Elokuva
Keväällä 1943 Yhdysvaltain ilmavoimien pommikone on suorittamassa tehtävää, kun se joutuu joutuu tekemään pakkolaskun mereen. Eloonjääneet viettävät merellä viikkokausia, kunnes tulevat lopulta japanilaisen sota-aluksen löytämiksi. Todelliset koettelemukset alkavat kuitenkin vasta vankileirillä, kun japanilaiskorpraalille, Mutsuhiro ”Bird” Watanabelle (Miyavi) selviää, että yksi miehistöstä on Louis ”Louie” Zamperini (Jack O`Connell), kuuluisa amerikkalainen urheilija ja Berliinin 1936 vuoden olympialaisten kansallissankari. Karmaisevat olosuhteet ja väkivalta vankeudessa koettelevat Louiea, ja miehen kyky selviytyä ja olla antamatta periksi tulevat koetelluksi monin eri tavoin.
Parhaiten Oscar-palkittuna näyttelijänä ja Brad Pittin puolisona tunnetuksi tulleen Angelina Jolien toinen ohjaustyö (ensimmäinen oli Bosnian sotaa kuvannut In the Land of Blood and Honey, 2011), Murtumaton (Unbroken, 2014), on heroistinen kertomus todellisen elämän sankarista Louie Zamperinista, jonka Laura Hillenbrandin kirjoittamaan elämäkertaan elokuva perustuu. Vaikka tarina on tosi, se tuntuu käänteiltään niin uskomattomalta, että Jolien valitsemalla tyylillä kerrottuna taitavien Coenin veljesten Ethanin ja Joelin sekä yhtä lailla menestyksekkäiden William Nicholsonin ja Richard LaGravenesen adaptoima käsikirjoitus muuntuu pateettiseksi ketjuksi tylyjä tapahtumia, joista mikään ei voi kaikkivoipaisen sankarin teräksistä mieltä murtaa. Kaiken yllä kaikuu se tuttu vihellys Kwai-joen silloilta (The Bridge of the River Kwai, 1957) ja moni muukin teema lukuisista sotavankien sankarillisista selviytymistarinoista, joiden perintöä Murtumaton toisintaa paikoin orjallisestikin.
Jolie pomppii aikajanalla perinteisin keinoin, kertoen Louien tarinaa välähdyksittäin rankasta lapsuudesta nuorten atleettiseksi esikuvaksi, aina uskomattomaan selviytymiseen sotavankeudesta. Mitään yllätyksiä ei Murtumaton loppujen lopuksi tarjoa, sillä jo nimikin kertoo, mitä tuleman pitää. Kolme teknisen puolen Oscar-ehdokkuutta (kuvaus, äänileikaus, miksaus) saanut elokuva on siistiä ja hallittua epookkia, jonka takapiruina ovat mestarillisen Roger Deakinsin vitaali kameratyöskentely ja Alexandre Desplatin komea musiikki. Virheetön esillepano tekee siitä kuitenkin aavistuksen kliinisen esityksen, joka olisi kaivannut enemmän rosoa ja rumuutta ympärilleen. Louis Zamperini palasi sotavankeutensa näyttämöille ollessaan kunniavieraana Naganon talviolympialaisissa 1998. Hän kuoli 97-vuotiaana, heinäkuun toisena päivänä vuonna 2014.
Kovaa vauhtia todelliseksi tähdeksi kohoava, viimeksi hienossa jännitysdraamassa ´71 (2014) nähty, Jack O`Connell rakentaa kaikin puolin vakuuttavan muotokuvan todellisen elämän selviytyjästä, mutta rehellinen roolityö suoraselkaisenä sankarina kärsii hahmon idolisoidusta messiaanisuudesta. Japanilainen poptähti Miyavi hahmottelee syntymäikävän ja Zamperinille kaikesta katkeran Birdinsa yhtä lailla tutuista aineksista, jonka todelliset motiivit jäävät hämärän peittoon. Louien kohtalotovereita leirillä esittävät O`Connellin lailla kuuluisuuden kiitoradalla kovaa vauhtia etenevä Domhnall Gleeson kohtalokkaan pommikoneen ohjaajana ja Louisin parhaana ystävänä, Russell ”Phil” Phillipsinä, Garret Hedlund on Fitzgerald, Jay Courtney Cup, Finn Wittrock Mac ja C.J. Valleroy nuori Louie.
Yhteenveto
Teknisesti moitteeton, mutta myös kliinisen särmätön elokuva todellisesta selviytyjästä Louie Zamperinista kerrotaan perinteitä kunnioittaen ja riskejä kaihtaen.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja