Elokuva
Barnier-levy-yhtiössä päällikkönä puhiseva Martin Bakka (Jukka Puotila) on puun ja kuoren välissä. Firman Ruotsin puolella vaikuttavat pamput kiristävät herran testikkeleitä plussan puolelle menevän tuloksen tekemiseksi ja keinoja kaihtamaton korkkiruuvi keksiikin ronskin idean, koodinimeltään Likainen pommi, eli lanseerata koko kansan suosikiksi rääväsuinen pissispimu, 15-vuotias PD (Iida Lampela). PD:n suojelusenkeliksi sieluton Bakka kiristää herkästi haavoittuvan PR-koordinaattorin Mirccun (Malla Malmivaara), jolle umpihullun ja vaikean teinitähden kaitsenta on ainoa vaihtoehto kengän kuvan sijaan. Samalla kun Mirccu joutuu luovimaan läpi umpimädän levy-bisneksen ja kieron mainosmaailman, itkupuuskista kärsivä hermoraunio yrittää pitää yllä suhdettaan potkupalloilevaan poikaystäväänsä Robaan (Ilkka Villi). Lisäpaineita mahdottomaan missioon lataa myös brändäyksestä itselleen uran luonut itseriittoinen muotihaukka Laura Melanie (Niina Herala) ja pomo-Bakkan ahteria alituiseen nuoleva markkinoija Jali (Jussi Vatanen).

Kuuluisa elokuvakriitikko Leonard Maltin lanseerasi erittäin huonoja elokuvia kuvaamaan sanan Bomb, pommi, joka sopii hyvin kuvailemaan myös telkkarissa uraa luoneen Elias Koskimiehen ohjaamaa ja käsikirjoittamaa esikoiselokuvaa Likainen pommi. Likaisen tästä tasapainottomasta tekeleestä tekee sen alatyylinen suunsoitto ja suuntavaistoton roiskinta, jonka tarkoitus lienee ollut naurattaa, mutta mihin se ei kykene kertaakaan.

Käsikirjoitus, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, on pelkkä kokoelma sketsinpätkiä, joita höystetään hölmöillä ääniefekteillä ja kuorrutellaan fuckingeja tulvivalla mukarankalla dialogilla. Kaiken päälle on liimattu vielä tympeä ja huumorille allerginen narraatio, missä imitaattori Jarkko Tamminen yrittää paikata tarinan ammottavimpia aukkoja. Satiiri ei satu eikä ironia ilahduta epätoivoiseksi naurujen kalastukseksi menevässä kohelluksessa, jonka finaalissa homma lähtee viimeistään lapasesta. Hektisyyttä yritetään tuoda kuviin holtittomalla editoinnilla ja tarkkuusalueltaan olemattomilla erikoislähikuvilla, mutta keinotekoisesta vauhdikkuudestaan huolimatta leffa on kuitenkin auttamattoman laiska.

Jukka Puotila on hyvä näyttelijä, ja vaikka pervo levymoguli onkin varsin vastenmielinen hahmo, siinä on jotain aidon koomistakin mukana. Kuiskaten tai mutisten artikuloiva Malla Malmivaara näyttelee pitkälti ilmeillään, mutta jatkuva naaman vääntely muuttuu nopeasti pelkäksi rasitteeksi. Iida Lampisen räävisti tulkitsema teinihirviö PD on aidon rasittava, mutta Ilkka Villin ja Jussi Vatasen aisankannattajat herättävät lähinnä sääliä. Typerimmät roolit on annettu Tuomas Uusitalolle ja Jukka Kuroselle Mirccun tympeän stereotypisinä homokavereina eikä Niina Heralakaan palkintoja tulee roolillaan keräämään.

Yhteenveto
Suoraa verrokkia ei Likaiselle pommille hevillä löydy ja siihen lienee syynä se, ettei moiseen konseptiin kukaan inaakaan itsekunnioitusta omaava elokuvantekijä koskisi pitkällä tikullakaan.