Elokuva
The Saturday Night Live -kaverukset Will Ferrell (el actor), Matt Piedmont (el directora) ja Andrew Steele (el escritor) ovat lyöttäytyneet yhteen hupaisassa meksikolaiskomediassa Taloani ette saa, joka juontaa mitä luultavimmin kolmikon ideoimaan lyhyempään SNL-sketsiin. Latinalaisessa Amerikassa suosittuja telenovelia ja halpoja länkkäreitä parodioiva vitsikokoelma on tahallisen huono viritelmä, mikä tekeekin elokuvasta juuri niin hersyvän. Toki myös ihan aidosti huononkin.

Armando Alvarez (Ferrell) on meksikolaisen kartanon omistajan vähälahjainen poika, joka naisten sijaan kaitsee mieluiten tilansa vasikoita. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun huumebisnekseen sotkeutunut komeampi, viisaampi ja renttumaisempi velipoika Raul (Diego Luna) palaa kotikonnuille mukanaan kuvankaunis Sonia (Genesis Rodrigues) ja perässään huumekartellin pelätty pomo Onza (Gael García Bernal).

Taloani ette saa osuu joko makuhermoon välittömästi tai se on vaihtoehtoisesti juuri sitä, mitä se pyrkii parodioimaan: puhdasta paskaa. Elokuva ratsastaa valtavirran villitsemän eksploitaatioaallon harjalla, joskaan tekijät eivät missään vaiheessa ota itseään vakavasti. Se on selvää jo alun James Bond -introa mukailevasta alkukrediiteistä, jonka taustakappaleen Casa de mi Padren laulaa Christina Aguilera. Elokuva lainehtiikin heittämällä genren modernien mestariteosten kuten Hobo with a Shotgunin ja Black Dynamiten rinnalle, mutta onnistuu viemään huonouden aivan totaaliseen ääripäähän: siihen hiuksenhienolle rajalle, jossa hyvä-huono muuttuu ainoastaan huono-huonoksi. Ja useimmissa tapauksissa se raja ylitetään, mutta kummasti näkemästään nauttii siitä huolimatta hölmistynyt virne kasvoillaan.

Projektin tuotannolliset arvot pyrkivät aitouteen. Ammattitaidottomasta leikkauksesta revitään kaikkein eniten huumoria. Ulkoilmakohtauksissa dynamiikka on väärällään vaihdellen paikan päällä kuvattujen ja sisällä maalattua kangasta ja muovista kiveä vasten näyteltyjen kohtausten välillä. Drinkit ilmestyvät tyhjästä henkilöiden käsiin, ja ihmiset saapuvat leikkauksesta toiseen väärästä kulmasta. Näyttely toistaa samaa kaavaa. Useat kohtauksista jatkuvat ikuisuuksiin hekotellen, tupeloidut sätkänkäärimiset on jätetty kuvaan ja product placement on häpeilemättömän suorasukaista. Lista jatkuu loputtomiin, eikä siihen ennättänyt lisätä edes juonelle kriittistä valkoista pantteria – joka on täytetty… ja se puhuu. Tuotannolliset piikit toimivat pääasiallisesti mutta ajautuvat myös todella helposti ja nopeasti oikeasti huonoiksi läpiksi. Elokuva kannattaakin katsoa vain oikeassa mielentilassa, mieluiten – ja jos mahdollista – päihtyneenä.

Homma pysyy suuremmalti kasassa, koska näyttelijät pysyvät kasassa. Vakavalla naamalla ja tunteella näytellyt kohtaukset noudattavat saippuasarjakliseitä ja ovat juuri siitä syystä niin mielettömän huvittavia. Will Ferrell loistaa espanjankielisessä roolissaan ja tekee yhden viimeaikaisen uransa hersyvimmistä suorituksista. Kovemman filmimaailman tähtöset, Diego Luna ja Gael García Bernal, ottavat omat hahmonsa niin ikään omikseen, mutta jäävät auttamattomasti länsimäisen gringonsa varjoon. Pedro Armendáriz Jr. sinetöi vakuuttavan uransa viimeisen roolisuorituksen veljesten isänä, sillä meksikolainen veteraaninäyttelijä menehtyi pian elokuvan jälkeen. Yksi elokuvan monista kaunottarista, joskin lähes ainoa puheroolin saanut Genesis Rodrigues tuo tarinaan herkkyyttä, seksikkyyttä ja takamusten puristelua – joskin häviää tässäkin suhteessa filmin ehdottomalle tähdelle, Will Ferrellille.

Tekniikka
Teräväpiirtoformaattiin tallennetussa kuvassa on läsnä haettu budjetti-ilme, mutta kyse on siitä huolimatta varsin onnistuneesta siirrosta. Rikkailla väreillä ja hyvällä terävyydellä vuorattu kuva on kauttaaltaan upeaa jälkeä. Laidat ovat tosin paikoin hivenen pehmeät. Loppusivalluksen ja autenttisuuden antaa filmimäinen kohina.

DTS-HD MA 5.1 -miksaus tuo meksikolaissävellyksiin ja tilaääniin tuntua. Varsinkin kertojan rooliin nousevat sävellykset saavat upeaa pontta matalista taajuuksista ja kaikki kanavat kiertävistä sovituksista, mutta tilaa osataan hyödyntää mallikkaasti läpi elokuvan.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.

Yhteenveto
Taloani ette saa on rehellisesti huono elokuva. Se on myös oikeassa mielentilassa rehellisen hauska elokuva, joka onnistuu tasapainoilemaan hyvän ja huonon rajalla yllättävän taidokkaasti. Ei kuitenkaan suositella hyvän elokuvan ystäville.