Elokuva
Peter Colt (Paul Bettany) on englantilainen tennistähti ja jonkinasteinen kuuluisuus alallaan, onhan miehen sijoitus ollut joskus yhdestoista maailmanlistalla. Ikä alkaa kuitenkin painaa ja ura kääntyä ehtoopuolelle. Peter pääsee kuitenkin pelaamaan vielä kerran elämänsä turnausta, sillä hän saa villin kortin Wimbledoniin - englannin ja koko tennismaailman pyhimpään.

Saatuaan tilaisuuden näyttää kaikille vielä kerran taitonsa, lähtee mies kohti Wimbledonin kenttiä takataskussaan kuitenkin epäilys siitä, että turnaus päättyy hänen osaltaan ensimmäiseen otteluun. Hän kuitenkin törmää heti paikalle saavuttuaan amerikkalaiseen naistennismestariin Lizzie Bradburyyn (Kirsten Dunst), joka osallistuu turnaukseen keltanokkana, mutta oman maansa kärkinimenä. Ennen turnausta veteraanin ontunut peli alkaa kuitenkin yhtäkkiä kulkea aivan satumaisen hyvin Lizzieen tutustumisen jälkeen, kun taas nuorella neidillä on kestämistä omien tappioidensa kanssa. Tämän huomaa myös Lizzien etujen perään katsova isukki (Sam Neill).

Wimbledon on etupäässä romanttinen komedia, jossa komedia osuusperustuu nokkelan tuntuiseen brittityylin dialogiin ja pariin staattiseen tilanteeseen. Romantiikkaa elokuvassa on samaan tyyliin kuin esimerkiksi Notting Hillissä -(1999) ja Love Actually (2003) -leffoissa. Asetelmat ovat tuttuja ensin mainitusta, jossa myös pistettiin vastakkain brittimies ja jenkkinainen. Yhteneväisyydet selittyvät hyvin sillä, että käsikirjoittajista Adam Brooks on ollut käsikirjoittamassa Bridget Jones - the Edge of Reason (2004) -leffaa ja tuotantoporras on ollut mukana kaikissa edellämainituissa elokuvissa.

Näyttelijätyö on Dunstin ja Bettanyn suhteen kovin tavanomaista ja Spider-Man -elokuvista tutun Kirsten Dunstin alati hymyilevää ja über-söpöä olemusta joko rakastaa tai vihaa. Bettany nähtiin ennen Wimbledonia näkyvässä sivuroolissa Master and Commander (2003) -leffassa Russell Crowen vastanäyttelijänä. Wimbledonissa ei käsikirjoitus anna pääparille juurikaan liikkumavaraa, eikä kumpainenkaan tule oikein edukseen esille. Jos pääpari ei vakuuta tarpeeksi, niin pienissä sivurooleissa näyttäytyvät Bernard Hill ja Jon Favreau ovat mainioita ja heille olisi suonut enemmänkin tilaa. Positiivinen yllätys on myös Peter Coltin pikkuveli Carlia näyttelevä James McAvoy.

Richard Loncraine ei ole ensi kertaa ohjaajan puikoissa, sillä hänen meriittilistaltaan löytyvät muun muassa Richard III (1995) ja Band of Brothers (suom. Taistelutoverit) -sarjan toinen jakso. Jos Loncrainen Taistelutoverit jakso oli visuaalinen, on sitä myös Wimbledon ja ehkä suuremmassa mittakaavassa. Tennisjaksot vievät sopivasti huomiota pois muusta tarinasta, kuitenkaan omimatta sitä täysin itselleen.

Vaikka taustalla onkin hieman teennäinen ja parhaita nykyajan brittikutoisen romanttisen komedian perinteitä noudattava rakkaustarina, on siitä silti saatu uusilla kasvoilla irti enemmän kuin keskiverron siirappistoorin imuttelusta. Vielä kun taustalla on jotain muutakin kuin raha -ja rakkaushuolet, ollaan jo kentän varjoisammalla puolella, ja Wimbledonin pahimmat kilpakumppanit saavatkin aurinkoa silmiinsä täydellä teholla.

Täydellinen elokuva Wimbledon ei kuitenkaan ole. Omaperäiseen ympäristöön sijoitettu rakkaustarina lainaa liiaksi edeltäjiltään ja menettää siten osan tuoreudestaan. Muutenkin katsojasta saattaa aluksi tuntua oudolta bongailla romanssin aineksia maailman kuuluisimman tennisturnauksen kentiltä. Onneksi sentään leffassa ei viljellä ammattilaisslangia kovin paljoa, joten lajista jotain ymmärtämätönkin pääsee elokuvan sisään.

Kuva

Kuva (anamorfinen 2.35:1) on hieman kohinainen. Elokuva on saanut osakseen digitaalista jälkikäsittelyä, joten se on eliminoinut muut kuvavirheet.

Ääni

Dolby Digital 5.1 -ääniraita on todella tyylikkäästi miksattu. Tenniskohtauksissa tuntuu kuin katsoja olisi itse kentällä. Dialogipainotteiset kohtaukset on luonnollisesti suunnattu etukanaviin ja musiikkiraitoja levitetään muuallekin kuin eteen. Harvinaisen laadukasta työtä ääniraidan osalta tämäntyyppisten elokuvien kohdalla.

Lisämateriaali

Wimbledonin pienen, mutta sitäkin informatiivisemman lisämateriaalitarjonnan avaa ohjaaja Richard Loncrainen ja näyttelijä Paul Bettanyn yhteinen kommenttiraita. Englannin pojat tarjoavat erittäin miellyttävän ja informatiivisen sekä letkeällä piikittelyllä varustetun kommentoinnin leffasta.

Julkaisu sisältää myös neljä lyhyttä featurettea ja kaksi traileria. Welcome to the Club (3:01) raottaa elokuvan tekijöiden näkemyksiä Wimbledonista ja kertoo siellä kuvaamisen vaikeudesta. Ball Controlissa (4:48) käsitellään leffan tenniskohtausten luomista ja Coach a Rising Star (2:51) pelaajien valmentamisesta tenniksen saloihin. Wimbledon: A Look Inside (9:44) on lähempänä perinteistä making of -dokumenttia, jossa kerrotaan elokuvan tekemisestä. Mukana on myös Bridged Jones 2 ja Terminaali -leffojen trailerit.

Yhteenveto

Wimbledon on nousee omassa genressään keskitasoa korkeammalle korokkeelle jo visuaalisuutensa ansiosta. Tennisjaksot ovat upeasti toteutettuja ja näyttelijätkin hoitavat hommansa lähestulkoon rakastettavasti, jättäen täysin sen tutun Hugh Grantin lanseeraaman pöyhkeyden pois.