Elokuva
10-vuotiaalle Vilja Vainistolle (Sirkku Ullgren) ei kesäloma tunnu tarjoavan paljoakaan seikkailuja, kun Jouni-isä (Pekka Strang) on innostuneempi kolikkokokoelmastaan eikä isosisko Vanamostakaan (Kiia Kokko) ole muuta kuin haittaa. Kaikki kuitenkin muuttuu matkalla mummolaan, kun perheen retken katkaisee hurjien maantierosvojen hyökkäys. Vilja päätyy ryöstösaaliin mukana Rosvoloiden konnaperheen matkaan, eikä aikaakaan, kun hän saa huomata, että Hurja-Kaarlon (Kari Väänänen) johtama retkue onkin varsin iloista, mukavaa ja ennen kaikkea yhtä pitävää sakkia. Kaarlon lisäksi perheeseen kuuluu vaimo Hilda (Lotta Lehtikari) ja perheen lapset, Viljan ikätoveri Hele (Ilona Huhta), tämän pikkuveli Kalle (Mio Määttä) sekä monitaitoinen avustaja Kulta-Pete (Jussi Vatanen). Kaikkien aikojen kesäloma huipentuu suuriin rosvo-olympialaisiin, jonka voitto on aina ollut Hurja-Kaarlon haaveena, ja siinä hommassa Viljasta onkin yllättäen suuri apu.
Siri Kolun Finlandia Juniorin voittaneen lastenkirjan pohjalta syntynyt Me Rosvolat on tv:n puolella työskennelleen Marjut Komulaisen debyytti valkokankailla. Vauhtia ja pikkujännää piisaa pienemmille katsojille yllin kyllin ja hassuttelukin varmaan osuu tähän kohderyhmään parhaiten, mutta se varsinkin lapsikatsojille suunnattujen elokuvien helmasynti, aikuisroolien ylikirjoittaminen ja -näytteleminen, nostavat jälleen rumaa päätään. Kokonaisuus jää lopulta hajanaiseksi kokoelmaksi irrallisia kohtauskia, joiden taso vaihtelee pöhköstä puskafarssista tympeään pieruhuumoriin. Jatkuva huutaminen ja ylenpalttinen tohelointi syö muutenkin mukavan leppeästi rullaavalta kokonaisuudelta uskottavuutta. Pahimmillaan Me Rosvolat aliarvioikin ikävästi selkeintä kohdeyleisöään, sillä lastenelokuvien ei tarvitse olla lapsellisia
Nimekkäästä näyttelijäkatraasta parhaiten pärjäävätkin lapset, kivan Sirkku Ullgrenin johdolla, kun taas valkokankaan veteraaneista varsinkin Kari Väänänen vetelee mutkia suoriksi niin, että koko rooli on tulla ulos teatterin takaseinästä. Kultahampailla koristeltu Jussi Vatanen elehtii ja ilmehtii kuin puolimielinen, eikä Lotta Lehtikarin konnamuori Hildakaan varsinaisesti säästele ylilyöntejään.
Yhteenveto
Kovasta koheltamisestaan huolimatta Me Rosvolat jää kertakäyttöiseksi hölmöilyksi.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja