Alkuperäinen nimi: 
Lovemilla
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
98
Lovemilla
Jussi U. Pellonpää, Pe, 06/02/2015 - 00:00

Elokuva
Kun Milla (Milka Suonpää) ja Aimo (Joel Hirvonen) päättävät muuttaa omaan kotiin Millan viinan kanssa läträävien zombie-vanhempien (Matti Onnismaa ja Mari Rantasila) luota, asiat alkavat Tuppukyläksi kutsulla paikkakunnalla mennä kiihtyvällä tahdilla poskelleen. Millan kantaessa itsenäisesti vastuun arjesta ja taloudesta, morkatuksi itsensä tunteva Aimo keskittyy muokkaamaan itseään fyysisesti, ja tuhlaa yhteiset rahat metallisiin raajoihin. Vielä kun pahoista itsetunto-ongelmista kärsivä kloppi vaihtaa sydämensäkin teräksiseen versioon, on Millan korkea aika puuttua peliin ja kääntää tapahtumien kulku tolalleen.

Teemu Nikin ja Jani Pösön vuonna 2013 luomaan, ensin netissä ja sittemmin myös tv:ssä esitettyyn, ilmiöksi kasvaneeseen sarjaan pohjaava ja koko pitkäksi leffaksi paisuteltu Lovemilla on tappiinsa täytetty sekametelisoppa, jonka jokaiseen kauhaan on tungettu sattumia logiikasta piittaamatta. Anarkistinen tekemisen mentaliteetti tuottaa kuitenkin siinä määrin osumiakin, että vauhdikasta genresekoitusta katselee mielenkiinnolla loppuun saakka. Vaikka meininki onkin hauskasti vinossa, ollakseen olomuodoltaan oikeasti erikoinen, vedot olisi voinut viedä vieläkin pidemmälle yli.

Lovemilla käsittelee omaperäisin keinoin monia nuorille tuttuja, niin henkisiä kuin fyysisiäkin dilemmoja puhuen näiden omalla, katu-uskottavalla äänellä. Kokonaisuus kärsii kuitenkin epätasaisuudesta tekijöiden tehdessä pastisseja omille suosikkielokuvilleen, joiden jäljennöksistä osa toimii moitteetta yllärihyvin efektein, kun taas osa jää lapselliseksi heittäytyvän huumorin jalkoihin.

Rehellisen rennosti esiintyvät nuoret näyttelijät Milka Suonpää ja Joel Hirvonen uusivat roolinsa alun perin viisiminuuttisissa pätkissä esitetystä sarjasta ja tutut hahmot tulevatkin suoraan selkärangasta, ilman kakomista ja epävarmuutta. Tukena nuoremmilla komeljanttareilla on tukku kotimaan veteraaneja, joista eniten esille pääsevät jo mainitut mainiot Rantasila ja Onnismaa, sekä Elina Knihtilä, Jari Virman ja Antti Reini.

Yhteenveto
Kokeellista ja rajoja rikkovaa monsterimuhennosta on taatusti ollut hauska valmistaa, mutta sisäpiirin (tai ikähaarukan) ulkopuolelta tulevalle katsojalle kattaus laittaa makeat ja suolaiset niin sekaisin, ettei mikään ainesosa erotu tarpeeksi edukseen. Pisteet joka tapauksessa hatun noston ansaitsevasta rohkeudesta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016