Elokuva
Kun Pohjanmaan mahtavimman tilan isäntä Antti Välitalo (Esko Salminen) päättää maan tapojen vastaisesti testamentata kaiken suvun esikoisen sijaan kuopukselle, perijöiden kesken alkaa traaginen taistelu. Isänsä päätöksestä iloinen Matti (Lauri Tilkanen) ehtii innoissaan jo kosaista naapuritilan Kantolan hehkeän tyttären Ainonkin (Pamela Tola), mutta isoveli Esko (Mikko Leppilampi), viinaan menevä ja psykoottinen häjy, on asiasta eri mieltä. Härmän kuninkaaksi itse itsensä ylentänyt Esko ratkoo ongelmat puukkojunkkarien tapaan teräaseella ja saa toimillaan koko seudun kauhun valtaan. Kun väkivaltaa ja vääryyttä aina ja kaikkialla kaihtavaa Mattia lopulta uhkaa siirto Siperiaan vankeuteen, hänen ja ainoan uskollisen ystävänsä, orpopoikana Välitaloon tulleen Kallen (Aku Hirviniemi), on tehtävä se, mitä miehiltä odotetaan.

JP Siilin ohjaama ja käsikirjoittama Härmä on lavea ja leveä epookki, western-perinteitä surutta hyödyntävä Suomi-spektaakkeli, jonka rasitteena on tuiki tuttu kuvasto ja orjallisesti kulunutta kerrontaa seuraava tarinankuljetus. Vaikka tekijät ottaisivatkin elokuvansa äärimmäisen vakavasti, katsoja ei välttämättä kykene samaan, ja Härmän kohtaloksi muodostuukin sen hömppä pullistelu ja kuusiin kurkottelu, joka, kuten hyvin tiedetään, päätyy harmittavan usein katajaan kapsahtamiseen.

Henkilöhahmojen kehittyminen on minimaalista, eikä aivan liian pitkään venytettyä loppuratkaisuakaan tarvitsee pitkään pähkäillä. Jani Kumpulaisen irtonainen ja laajoja panoraamoja yläilmoista käsin suosiva kuvaus tuntuu paikoin hutiloiden editoidulta ja raskaalla hanskalla tehty värimäärittely saa kokonaisuuden näyttämään pahimmillaan karamellilta, ja kaikkea koristaa Tuomas Kantelisen päällekäyvän eeppinen musiikki.

Yhtä vaikeaa kuin itse tarinaa, on vakavasti ottaa myös näyttelijöitä, vaikka maamme eturivin komeljanttarit tekevätkin kaikkensa yhden persoonallisuuden kokoisissa hahmoissaan. Parrakas Mikko Leppilampi tekee minkä voi silmät leiskuen ja julmia mutisten ja saa kuin saakin Eskoonsa sitä uhkaa, jota täysin rationaalisen ajattelun ulkopuolelle liukunut umpihullu hahmo tarvitseekin, mutta vastavoimana ensirakastaja Lauri Tilkanen on aivan liian pikkupoikamainen ja väritön. Suosikkikoomikko Aku Hirviniemen rooli on tapahtumia puhuen kertaamalla ja tyhmimmille vielä laulaen selittelevänä Kallena äärimmäisen epäedullinen eikä herraa kykene hymyilemättä katselemaan, vaikkei roolissa olekaan huumorin tippaa. Esko Salmisen pieni rooli tapahtumien katalyyttinä ei jää sekään herran muistettavimpiin esiintymisiin valkokankailla.

Tärkeimmässä naisroolissa Pamela Tolan asiat eivät ole sen paremmalla tolalla Ainon roolin ollessa lähinnä kukka karskien karjujen sitomassa hautaseppeleessä. Kotikadusta tuttu Lena Meriläinen sitä vastoin saa vain toista lastaan fanaattisesti suojelevana äitinä karaktääriinsä oikeanlaista maanisuutta. Sivurooleissa nähdään muun muassa Pirkka-Pekka Petelius pelokkaana kamreerina, Taneli Mäkelä Ainon nurkkaan ahdistettuna isänä sekä Kari Hietalahti juoppona vallesmannina. Ohjaajan luottokaverit Eero Milonoff ja Olavi Uusivirta menevät tyystin haaskoon yhdellä ilmeellä irvistelevinä kakkosketjun pahiksina.

Yhteenveto
Komeasta julkituonnistaan huolimatta puolivillaiseksi jäävä puukkohippa, jonka tasapainoilu draaman ja tahattoman komedian ohuella sillalla päättyy molskahdukseen.