Elokuva:

"- You're an animal!

- No, worse. I'm a human."

Neuvostoliitosta USA:han emigroituneen Andrei Konchalovskyn amerikkalaisen tuotannon huippua edustaa vuonna 1985 valmistunut, japanilaislegenda Akira Kurosawan käsikirjoitukseen pohjautuva toimintathrilleri Pakojuna jonka pääosissa kovaotteisina vankikarkureina irroittelevat Jon Voight ja Eric Roberts palkittiin molemmat roolisuorituksistaan Oscar -ehdokkuuksilla. Heidän lisäkseen myös Henry Richardson sai Oscar -ehdokkuuden elokuvan leikkauksesta.

Lopullisen käsikirjoituksen elokuvaan tekivät Kurosawan luonnoksen pohjalta Djordje Milicevic, Paul Zindel ja vankilaelämästä omakohtaistakin kokemusta omaava Edward Bunker. Pakojunan tapahtumat käynnistyvät Alaskan erämaahan sijoitetussa huipputurvallisessa vankilassa jonne on säilöttynä amerikkalaisen yhteiskunnan ongelmajätteeksi luokitellut rikolliset. Vankien puolijumala on Jon Voightin näyttelemä pakoekspertti "Manny" Manley joka ainoana vankilan asukeista uskaa uhmata vankilaa äärimmäisin ottein johtavaa Rankenia (John P. Ryan). Elokuvan alussa Manley vapautuu kolmen vuoden eristyksestä jonne hänet sijoitettiin useiden pakoyritysten jälkeen. Sankarimme ei tietenkään moisista pikku epäonnistumisista lannistu vaan on tuota pikaa taas pakenemassa. Mukaansa hän saa Eric Robertsin näyttelemän nuoren pikkurikollisen Buckin jonka mukanaroikkuminen ei suuremmin Mannya miellytä. Eikä ihmekään, sen verran ärsyttävän inisijän Roberts onnistuu Buckista luomaan.

Kaksikko liftaa tavarajunan kyytiin, mutta pian asemalta lähdön jälkeen junankuljettaja saa sydänkohtauksen ja putoaa junasta hengettömänä. Näin vankikarkurimme ovat vankeina kiihtyvällä vauhdilla etenevässä kuolemankoneessa ainoana seuranaan Rebecca DeMornayn näyttelemä rautatietyöläinen joka on yhtälailla avuton junan pysäyttämisen suhteen.

Lyhyen juoniselostuksen perusteella Pakojuna on helppo luokitella samaan sarjaan lukemattomien muiden vankilapakoelokuvien kanssa, mutta hyvin toimivat henkilöhahmot ja Alaskan vihamielisen karu ympäristö tekevät elokuvasta kuitenkin tusinatrilleriä kiinnostavamman. Voight ja Roberts onnistuvat luomaan roolihahmoistaan uskottavan tuntuisia kovanaamakonnia jotka eivät ole sen enempää sympaattisia kuin erityisen fiksujakaan, mutta joihin katsojan on silti helppo samaistua. Eritoten Voightin näyttelemä Manny onnistuu ilmentämään ihmisen vapaudenkaipuuta ja kahlituksi tulemisen pelkoa loistavasti. Jo varhaisessa vaiheessa pakoa hän tekee selväksi ettei tule palaamaan vankilaan elävänä. Tämä jos mikä luonnollisesti sopii vankilanjohtaja Rankenin suunnitelmiin mainiosti. Niin turhalta henkilöltä kuin Rebecca DeMornayn näyttelemä Sara ensialkuun vaikuttaakin on hänenkin hahmollaan elokuvassa selkeä funktio pakokaksikkoamme ulkopuolisen silmin tarkkailevana havainnoitsijana.

Rinnan junan armoilla olevan kolmikon tarinan kanssa seuraamme Alaskan rautatieliikenteen ohjauskeskusta jossa insinöörit koettavat epätoivoisesti saada käsistä karanneen junan hallintaansa pyrkien minimoimaan muulle kiskoliikenteelle aiheutuvat vahingot. Lisäksi olemme mukana vankilanjohtaja Rankenin johtamassa karkulaisten jäljityksessä.

Pakojuna valmistui liki vuosikymmenen verran ennen kuin Keanu Reeves ja Sandra Bullock jäivät vauhdilla eteenpäin kiitävän bussin armoille elokuvassa Speed. Jos näitä elokuvia verrataan toisiinsa on helppo havaita että siinä missä Speed jyrää näyttävillä erikoistehosteillaan Pakojuna luottaa uskottaviin henkilöhahmoihin ja vahvaan tunnelman luomiseen toimien kuitenkin mainiosti myös vauhdikkaana ja jännittävänä toimintaelokuvana. Eritoten Pakojunan viimeiset kohtaukset ovat lievästä kliseisyydestään huolimatta todella näyttävää katsottavaa.

Hiemankaan junatekniikkaa tunteville katsojille Pakojuna tarjoaa runsaasti puolitahatonta hupia lukuisien teknisten kömmähdysten muodossa, mutta todennäköisesti suurin osa katsojista ei näihin epäkohtiin kiinnitä mitään huomiota.

Kuva:

Anamorfisessa kuvassa on hieman filmimateriaalista peräisin olevaa kohinaa eikä kuva muutenkaan häikäise laadullisesti sillä kuva on aavistuksen liian tummasävyinen, olkoonkin että tapahtumat sijoittuvat Alaskan pimeään talveen.

Ääni:

Surroundkoodattu kaksikanavainen ääniraita toimii kohtalaisesti toistaen niin elokuvan dialogin kuin äänitehosteetkin niin hyvin kuin tässä tapauksessa on mahdollista. Tietenkään ääniraita ei kestä vertailua tuoreempien rytinäelokuvien ääniraitoihin.

Trevor Jonesin elokuvaan säveltämä musiikkitausta on ehtaa 80 -lukua niin hyvässä kuin eritoten pahassa. Ajoittain syntetisaattorivetoinen musiikki äityy suorastaan ärsyttäväksi, mutta on enimmäkseen kuitenkin täysin kuunneltavaa.

Lisämateriaali:

Voiko yhtä ainoaa traileria (1:50, 1,78:1 (anamorfinen), DD 2.0) edes väittää lisämateriaaliksi. Mielestäni ei, mutta muutakaan ei tässä tapauksessa ole tarjolla.

Yhteenveto:

Pakojunan matka taittuu jossain määrin kliseisesti, mutta hyvien näyttelijäsuoritusten ja toimivan käsikirjoituksen ansiosta elokuva on kuitenkin varsin toimivaa vauhdikasta toimintaviihdettä.