Elokuva

"In certain extreme situations, the law is inadequate. In order to shame its unadequacy, it is necessary to act outside the law, to pursue natural justice. This is not vengeance. Revenge is not valid emotion, it's an emotional response. No, not vengeance - punishment."

Jonathan Hensleighin kynästä on lähtenyt elokuvakäsikirjoituksia elokuviin Armageddon ja The Rock. Hän on tuottanut elokuvaa Con Air, ja nyt hän on ensimmäistä kertaa vastuussa kokopitkän elokuvan ohjaamisesta. Ja esikoisohjaukseksi kyseessä ei ole mikään hullumpi tekele. Kyse on Marvelin sarjakuvaan perustuvasta Tuomarista (The Punisher), josta on tehty filmatisointi aikaisemminkin. Vuoden 1989 Tuomari-elokuvassa pääosassa oli Dolph Lundgren ja ohjauksesta vastasi Mark Goldblatt.

Frank Castle (Tom Jane), erikoisagentti ja perheenisä, joutuu rikkaan Howard Saintin (John Travolta) koston kierteen uhriksi. On Castlen vuoro maksaa kalavelkoja. Mies muuttaa pieneen slummilähiöön ja alkaa sieltä käsin suunnittella omaa kosto-operaatiotaan. Synkistely syventyy viinapullon vieressä, ja Saintin bisnekset alkavat kaatua miehen niskaan Castlen hoidellessa pahiksia yksi kerrallaan.

Hensleigh on ohjannut elokuvan lähestulkoon olemattomalla budjetilla (verrattuna esimerkiksi muihin sarjakuvaelokuviin) siirtäessään visiotaan valkokankaalle. Tarinan alku on lupaava, ja päin vastoin kuin muissa sarjakuvafilmatisoinneissa, Tuomarissa ei käydä läpi kaikkia sarjakuvaan
ja sen päähahmoon liittyviä asioita, vaan ne kehittyvät pikkuhiljaa loppua kohden. Muissa genren elokuvissa sankarin synty ja tunnusomaisimmat seikat sarjakuvasta kerrotaan lähestulkoon ensimmäisen kymmenen minuutin aikana.

Tuomari perustuu ohjaajan omien sanojen mukaan eniten vuoden 2000 huhtikuussa ilmestyneeseen, ja 12-osaiseksi kokonaisuudeksi paisuneeseen, Welcome back Frank -sarjakuvaan, josta elokuvaan on otettu mukaan kuitenkin vain muutama henkilöhahmo. Luonnollisesti joitain asioita on jouduttu muuttamaan elokuvaa varten tai lainaamaan toisista Tuomari-sarjakuvista.

Kyseessä on varsin kelvollinen genrensä edustaja, mutta lajityyppinsä kiintotähdeksi ei Tuomarista ole. Vaikka se sisältää useita viittauksia lähdemateriaaliinsa, sarjakuvaan, voisi se yhtä hyvin olla vain yksi keskinkertainen toimintaelokuva muiden joukossa. Pääosanesittäjä Tom Janella ei juuri vuorosanoja ole, mies yrittää parhaansa mukaan synkistellä koko elokuvan ajan. Miehen valmistautuminen rooliinsa oli kuitenkin kovan työn takana, sillä kuukausien kuntosalitreenaus ja tuliasekoulutus toi miehelle roolin, jota hän oli kovasti kaivannut. Myöntää täytyy, että Tom Jane on Frank Castle, eikä kukaan muu moiseen pystyisi. Ei ainakaan samalla intensiteetillä.

Elokuva lepää liikaa Tuomarin pääkallopaidan ja Janen treenattujen käsivarsilihasten varassa. Ilman niitä se todennäköisesti tipahtaisi vielä syvemmälle tavanomaisuuden suohon. Travoltan esittämä impulsiivinen
monimiljonääri Howard Saint on kuin hiukan vedellä laimennettu versio miehen Swordfish-elokuvan pahisroolista. Saintin vaimoa, Livia Saintia, näyttelee David Lynchin Mulholland Drivesta paremmin tuttu tummaverikkö Laura Harring. Muutamista Jerry Bruckheimer -tuotantojen sivurooleista tuttu Will Patton on ehkäpä koko joukon vakuuttavin näyttelijä, ja täytyy nostaa hattua miehelle, joka hoitaa roolin kuin roolin kunnialla läpi, oli se miten pieni tahansa. Patton kuuluu pikkuhiljaa samaan kastiin Philip Seymour Hoffmanin ja John C. Reillyn kanssa. Wrestling-faneille tiedoksi, että entinen WWE/WWF-tähti Kevin Nash on elokuvassa melko näkyvässä roolissa. X-Men -elokuvista tuttu Rebecca Romijn-Stamos lähestulkoon loistaa omassa pikkuroolissaan.

Tuomari on tasapaksua toimintaa toiminnan ystäville. Kunnioitettavaa kuitenkin on, että 50 päivässä ja 24 miljoonan dollarin budjetilla on saatu aikaan valkokangasfilmatisointi, jossa on Travoltan ja Pattonin kaltaisia tähtiä. Elokuvan K18-leima on ansaittu syystä. Vaikka veri ei paljoa lennäkään, on elokuvassa muutama melkoisen sadistinen kidutuskohtaus. Kyllä Tuomari Daredevilin päihittää, mutta häviää selkeämmin X-Men -elokuville ja Spider-Maneille.

Kuva

Anamorfinen 2.35:1-kuva on pienoisesta kohinasta huolimatta hyvälaatuinen kokonaisuus. Värit toistuvat selkeästi ja kuva on riittävän terävä. Tummasävytteinen maailma on näennäisesti vapaa kuvavirheistä, vaikka pari roskaa onkin eksynyt mukaan.

Ääni

Dolby Digital 5.1 -ääniraita tarjoaa melkoisen bassovoittoista potkua katselunautintoa lisäämään. Soundtrackilta löytyy perinteisen pomppuhevin lisäksi Carlo Silliotton alkuperäissävellyksiä, jotka luovat tunnelmaan synkkyyttä entisestään. Mitenkään erikoinen ääniraita ei ole, lähinnä perustasoa, eikä soundtrack vaikuta sisällöllään missään vaiheessa.

Lisämateriaali

Ohjaajan kommenttiraita on mielenkiintoista kuunneltavaa, josta paljastuu muun muassa stunttien salat, luomisen tuska ja budjetin tiukkuus.

Poistettuja kohtauksia on peräti kaksi kappaletta Livia insults Micky Duka (0:26) ja Introduction of Saints and Sinners Club (2:34). Ne on mahdollista katsoa ohjaajan kommenttien kera tai ilman.

Keepin' It Real: Punisher Stunts (27:47) on katsaus Tuomari-elokuvan stunttitiimin toimintaan ja siihen, miten stuntit suunniteltiin ja toteutettiin elokuvassa.

War Journal: On the Set of "The Punisher" (30:01). Melko kattava Making of -dokkari itse elokuvan tekemisestä. Dokumentissa käydään läpi pääpiirteet leffan alkutuotannosta ensi-iltaan. Lisämateriaalitarjonnan päättää Drowning Pool -yhtyeen Step Up -musiikkivideo (3:26).

Yhteenveto

Tasapaksu sarjakuvafilmatisointi, joka ei erotu genressään millään tavalla. Melkoisen sadistinen elokuva, joka herkuttelee kidutuskohtauksilla niin, että K18-leima on enemmän kuin oikeutettu. Synkistelyä piisaa, kun kostonhimossa teutaroiva Frank Castle päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja tuhota monimiljonääri Howard Saintin.