Vihreä örkkimme palaa valkokankaille jo neljännen kerran. Tällä kertaa 3D:nä ja vauhdikkaampana kuin koskaan.
Huippuohjaaja Ridley Scottin tuhti ja aikuinen versio Robin Hoodista päivittää legendan synnyn onnistuen tehtävässään monella rintamalla.
Rautainen mies tekee näyttävän paluun vauhdikkaassa toimintaseikkailussa.
Hevibändit vievät Suomea maailmankartalle, mutta valtio ei tue vientiponnisteluja.
Viikienkin maailmaan sijoittuva vauhdikas ja mainio seikkailuanimaatio nuoresta miehestä ja omapäisestä lohikäärmeestä.
Julmasti tapettu teinityttö jää outoon välitilaan seuraamaan paitsi perheensä surua, myös murhaajansa edesottamuksia.
Martin Scorsesen ohjaama tiukka ja tinkimätön trilleri mielisairaalan outoa katoamistapausta tutkivasta poliisista.
Kauhuklassikon uusi tuleminen puraisee kovaa ja juuri sieltä, mistä sattuu.
Matalasuhdanne puhaltaa uusia tuulia myös potkuja työkseen jakelevan konsultin yksityiselämään aidossa ja ajatuksekkaassa ajan hengen kuvauksessa.
Parisuhde on naurun asia Vince Vaughnin ja Jon Favreaun käsikirjoittamassa pikkutuhmassa puupääkomediassa.