Koko perheen supersankari Supermarsu palaa pelastamaan planeetan.
Köykäiseksi jäävä kotimainen komedia 1600-luvulla perunaa markkinoivasta yrittäjästä.
Juha Lehtolan huumoriton draamakomedia perustuu Kari Hotakaisen romaaniin.
Kotimainen koko perheen fantasiaseikkailu tytöstä, joka saa supervoimia.
Aleksi Mäkelän rennosti rokkaava ja suuresti sympaattinen elokuva kotimaisen popmusiikin merkkipaalusta, levy-yhtiö Love Recordsista ja sen perustajista.
Ärsyttävältä rahastukselta löyhkäävä lastenelokuva on täsmäisku vanhempien lompakolle.
Menestykomedian jatko-osa ei naurata edes vahingossa.
Hyvää tarkoittava, mutta hiukan hajanaiseksi jäävä kotimainen draama vanhempansa onnettomuudessa menettäneestä pikkupojasta.
Kummeleiden ja Vintiöiden vinoon kasvanut äpärälapsi, episodielokuva, jonka olisi voinut jättää tekemättä.
Aleksi Mäkelän tragikoominen jännäridraama sakkaa ja tekee mahalaskun.