Elokuva
Tulevaisuuden Amerikka on muuttunut. Katasrofialueeksi sortunutta maailmaa isännöi Bostonista Washingtoniin ulottuva, 800 miljoonan ihmisen asuttama infrastruktuurinen hirviö, Mega City One. Mahtistadin katuja isännöivät julmat rikollisjoukot ja lakia sekä lukee että toteuttavat Tuomarit, joiden tehtävänä on syyttää, tuomita ja teloittaa, välittömästi. Yksi näistä vigilanteista on armoton Judge Dredd (Karl Urban), koneen herkkyydellä kanssaihmisiinsä suhtautuva virkavallan edustaja, jonka antamien kuolemantuomioiden täytäntöönpanoluvut hipovat alan huippua. Dredd joutuu vastentahtoisesti ottamaan suojelukseensa Tuomarin uralle halajavan alokkaan, Cassandra Andersin (Olivia Thrilby), jolle geneettinen mutaatio on antanut toimeen tarpeellisia psyykkisiä kykyjä.

Kaupungin uusin vitsaus, Madeline Madrigalin (Lena Headey), katutasossa nimellä Ma-Ma tunnetun rikollispomon, levittämä uusi narkoottinen stimulantti Slo-Mo, mikä nimensä mukaisesti hidastaa ajantajua, leviää pakopaikkaa arjen angteista tahtovien kansalaisten keskuudessa kulovalkean tavoin, saaden käyttäjistään, jos mahdollista, entistäkin vaarallisempia. Seuratessaan milloin mistäkin putoilevia ruumiita, Dredd ja Anderson päätyvät Ma-Man isännöimään Peach Trees Towersiin, suunnattomaan suureen 200 kerroksiseen rakennuskompleksiin, ja saavat huomata jääneensä loukkuun. Ainoa tie on ylöspäin, mutta vastassa on monisatapäinen huumehullujen armeija, jotka ovat valmiita mihin tahansa ottaakseen Tuomarit hengiltä.

Vaikka brittitelkassa uransa aloittaneella ohjaajalla Pete Travisilla ei cv:ssään vielä ole kuin muutama merkintä, onnistuneimpana vaahtosuinen poliittinen trilleri Vantage Point - Askeleen edellä vuodelta 2008, tykittää Dredd 3D:ssä kaasu pohjassa alusta loppuun. Komeasti lavastetussa ja nihilistisen väkivaltaisessa dystopiassa Travis käyttää kaikkia mahdollisia variaatioita toimintaelokuvien kliseistä, ja keksii matkan varrella muutaman uudenkin.
3D antaa myös oivan mahdollisuuden paiskoa tavaroita ja varsinkin ihmisten kappaleita ja eritteitä vasten katsojien kasvoja.

John Wagnerin luomaan sarjakuvaan perustuvan ja peittelemättömän graafisella väkivallalla kuorrutetun toimintapläjäyksen on käsikirjoittanut muun muassa Danny Boylen joukoissa (Beach (2000), 28 päivää myöhemmin (2002), Sunshine (2008)) hyvää työtä tehnyt Alex Garland. Dreddin neo-noirissa tarinassa on enemmän kuin muutama yhtäläisyys Gareth Evansin toimintaelokuvien konventioita rankasti tuulettaneeseen megamättöön The Raid: Redemption (2011), jossa protagonistit Dreddin tavoin joutuivat taistelemaan ylivertaista vihollista vastaan suljetussa tilassa.

Tokihan Dredd 3D on paljon parempi kuin hahmon ensiesiintyminen valkokankailla, vuonna 1995 valmistuneessa ja Danny Cannonin ohjaamassa vesitetyssä versiossa Judge Dredd, jonka pääosassa patsasteli Sylvester Stallone, mutta siltikin Garlandin kynästä olisi odottanut irtoavan hiukan terävämpää yhteiskuntakritiikkiä ja visiointia kuin pelkkä tappospektaakkeli prameissa kuliseissa.

Teknisesti Dredd 3D on toki hyvän näköistä verirallia sellaista kaipaaville. Digikuvauksen uudistajan Anthony Dod Mantlen innovatiivinen kameratyöskentely luo Travisin superhidastuksia ja näyttäviä stuntteja suosivaan tekotapaan oman atmosfäärinsä, jota tukevat Mark Eckersleyn tappamisen pienimpiinkin detaljeihin keskittynyt editointi ja kokonaisuutta koko ajan taustoittava Paul Leonard Morganin raaka industrialmetallinen score.

Kevytkarismainen jyrmy Karl Urban passaa hyvin aina ja kaikkialla kasvonsa kypäräänsä kätkeväksi Dreddiksi, jonka robocopmainen vastuuntunto ja ammatilliset metodit hymyilyttävät ja jonka suupielestä murahdetut dialoginpätkät herra lausuu samaan tapaan irvistellen kuin nuorempi Clint Eastwood. Lähinnä telkasta tuttu Olivia Thrilby söpöilee kovemman kautta tuomarin ammattiin kouliutuvana rookiena, mutta pointsit varastaa Lena Headey, joka rakentaa Ma-Ma:staan ihka oikeastikin psykoottisen perkeleen. Sivummalla pahojaan tekevät Wood Harris ja Warrick Grier Ma-Man luottomiehinä Kayna ja Calebina, Domhnall Gleeson Peach Treesia tietokoneella kontrolloivana nörttinä ja Rakie Ayola Tuomareiden päällikkönä Chief Judgena.

Yhteenveto
Puolitoista tuntia rockvideo-estetiikalla komisteltua tappamista ei tulevaisuuden kuvauksena juurikaan vakuuta ja Dredd 3D sopiikin lähinnä psykopaattien deittileffaksi. Ajatuksetonta väkivaltaa yli kaiken diggailevat koltiaiset saanevat siitä kuitenkin vaadittavat kiksinsä.