Englantilainen historioitsija ja kirjailija, H. G. Wells, kirjoitti elinaikanaan yli sata kirjaa, joiden aiheet vaihtelivat yhteiskuntasatiireista historiaan ja ihmiskunnan tulevaisuudennäkymiin. Jälkimmäisistä apokalyptisfuturistisista kirjoistaan pääosin tunnettu Wells on vastuussa eräiden sci-fi-genren muottien syntyyn. Hänen kirjoittamansa kirjat kuten Aikakone, Näkymätön mies, Tohtori Moreaun saari ja Maailmojen sota päätyivät kaikki paitsi elokuvasovituksiksi, loivat myös pysyviä tieteisteemoja, joita monet kirjat ja elokuvat ovat sittemmin käyttäneet hyväksi.

Wellsin ehkäpä apokalyptisin teos on erään toisen legendan, Orson Wellesin, lisäavustuksella jälleen tunnetuksi noussut Maailmojen sota -kirja. Welles teki siitä vuonna 1938 kuuluisan radiokuunnelmansa Maailmojen sota -kirjasta, mikä aiheutti laaja-alaisen paniikin ympäri Amerikkaa, kuuntelijoiden luullessa kuunnelmaa aidoksi. Paitsi aiheuttaen hysteriaa, takasi kuunnelma Wellesille uran RKO-studion leivissä, ja täten myös jälkipolvea ajatellen, eräitä elokuvahistorian tunnetuimpia ja ylistetympiä teoksia. Welles oli myös alkujaan haluttu ehdokas sovittamaan kirja elokuvaksi, mutta mies kieltäytyi. Ohjaajan pallille saapui lopulta (muun muassa Cecil B. DeMillen ja Alfred Hitchcockin huhuttiin olleen eräitä vaihtoehtoja ohjaajiksi) Byron Haskin, jonka tunnetuimmaksi elokuvaksi alkuperäinen Maailmojen sota (1953) jäikin. Puoli vuosisataa myöhemmin (2005) aihe otettiin jälleen uudelleen sovitettavaksi kassamenestyksistään tunnetun Steven Spielbergin toimesta.

Keskiluokkainen Ray Ferrier (Tom Cruise) saa viikonlopuksi kontollensa edellisestä suhteesta poikineet lapsensa, Rachelin (Dakota Fanning) ja Robbien (Justin Chatwin), kun hänen entinen vaimonsa (Miranda Otto) matkaa uuden miehensä kanssa kohti sukulaisia. Itsekkään Rayn yritykset hyvänä isänä olemisesta kaatuvat perusteini-iän kapinointiin, eikä yhteyttä lapsiin synny. Perheongelmat jäävät kuitenkin varsin mitättömiksi, kun outojen sääilmiöiden saattelemana kymmenmetriset muukalaiskoneet nousevat aloittamaan ennalta määrätyn tehtävänsä: ihmisten täydellisen tuhoamisen.

Maailmojen sota alkaa vakuuttavasti. Alun parin kymmenminuuttisen esittelyosion jälkeen Spielberg pistää isompaa vaihdetta silmään, eikä hellitä tempoa vasta kuin puolivälissä. Tunnelma pysyy alusta lähtien kiitettävän apokalyptisena, ja päälle tulevat tuomionpäivän koneet levittävät viestiään kuolemasta ja tuhosta, omasta ylivertaisuudestaan. Muista rooleistaan hieman poiketen, Cruise ei värväydy Yhdysvaltain loistokkaaseen armeijaan ja pelasta sankarimaisesti lopulta maailman varmalta tuholta, vaan käyttäytyy kuin jokainen rationaalinen ihminen, pakenee. Alku onkin pitkälti pelkkää karkuun juoksemista Ferrierin vinkkelistä, eikä pelastusta alati lähestyvälle kuolemalle tunnu löytyvän.

Pahin takaisku elokuvalle tulee kuitenkin puolivälin jälkeen, mikä jatkuukin sitten oikeastaan loppuun saakka. Päähenkilöiden mennessä kirjaimellisesti maan alle, hidastuu elokuvan tempo typeräksi kuurupiiloksi. Maanalainen turvapaikka on tarkoitettu levähdyspaikaksi ja hahmojen suhteiden kehittämiseen, mutta lähes neljännes elokuvan kestosta on liikaa. Edes Tim Robbinsin näyttelemä sekopäinen Harlan Ogilvy ei onnistu pelastamaan kohtausta. Takaisin pinnalle päästyään on tunnelma jo niin kateissa, ettei lopun kauhuyritelmä onnistu luomaan samanlaista painostusta kuin alku, ja loppupeli onkin jo menetetty.

Toisin kuin useat muut maailmanloppua käsittelevät elokuvat, on Spielberg jättänyt kerrontansa nerokkaasti ruohonjuuritasolle. Elokuva ei paria laajempaa panoraamaa lukuun ottamatta siirry hetkeksikään pois Ferrierien luota, mikä paitsi luo läheisen siteen perheeseen, synnyttää paniikkia myös katsomossa. Katsoja pysyy tapahtumista aivan yhtä ulkona kuin elokuvan hahmotkin, ja ainoat tiedot muualta tulevat kuulopuhein. Elokuva ei näytä kenraaleja siirtelemässä pelinappuloita, uutislähetyksiä tapahtumista tai Godzillan maihinnousua Japanin rannikoille, vaan jonkinasteinen kuva tapahtumaketjusta kuullaan muiden epätoivoisten ihmisten suista. Juuri tämä epätietoisuus ja maanläheisyys tekevät Maailmojen sodasta keskivertoa paremman katastrofileffan.

Katastrofielokuva ei olisi mitään ilman näyttäviä tehosteita, ja tässä Maailmojen sota ei petä. Kyseessä on nimittäin helposti yksi näyttävimpiä tehosteleffoja viime vuodelta, ellei jopa niistä näyttävin. CGI-elementtejä ei ole lähdetty normaaliin tapaan korostamaan, minkä takia ne tuntuvat olevan osa luonnollista taustaa. Pilviä hipovan tripodin näkeminen keskellä New Jerseyn korttelialuetta ja hetken päästä tapahtuvan täysmittaisen tuhon levittäytyessä kankaalle, tehosteiden ja livekuvan välinen huomaamattomuus tekee minunlaiseenkin vanhan ajan kannattajaan vaikutuksen. Onneksi myös hieman perinteisempää, ja tyylikästä, lavastettakin on tarjolla, ettei nyt aivan äkkikäännytykseen ole asiaa - mutta siihenkään ei tällä tahdilla ole kauaa.

Steven Spielbergin uusintafilmatisointi H.G. Wellsin klassikosta on onnistunut kesäleffa, jossa aivot voi jättää suosiolla narikkaan ja nauttia hienosta efektivyörytyksestä. Paitsi että tehosteet ovat erittäin onnistuneita, on myös tunnelma kiitettävän käsin kosketeltavaa. Valitettavasti elokuva lässähtää pahasti puolivälin tienoilla, eikä nouse enää siivillensä. Mikäli tunnelma ja tempo olisivat kestäneet läpi elokuvan, olisi kyseessä helposti yksi viimevuosien vaikuttavimpia elokuvia.

Kuva
Anamorfinen 1.85:1-suhteinen kuva toistaa elokuvan sellaisena kuin se on tarkoitettukin: rakeisena ja äärikontrasteja korostaen. Spielbergin hovikuvaajalle, Janusz Kaminskille, tyypillinen rakeisuus on itsetarkoitettu tehokeino, jonka käytännöllisyys jakaa katsojat kahteen vastakkaiseen leiriin. Kontrasti puolestaan noudattelee samaa linjaa muutaman vuoden takaisen Dawn of the Dead -uusintafilmatisoinnin kanssa. Valo peittää laajemmankin alueen täysin valkoiseksi, ja musta on puolestaan täysin pimeää. Hieman hämärämmät kohtaukset kärsivät kuitenkin hieman edellä mainitusta rakeisuudesta. Muuten kuvan suhteen ei juuri ole mainittavaa. Tarkkuus on hyvä, roskat minimissä ja reunakorostus olematonta.

Ääni
Dolby Digital 5.1 - ja DTS-ääniraidat takaavat maksimaalisen nautinnon tällaisen efektielokuvan parissa. Ääniraita on parhaimmillaan tripodien kuolemansäteiden halkoessa ilmaa, rakennusten räjähtäessä ja ihmisten muuttuessa tuhkaksi. Kaoottinen tuho levittäytyy olohuoneeseen saakka, ja paljon elokuvan tunnelmasta on velkaa äänille. Myös hienoeleisemmät tehosteet toistetaan luontevasti, ja subwoofer saa kiitettävän määrän työtä. John Williamsin säveltämä musiikki on niin ikään elokuvalle sopivan tunnelmallista viulusävellystä ajoittaisin kuorolauluin.

Lisämateriaali
Elokuvan kaikki lisämateriaali on sijoitettu toiselle levylle.

Revisiting the Invasion (07:39) – Perinteistä making of -dokumenttia vastaava feature, jossa kulissien takaisen materiaalin siivittämänä kerrotaan elokuvasta ja kehutaan muita.

The H.G. Wells Legacy (06:35) – Lyhyt katsaus Wellsin elämään ja hänen kirjallisuuteensa. Äänessä ovat niin Spielberg ja kumppanit, kuin myös Wellsin jälkeläiset.

Steven Spielberg and the Original War of the Worlds (07:59) – Kooste, jossa käydään läpi alkuperäisen ja uuden Maailmojen sodan välisiä yhteyksiä ja tribuutteja.

Characters: The Family Unit (13:21) – Selkään taputtelu -osio, jossa kukin näyttelijä vuorollaan hehkuttaa näyttelijätoveriansa.

Previsualization (07:42) – Elokuvan digitaalisten kuvakäsikirjoitusten esittely, ja niiden vaikutus perinteisiä kuvakäsikirjoituksia työstävään Spielbergiin.

Production Diaries – Osio on jaettu itä- ja länsirannikolle, josta kummatkin sisältävät kaksi pienempää koostetta. Kyseessä on tavallista tarkemmat syynäykset elokuvan tehosterikkaisiin kohtauksiin, kuvauksiin ja stuntteihin. Itään sijoittuvat koosteet ovat Beginning (22:31) ja Exile (19:40). Lännessä kuvatut pätkät ovat Destruction (27:30) ja War (22:21). Yhteiskestosta huolimatta, vielä syvempi katsaus elokuvan tehosteisiin olisi ollut paikallaan.

Designing the Enemy: Tripods and Aliens (14:07) – Muukalaisiin ja niiden kulkuneuvoihin keskittyvässä dokumentissa käydään läpi hirviöiden syntyä.

Scoring War of the Worlds (11:57) – Elokuvan scoresta ja sen säveltäneestä John Williamsista kertova kooste, jossa säveltäjä kertoo joutuneensa poikkeuksellisesti luomaan musiikin ennen kuin koko elokuva oli edes valmis.

"We Are Not Alone" (3:14) – Hieman irrallinen kooste tällaisenaan, sillä kooste on lähinnä koko lisämateriaalin loppusanat.

Yhteenveto
Steven Spielbergin ohjaama Maailmojen sota -uusintafilmatisointi (2005) vierittää katsojan silmiin efektiä efektin perään onton sisällön peittämiseksi. Nopeatempoinen, tunnelmallinen ja viime vuoden parhaimpiin tehosteleffoihin lukeutuva Maailmojen sota lässähtää kuitenkin puolivälin jälkeen, jolloin tempo tippuu neljännekseen. Puhtaana demomateriaalina elokuva toimii kuitenkin erinomaisesti, ja tarjoaa siinä sivussa myös suhteellisen onnistunutta aivot nollille viihdettä. Teknisesti julkaisu on moitteeton.