Elokuva
Braddock on pieni kaupunki Pennsylvaniassa, ruostevyöhykkeeksi kutsulla alueella. Talouslama on iskenyt sinnekin täydellä teholla ja ihmiset raapivat toimeentulonsa miten kuten. Russell Baze (Christian Bale) painaa pitkää päivää metallisulatossa yrittäessään hoidella Irakin sodassa kovia kokeneen veteraaniveljensä Rodneyn (Casey Affleck) velkoja paikalliselle baarinpitäjälle, laittomia nyrkkeilyotteluita järjestävälle John Pettylle (Willem Dafoe). Petty hoitaa vastentahtoisesti Rodneylle breikin rikollispomo Harlan DeGroatin (Woody Harrelson) pakeille, mutta kun paholaiselle antaa pikkusormen, se vie lopulta käden lisäksi koko kehon. Kun hetki hetkeltä syvempiin vesiin joutuva Rodney katoaa, Russellin on pakko ottaa laki omiin käsiinsä, varsinkin kun paikallisen sheriffin Wesley Barnesin (Forest Whitaker) johtama virkavalta on voimaton brutaalin DeGroatin johtamaa tyranniaa vastaan.

Näyttelijänä uransa aloittanut ohjaaja Scott Cooper yllätti kaikki vuonna 2009 ohjaamallaan ja käsikirjoittamallaan elokuvalla Crazy Heart, jonka pääosasta pulloon ryömineenä countrytähtenä Jeff Bridges voitti ansaistusti Oscarin. Sama surkeuden maksimointi ja pienen ihmisen näkökulma toistuu myös eri aikatasoissa hallitusti liikkuvassa Rautakaupungissa, vaikka meininki onkin huomattavasti muusiikkipiirien marginaaleja rujompaa. Brad Ingelsbyn romaaniin pohjautuva Rautakaupunki kuvaa sitä kärsivää kansanosaa, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat laittamaan henkensä peliin, usein myös aivan kirjaimellisesti. Kaiken keskiössä veri on vettä on sakeampaa, samalla kun tarinassa on vahva sodanvastainen sanoma.

Cooperin luoma maailma on pitkälti todellinen, laman kynsissä kituvia pikkukaupunkeja kun taatusti riittää tämän päivän Amerikoissa enemmänkin. Sulkeutunut yhteiskunta pitää näennäisesti yhtä, mutta ainoastaan röyhkeimmät tekevät tilin repimällä sen ahtaalle joutuneiden selkänahasta laittomissa tappeluklubeissa. Samankaltainen universumi löytyy myös Michael Ciminon mestariteoksesta Kauriinmetsästäjä (The Deer Hunter, 1978), vaikka Rautakaupungin tapauksessa se konkreettisin sota käydäänkin aivan kotokulmilla, ei kaukana Vietnamissa. Kokonaisuus on tunnelmallisesti hienosti hallussa, mutta pääkäänteiden valitettava ennalta-arvattavuus verottaa loppulukemasta muutaman pointsin.

Cooper luottaa aivan aiheesta paitsi taitaviin näyttelijöihinsä, myös kuvaaja Masanobu Takaynagiin ja tämän tiukoilla lähikuvilla tunteet ja tuskan pintaan tuovaan kameratyöskentelyyn. Kymmenisen vuotta elokuvamusiikkia säveltänyt, siviilissä Tindersticks-bändistä tuttu Dickon Hinchliffe hallitsee musaraidan westernteemoja melankolisesti kierrättävällä scorella, johon yhdistyy myös modernimpi soundi, aivan kuten miehen leffamusiikin läpimurtoteoksessa Winter`s Bone (2010).

Christian Bale lataa tuttuun tapaan tulkintaansa hurjan annoksen raivoa ja kärsimystä, eikä yhtään sen huonommaksi jää elokuvan hurjimman hahmotelman rakentava Woody Harrelson, jonka DeGroat on kaikkien leffapsykojen sairaampi symbioosi, jäänkylmä tappaja, jonka tunnepuolen tilinauha on pahasti pakkasella. Kaksikon yhteisissä kohtauksissa väkivallan uhka leijuu sakeana ja intensiivisyys tiivistyy lopulliseen räjähdykseen.

Pääkaksikon tapaan myös sivummalla huseeraavat näyttelijät tekevät kaikin puolin kiitettävän intensiivistä työtä.
Casey Affleck laajentaa reviiriään hallitusti harmaalle alueelle valuvana Rodneyna ja eikä Willem Dafoeta taitavampaa laitahyökkääjää taida nyky-Hollywoodista enää edes löytyä. Monenlaisia elokuvatuksia kuin liukuhihnalta nykyään tekevän Forest Whitakerin lisäksi Rautakaupungissa kärsivät myös Zoe Saldana Russellin ex-tyttöystävänä Lenana ja Sam Shepard Bazen poikien isäukkona Redinä.

Yhteenveto
Synkkä jännäri kuvaa nykymaailmaa realistisesti. Erinomaisesti osansa haltuun ottavat niminäyttelijät pitävät lohduttoman kertomuksen taitavasti kasassa, mutta traagisen sovitusnäytelmä tuttuus pudottaa osan pisteistä.