Elokuva
Syyskuu 1944, raskaita tappioita kärsinyt Saksa on jäämässä vääjäämättömästi liittoutuneiden jalkoihin. Kesäkuussa vihollinen vyöryi maihin Normandiassa, elokuussa se vapautti Pariisin ja nyt panssaroidut joukot suuntaavat kohti Berliiniä. Sotaa viisi vuotta hallinneen "kolmannen valtakunnan" temppelin perustukset ovat luhistumassa. Saksalaiset vetäytyvät joka rintamalla, mutta Adolf Hitler käskee yhä harvevien joukkojensa taistella. Liittoutuneillakin on ongelmia. Nopea liikkuminen vihollisen maaperällä aiheuttaa huoltojoukoille huolia. Tarvikkeiden kuljetus pitkien matkojen takaa uhkaa pysäyttää etenevän suurarmeijan. Lisäksi liittoutuneiden kaksi suurinta rintamakenraalia, George S. Patton Jr. ja Bernard Montgomery, käyvät omaa keskinäistä valtataisteluaan. Molempien joukkoja uhkaa todellinen huoltopula ja molemmat tahtovat lyödä saksalaiset voittamalla kilpajuoksun Berliiniin.

Heikkenevän rintamatilanteen ja perääntyvän Saksan takia liittoutuneiden johto tekee päätöksen saattaa sota loppuun jouluun mennessä. Britannian Euroopan joukkojen johtaja Montgomery laatii tätä tarkoitusta varten uskaliaan suunnitelman, Operaatio Kauppapuutarhan. Tarkoitus on edetä panssarijoukoilla kahdessa päivässä Hollannin läpi suorinta tietä Berliiniin ja kukistaa vihollinen sen omassa ytimessään. Mahdollisuuden tähän läpimarssiin avaa historian suurin ilmahyökkäys, jossa 35000 liittoutuneiden laskuvarjojääkäriä pudotetaan saksalaisjoukkojen taakse valtaamaan siltoja. Erikoisjoukkojen tulisi pitää asemansa panssareiden saapumiseen saakka ja puristaa vihollinen lopulta kahden tulen väliin. Kriittisin kohta suunnitelmassa on aikataulussa pysyminen, jatkuva eteneminen eli siltojen valtaaminen ja ylittäminen, sillä ilman niitä raskaat panssarit eivät ehdi ajoissa perille.

Kuten niin valitettavan usein, liian monen onnistumisen varaan rakennettu Operaatio Kauppapuutarhakin osoittaa haavoittuvaisuutensa jo heti ensimetreillä. Huoltotoimet pettävät ja liittoutuneiden pioneerijoukot kokevat takaiskuja siltojen rakentamisessa. Samaan aikaan ilman suojaa vihollisen keskelle laskeutuneet laskuvarjojoukot kadottavat viestintäyhteyden päämajaan ja panssareihin. Ongelmista tietämättöminä jääkärit seuraavat saamiaan käskyjä ja valtaavat sillat mm. strategisesti tärkeässä Hollannin Arnheimissa. Panssarit etenevät jälleen, mutta ovat vääjäämättömästi aikataulustaan myöhässä. Asemiinsa kaivautuneet erikoisjoukot joutuvat keskelle verilöylyä, kun saksalaiset aloittavat armottoman vastahyökkäyksen kahdelta suunnalta. Pian kaikille alkaa selvitä, että sodan päättävä läpimarssi on epäonnistumassa ja pahasti.

Vuonna 1977 valmistunut Yksi silta liikaa perustuu Cornelius Ryanin samannimiseen (A Bridge Too Far), tositapahtumiin perustuvaan kirjaan ja se on yksi vuosikymmenensä uskaliaimpia yrityksiä palata mammuttimaisten sotaelokuvien pariin. Toteutuakseen 26 miljoonan dollarin suurprojekti tarvitsi menestystuottaja Joseph E. Levinen henkilökohtaista riskirahoitusta, ohjaajaksi nousevan tähden Richard Attenboroughin sekä tukun kuumia niminäyttelijöitä, kuten Robert Redford, Anthony Hopkins, Sean Connery, Gene Hackman, James Caan, Michael Caine, Ryan O'Neal ja Laurence Olivier. Näyttelijänä paremmin tunnettu Attenborough ei itse ollut alun perin kiinnostunut ohjaamaan elokuvaa, mutta hän sai tuotannon kautta rahoituksen tulevaan menestysprojektiinsa Gandhiin (1982) ja suostui.

Yksi silta liikaa on panostuksensa kokoinen ja näköinen suurtuotanto. Siinä on käytetty autenttista sotakalustoa ja se on pääosin kuvattu oikeilla tapahtumapaikoilla. Ne sodanaikaisista kaupunkimaisemista, jotka olivat 30 vuoden aikana kadonneet, lavasteosasto rakensi uudelleen vanhoja arkistomateriaaleja hyödyntäen. Lisäksi tuotantoryhmä sai apua lukuisilta Operaatio Kauppapuutarhassa mukana olleilta sotaveteraaneilta. Erityismaininnan ansaitsee myös se, että saksalaiset puhuvat omaa kieltään, eivätkä englantia vierasta aksenttia murtaen.

Mahdollisuuksiinsa nähden Yksi silta liikaa sortuu valitettavan alleviivatusti suursotaelokuvien perinteiseen kompastuskiveen eli “liian paljon henkilöitä ja tapahtumia liian laajalla alueella” –syndroomaan. Tuotantoryhmä on yrittänyt haukata liian isoa palaa yrittäessään puristaa kaiken tapahtuneen yhteen elokuvaan. Sen sijaan, että miltei kolmituntinen tarina painottuisi yhden tietyn ryhmän syvällisempään kerrontaan, se yrittää tuoda kaikkia liittoutuneiden joukkoja tasavertaisesti esille. Rohkea ratkaisu ei valitettavasti toimi, sillä selkeästä kokonaiskuvasta jäädään kauas, ja tuloksena on iso joukko irrallisia kohtauksia, joilla ei ole vahvaa yhteyttä toisiinsa.

Etukäteen kovimmaksi vahvuudeksi kaavailtu ja kaupallista arvoa nostava nimekäs tähtikaarti on tahtomattaan yksi tuotannon isoimmista akilleen kantapäistä: kun kaikkia näyttelijöitä ollut pakko käyttää lopullisessa leikkauksessa, jää heille suotu dialogi varsin hajanaiseksi sanailuksi, eikä ruoki henkilöhahmoja tarpeeksi. Rooleihin palkattiin tarkoituksellisesti tunnettuja kasvoja eri maista, jotta he muodostaisivat aidosti oman liittoutuneiden ryhmänsä. Edellä mainittu toki yhdistää omalta osaltaan pakettia, mutta luo samalla tukun muita ongelmia.

Elokuvan tarkoitus kuvata sodankäyntiä mahdollisimman totuudenmukaisesti ja molempia osapuolia tarkastellen on mielenkiintoinen, kun sitä vertaa nykypäivän lapsellisen läpinäkyviin ja puolueellisiin sotakuvauksiin. Hyvistä lähtökohdistaan huolimatta erilainen lähestymistapa ei saavuta tavoitteitaan. Monia faktoja on seurattu liian kunnianhimoisesti ja liian pitkälle. Tästä on seurauksena lukuisia juonellisia ristiriitaisuuksia ja epätasaisuuksia, kun kerronta ei rytmity sulavaksi kokonaisuudeksi.

Lisäksi sodan rumuuden ja järjettömyyden kuvaus onnistuu elokuvassa vain osittain, vaikka tuotannon perustana on ollut kaunistelematon totuuden kertominen. Varsinaisia sankareita ei tappamisen keskellä tarkoituksellisestikaan luoda, mutta “sodassa ei ole kuin häviäjiä” –kannanottokaan ei saavuta paljon mainostettua draamallista tai dokumentaarista syvyyttä. Mahdollisia syitä lienee kaksi: 1) tuotantoyhtiö MGM on vaikuttanut lopulliseen leikkaukseen ja jättänyt dramaattisimman sanoman lipputulojen menetyksen pelossa pois 2) elokuvan kerronnallinen heikkous ei luo murhenäytelmälle tarpeeksi dramatiikan aineksia.

Kuva
Alkuperäisellä 2.35:1-suhteella esitetty kuva on laadultaan keskitasoa. Roskia ja kohinaa esiintyy jonkin verran, eikä niitä ole filmisiirron yhteydessä pahemmin poistettu. Kontrastin ja värikylläisyyden taso on hieman heikko, mikä tekee mustasta muutaman asteen verran harmaata. Toisaalta tämä sopii dokumentaariseen tyyliin, joten häiritsevästä tekijästä ei ole kyse. Silmiinpistävin visuaalinen piirre on linssisuotimien avulla luotu valojen hehku, joka pehmentää kuvaa kauttaaltaan.

Kuvaukseltaan Yksi silta liikaa on hyvää tasoa ja suuret joukkokohtaukset ovat mallikkaasti toteutettu. Lavastus- ja pyrotekniikkaosasto ovat tehneet myös hyvää työtä, vaikka toisinaan niiden luomassa brutaalisuudessa onkin toivomisen varaa. Vanhan ajan tyyliin ensimmäisessä kuvassa näkyy komea räjähdys ja seuraavassa hälvenevän savun alta aiheutuneet tuhot. Maskeeraus on myös aikakautensa näköistä eli hieman kumista, mutta ajaa asiansa.

Ääni
Julkaisun Dolby Digital 5.1 -ääniraita on odotetun kapea, sillä se on jälkikäteen kaksikanavaisesta laajennettu. Tilavaikutelmaa on luotu lähinnä räjähteiden yhteyteen. Ratkaisu toimii, koska se ei nouse liikaa esille. Alkuperäinen stereoraita on melko tasainen ja korostaa keskiääniä, mutta antaa onneksi dialogille tarpeeksi tilaa. Laadultaan tarjonta ei ole päätä huimaa, mutta tämän antaa anteeksi, kun katsoo elokuvan ikää.

Elokuvaan musiikin säveltänyt John Addison on nuotittanut perinteisten sotamarssien lisäksi spektaakkeliin myös dramaattisempia ja tunnepohjaisempia teemoja. Addisonin monivivahteinen panos tukee erittäin hyvin tarinaa etenkin sen kriittisimmillä hetkillä.

Lisämateriaali
LEVY 1:

Kommenttiraita
Käsikirjoittaja William Goldman ja muutama henkilö tuotantoryhmästä valottavat elokuvan tekemiseen liittyviä faktoja, voitettuja esteitä ja ongelmia. Karheaääninen Goldman kumppaneineen täydentää monia asioita, joita itse elokuva ei pysty kertomaan.

Triviaraita
Elokuvan mittainen informaatiopaketti, joka kertoo mm. kuvissa näkyvästä kalustosta ja Operaatio Kauppapuutarhaan liittyvistä faktoista. Tämä feature taustoittaa oikeita tapahtumia todella tarkasti ja on jokaisen aihepiiristä kiinnostuneen mieleen. Triviatiedot on esitetty elokuvan päälle nostetuin infoplanssein.

LEVY 2:

Heroes from the sky –dokumentti (43:40)
Tuotantoryhmä ja sotaveteraanit kertovat Operaatio Kauppapuutarhasta sekä elokuvan tekemisestä. Dokumentin alku keskittyy tuottaja Levinen ja kirjailija Ryanin ystävyyteen sekä suurprojektin kohtaamiin ongelmiin ennen sen päätymistä valkokankaalle. Tämän jälkeen vuorossa on historiallista arkistomateriaalia syyskuulta 1944. Dokumentin loppupuolella pääpaino on elokuvan hakemalla sanomalla ja niissä virheissä, jotka maksoivat kymmenien tuhansien sotilaiden hengen. Paketti on erittäin mielenkiintoinen ja asiapitoinen.

A Distant Battle: Memories of Operation Market Garden -dokumentti (16:59)
Sotaveteraanit käyvät läpi II maailmansodan kokemuksiaan alkaen värväytymisestä ja päätyen Kauppapuutarhan järkyttäviin muistoihin. Suhteellisen lyhyt, mutta sitäkin koskettavampi dokumentti.

Richard Attenborough: A Filmmaker Remembers -haastattelu (18:05)
Ohjaaja Attenboroughin kattava haastattelu, jossa hän kertoo elokuvan tuotannosta ja niistä näkökulmista, joita haluttiin nostaa esille. Erityisesti Attenborough painottaa laskuvarjojoukkojen pudotuskohtausta ja Waal-joen ylitystä, jotka vaativat massiivista valmistelua toteutuakseen. Hyvä lisä jo muutenkin laadukkaaseen tarjontaan.

Mukana ovat myös elokuvan teatteritraileri ja kuvagalleria. Molempien levyjen ekstrat on tekstitetty ainoastaan englanniksi.

Yhteenveto
Yksi silta liikaa on poikkeuksellisen rohkea yritys kertoa synkkä tositarina kaunistelematta ja luomatta sankareita. Sanomassaan teos onnistuukin melko hyvin, mutta elokuvana se jää kauas tyylilajinsa huipuista. Ironisesti Yksi silta liikaa sortuu samaan virheeseen kuin sen aihe: se kurottaa liian nopeasti ja liian kauas. Lopputulos on kaikkea muuta kuin toivottu.

Jos Yksi silta liikaa keskittyisi enemmän tiettyihin henkilöhahmoihin ja rakentaisi heidän varaansa edes jonkinlaista draamallista syvyyttä, voisi elokuva tavoittaa katsojansa paremmin. Nyt lopputulos on liian hatara, hajanainen ja pintapuolinen rakentuakseen muuksi kuin ylipitkältä tuntuvaksi historian kertauskurssiksi.