tarttuessaan Philip Pullmanin megalomaaniseen fantasiaeepokseen. Se kun on täynnään henkilöitä ja kansoja, maailmoja ja niiden historiaa.
Täysin omanlaistaan teknologiaa, vinksallaan olevaa geografiaa ja lentäviä noitia, joilla on suomalaiset nimet.
Kahden tunnin täysilaidallinen ei vain ole tarpeeksi, ja siksipä elokuva onkin, outoa mutta totta, liian lyhyt.
Hahmoihin ei ehdi samaistua, eikä tarinaa sisäistää kaiken kohelluksen keskellä. New Line Cineman edellinen suurtuotanto, Taru Sormusten Herrasta –trilogia keskittyi viitseliäästi hahmojen esittelyyn ja kertasi Keski-maan menneisyydenkin tarpeeksi tarkkaan. Kompassissa taas otetaan liki suoraan suunta suureen seikkailuun ja toivotaan että katsojat pysyvät vauhkossa kyydissä mukana.

Elokuvan tulevaisuudesta kysyttäessä, kotimainen elokuvanteon moniosaaja Kimi Seppänen haukkoi henkeään Kultaisen kompassin päälle käyvän tehostevyörytyksen edessä. Seppäsen mukaan elokuvassa ei ollut montaakaan normaalia otosta, sillä kokonaisuus on tehty miltei kokonaisuudessaan vihreää taustaa vasten, ja hiottu lopulliseen muotoonsa vasta jälkityöstössä. Suomessa ei hänen mukaansa olla vielä aivan yhtä pitkällä keinotekoisten maailmojen luomisessa, mutta jos ja kun rahoitukset saadaan täälläkin kansainväliselle tasolle, tullaan näilläkin leveysasteilla piakkoin näkemään Kultaisen kompassin kaltaisia efektiesityksiä. Onko asia sitten hyvä vai paha, jää Seppäsen mukaan katsojan päätettäväksi, mutta toivoo ettei tekninen tietotaito söisi enää yhtään enempää tarinankertomiselta jalolta taidolta. Pelkkä silmäkarkki kun ei täytä vatsaa vaaditulla tavalla.

Pääroolissa nuori Dakota Blue Richards onnistuu uhmakkaana Lyrana hienosti. Suurimmat nimet, Nicole Kidman ja Daniel ”Bond, James Bond” Craig jäävät vielä sivulle, mutta molempien roolit kasvavat tulevissa koitoksissa huomattavasti. Kultaisen kompassin kovimmat karismakarpaasit, Sormusten herrojen Gandalf, Sir Ian McKellen ja Deadwood –sarjalla itsensä kanonisoinut Ian McShane tekevät takuutyötä jättimäisten jääkarhujen jykevinä äänilähteinä. Eva Green piipahtaa kuvissa noitana, jonka nimi on sangen härmäläinen, Serafina Pekkala.
Sam Elliott näyttelee lähinnä itseään, leveää jenkkilää vääntävänä, stetsonpäisenä pyssysankarina.

Yhteenveto
Jos kansa äänestää lompakollaan tarpeeksi, Kultaisen kompassin jatko-osat Salaperäinen veitsi ja Maaginen kaukoputki saavat nekin hetkensä valkokankailla. Vahva veikkaukseni onkin, että silloin päästään jo kirkkaasti voiton puolelle.