Elokuva
Ajat muuttuvat. Vanhemmat päivittelevät nykynuorten menoja ja kuinka heidän nuoruudessaan kaikki oli toisin. Sukupolvi taaksepäin ja sukupolvet eteenpäin tulevat tekemään täsmälleen samoin. Cormac McCarthyn Pulitzer-palkittuun kirjaan perustuva ja veljesten Ethan ja Joel Coenin ohjaama Menetetty maa on näiden aikakausien ilmentymä sekä siinä ohella tiukasti otteissaan pitävä trilleri. Elokuvan suomennoksessa on (jälleen) menty metsään, sillä englanninkielinen No Country for Old Men -nimi sisäistää teeman huomattavasti paremmin. Ajat muuttuvat.

Väkivalta ja raadollisuus ovat ruokkineet koko evoluutiotamme, Menetetty maa on vain pieni esimerkki 1970- ja 1980-lukujen taitteen Teksasista. Llewelyn Moss (Josh Brolin) törmää metsästysretkellänsä pieleen menneeseen huumekauppaan ja poistuu paikalta tuhdin rahasalkun kera. Menetetyt miljoonat eivät jää kuitenkaan kaipaamattomiksi. Moss saa peräänsä kylmäverisen palkkamurhaajan (Javier Bardem), jonka metodit ja tunneäly ovat menettäneet kaiken inhimillisyyden jo aikaa sitten. Lisääntyvien ruumiiden kasaantuessa ikääntynyt paikallissheriffi (Tommy Lee Jones) alkaa kyseenalaistaa maailman nykymenon katsoessaan voimattomana eskaloituvaa tapahtumaketjua.

Ohjaajanerojen Menetetty maa on surullisella tapaa entistä ajankohtaisempi. Sen temaattiset aiheet sivuavat paikallisessa mediassakin tapetilla olleita kysymyksiä nykymaailmantilasta ja ihmisten moraalittomuudesta – asioista, jotka media on ottanut etusivulööpeikseen kiristyvällä tahdilla. Aivan kuten Tommy Lee Jonesin esittämä elämää nähnyt sheriffi Bellkin, myös nykytilaa paheksuvat ”vanhukset” eivät näe metsää puilta ennen kuin se heille konkreettisesti esitetään. Elokuvan tapauksessa kyse on hyvin irralliselta tuntuva loppupään pätkä. Viimeisimmän matkansa uuvuttama Bell saapuu enonsa (Barry Corbin) luokse, ja miesten välinen keskustelu kiteyttää Menetetyn maan sanoman; ajat muuttuvat, mutta vain koska kauheudet usein unohdetaan.

Sheriffi Bell ja häntä erinomaisesti tulkitseva Tommy Lee Jones onkin Menetetyn maan ruumiillistettu sanoma sekä elokuvan englanninkielisen nimen ilmentymä, jossa menneeseen juurtuneelle ”vanhemmalle sukupolvelle” ei ole enää paikkaa uudistuneen yhteiskunnan kaduilla. Verrattuna kahteen muuhun päänäyttelijään, Lee Jonesin ruutuaika on heihin nähden hyvin minimaalinen, ja varsinaisen juonen kannalta hahmo on kovin irrelevantti. Kokonaisuutta tarkasteltaessa Ed Tom Bell on kuitenkin eräänlainen moraalinen selkäranka, jonka ympärille Menetetty maa rakentuu ja jota ilman elokuva menettäisi valtaosan sen puhuttelevuudesta. Bellin iloa vailla olevat päivittelyt niin Bardem-Brolin-kaksikon hahmojen kuin yleisesti elokuvan sisäisen maailman menosta tuovat elokuvaan universaalista painoarvoa, jota harvemmin näkee elokuvaan niin taidokkaasti upotettuna. Iän myötä hiljaista karismaa uhkuvan Tommy Lee Jonesin lakonisen dialogin voimin ilmaistut huolenaiheet ovat yhtaikaa fiktiivistä sanansäilää kuin myös reaalimaailmaamme pureutuvaa tarkkaavaista observaatiota.

Varsinaiseen juonelliseen elokuvaan mentäessä huomio kiinnittyy kuitenkin Javier Bardemiin ja Josh Broliniin. Kahteen erinomaiseen näyttelijään, jotka ovat nousseet länsimaisen elokuvateollisuuden tähtivaloihin vasta aivan viimevuosien aikana ilmaantuneiden lukuisten hienojen roolisuoritusten myötä. Coenin veljesten ohjauksessa molemmat näyttelijät pistävät jälleen parastaan, ja etenkin Bardemin hyytävä roolisuoritus sekopäisenä palkkamurhaaja Chigurhina seisauttavat katsojienkin veret. Brolin vähäsanaisena ja tuimailmeisenä Vietnam-veteraanina uhkuu miehistä karismaa, mikä toimii vahvana kontrastina inhimillisyyden menettäneen Chigurhin vastapainoksi. Ohjaajille tyypilliseen tapaan sekä alkuperäislähdettä mukaillen Menetetyn maan dialogi on kuorrutettu herkullisen mustalla huumorilla, josta osansa saavat koko tähtikolmikko. Kullekin hahmolle räätälöidyt tekstinpätkät kuvastavat heidän sielunmaisemaa samalla voimakkuudella kuin heitä mestarillisesti tulkitseva trio.

Coenin veljesten luottokuvaaja sekä pitkän liudan muitakin merkittäviä elokuvia kuvannut Roger Deakins jatkaa ansiokasta luetteloaan Menetetyssä maassa. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin vuoteen 1980, on kuvauksessa käytetty hyvin paljon western-genreen miellettyjä konventioita. Teksasin avarat aavikot kuivattavat suun, ja useat auringonlaskun ja -nousun aikaan tapahtuvat kohtaukset piirtyvät verkkokalvoon puhtaan kauneuden voimin. Deakins käyttää hyväksi lukuisia staattisia laajaotoksia, jossa hahmot kuvataan joko hyvin etäältä koko laajuuden keskellä tai vaihtoehtoisesti lähikuvissa, jossa taustalla nähdään laaja kirjo jylhää luonnon kauneutta. Kaupunkikohtaukset ovat puolestaan moderneja kaksintaistoja, jossa cowboy-vermeisiin pukeutuneet päähenkilöt kulkevat pölyisiä katuja pitkin kohti kuolemaa tai sitä vältellen, eikä katsojalle jää epäselväksi, kumpi on edestäpäin tuloillaan.

Ohjaajaveljeksillä ei ole minkäänlaista kiirettä elokuvan tempon suhteen. Tapahtumat etenevät lähes verkkaiseen tahtiin luoden jännitettä sekunti sekunnilta, kunnes köysi on jo tiukasti katsojan kaulan ympärillä. Kerronta vaihtelee kuvauksen tapaan joko piinaavan staattisesta jännityksestä tapahtumien eskaloiduttua käsivaroin kuvattuun hektisyyteen. Vähäsanaisten päähenkilöiden tapaan Menetetyn maan sävellys nousee esille vain silloin, kun sillä on todellista merkitystä. Coenin veljesten tiuhaan käytetyn säveltäjä Carter Burwellin minimalistinen sävel kuuluu ainoastaan muutamassa kohtaa koko elokuvan aikana, ja silloinkin se sulautuu lähes tyystin elokuvan tapahtumiin.

Menetetty maa on vakuuttavan onnistunut teos Coeneilta, ja välitön mestariteos. Se on puhutteleva ja otteessaan pitävä trilleri ihmisistä, joiden aika on ollut ja mennyt, mutta jota kukaan ei täysin tiedosta. Erinomaisella miehityksellä varustettu ja onnistuneella kirjasovituksella siunaantunut taideteos, josta ei tunnu löytyvän lainkaan virheitä, ja joka paranee jokaisella katselukerralla entisestään.

Tekniikka
1080p-formaatin 2:35:1-kuva tekee oikeutta ilmiömäiselle kuvaukselle. Teksasin avarat maisemat piirtyvät terävinä ja luonnollisina. Tarkkuus on niin lähi- kuin laajakuvissa erinomainen, eivätkä yksityiskohdat puuroudu edes hämärässä valaistuksessa. Lukuisat valon ja varjojen avulla sommitellut kohtaukset ovat virheettömän kontrastin vuoksi herkullista tiirailtavaa, eikä kuvasta löydy juuri minkäänlaista kritisoitavaa.

Häiriöttömän PCM-raidan laittaminen efektivedottomaan elokuvaan saattaa alkuun tuntua reippaalta ylilyönniltä. Bittivirran lisääminen näkyy kuitenkin laajemmassa äänikentässä ja alapään huomattavasti paremmasta puhdista, jotka luovat lähes realistissävytteisen äänimaailman elokuvalle. Etenkin Chigurhin käyttämä painease ja aseet yleisesti saavat vakuuttavaa uhmakkuutta tuhdimman skaalan vuoksi. Surround-kanavia käytetään valitettavan säästeliäästi seesteisissä kohtauksissa, mutta tarvittaessa takakanava-aktiviteetti on monipuolista. Etukanavaerottelu on kuitenkin erinomainen, eikä dialogin suhteenkaan ole moitittavaa.

Lisämateriaali
Making of No Country for Old Men (24:29) on alusta alkaen perustauhkaa dokumenttimarkkinoilla. Tuotantotiimi kertoo hahmoistaan, suunnittelusta ja kuvauksista kovin pintapuoleisesti ja innottomasti. Saatu tieto on samaa pressikamaa, mitä suurin osa making of -dokumenteista tarjoaa.

Working with Coens (8:07) on ylistyslaulu ohjaajille, eikä tarjoa katsojalle yhtään mitään. Diary of a Country Sheriff (6:44) käy lyhkäisesti läpi elokuvan temaattisia tasoja, ollen kolmikosta selkeästi mielenkiintoisin. Pituutensa vuoksi sekin jää valitettavan torsoksi.

Yhteenveto
Menetetty maa on jälleen yksi taideteos Joel ja Ethan Coenin kadehdittavan vakuuttavaan CV:hen. Erinomaisilla roolisuorituksilla, puhuttelevalla käsikirjoituksella, kauniilla kuvauksella ja taidokkaalla ohjauksella varustettu klassikko, jollaisia valmistuu elokuvateollisuudessa hyvin harvoin.