Kesäkuu 1941. Suomen ja Neuvostoliiton väliset taistelut jatkuvat yhä, eletään jatkosodan aikaa. Keskiössä on suomalaisen konekiväärikomppanian yli kolmevuotinen matka rajan yli vihollisen alueelle, aina sodan katkeraan loppuun saakka.

1955 ensi-iltansa saanut, Edvin Laineen Väinö Linnan rakastetun romaanin pohjalta ohjaama Tuntematon sotilas on yksi kotimaisen elokuvan merkkipaaluista, klassikkojen klassikko, joka on vaikuttanut jokaiseen sukupolveen ensiesityksestään asti. Laineen suomalaisen sotilaan rohkeutta ja isänmaallisuutta ylistäneen teoksen vastakohdaksi Rauni Mollberg teki elokuvasta oman, vahvasti sodanvastaisen, mutta myös pateettisen ja raskaan versionsa vuonna 1985. Laineen versio on hakattu kansakunnan kollektiiviseen muistiin, jokavuotiset tv-esitykset pitäneet sen hahmot ja heidän ikimuistettavat sananpartensa puhekieleenkin niin vahvasti, että sen siirtäminen taka-alalle uutta versiota katsellessa tuntuu mahdottomalta tehtävältä.

Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi ensi-iltansa saa nyt kolmas versio, jonka takana on ohjaaja Aku Louhimies. Tuntematon sotilas vuosimallia 2017 on kuviltaan komea sotaeepos, mutta dramaturgialtaan paikoin kuin hajalle ammuttu. Epätasaisuutta esiintyy niin roolisuorituksissa kuin tarinankuljetuksessakin, ja vaikka kolmetuntinen mammutti sisältääkin monta jaksoa teknisesti äärimmäisen hallittua elokuvakerrontaa, se ei kasva osiensa summaksi.

Mika Orasmaan kamera tuo sodan lähelle, keskelle tyksitökeskityksiä ja panssarihyökkäyksiä, efektiryhmän ladatessa maat ja mannut täyteen räjähdysaineita. Kehuja voi antaa myös Lasse Enersenille, jonka score on rohkeasti uniikki ja vaikuttava, vaikka se pakollinen, Sibeliuksen ylimaallisen upea Finlandia, soikin loppupuolella kaihoisasti. Ainoa tekninen ongelma onkin oikeastaan vain dialogin hukkuminen taustaan, jolloin sanotun tietää ainoastaan sen pohjalta, mitä aiemmissa versioissa on kunkin näyttelijän suuhun laitettu.

Louhimiehen ja toisen käsikirjoittajan, Jari Olavi Rantalan, pohjana on ollut Tuntemattoman ohella myös kirjan ensimmäinen, sensuroitu versio Sotaromaani, josta mukaan on tarttunut sodan julmuutta rajummin kuvaavat kohtaukset. Yhtä lailla tarinaa laajennetaan myös kotirintamalle, missä tilaa saavat niin Rokan vaimo Lyyli kuin Kariluodon nuori vaimokin, mutta kummankaan läsnäolo ei tuo matkaan sen suuremmin ulottuvuuksia, kuin kaihoisia katseita kohti rintamalle marssivan siipan selkää.

Suurin kysymys tykkitulen laannuttua onkin, miksi? Ymmärrän elokuvatekijöiden sielunmaisemaa sen verran, että tarttuminen Tuntemattoman kokoiseen haasteeseen on ollut sen kokoinen järkäle, ja mahdollisuus, ettei siitä ole voinut kieltäytyä, mutta jos kokonaisuuteen ei lopputulemassa kuitenkaan onnistuta tuomaan tarpeeksi uutta, mikä on silloin motiivi?

Pääroolitus on kuitenkin parasta, mitä rahalla saa. Ryhmäkuvauksena alkavaa tarinaa vievät eteenpäin useat hahmot, joista eniten esiin nousevat Aku Hirviniemen lunki turkulainen Hietanen, Jussi Vatasen suoraselkäinen suomalainen Koskela, Samuel (Samuli) Vauramon nilkki Lammio, Johannes Holopaisen sotilaaksi kasvava Kariluoto ja Joonas Saartamon änkyrä Lahtinen. Vaan kun korsuun astuu täydennysmiehenä Eero Ahon Antti Rokka, kerronta muuttuu hetkessä miehen yksilötarinaksi. Käännös ei kuitenkaan haittaa Ahon tehdessä niin vahvaa työtä äkkivääränä karjalaisena soturina, että muilta komeljanttareilta on happi vaarassa loppua.

Sivummalla nähdään Juho Milonoff Honkajokena, Jarkko Lahti Viirilänä, Andrei Alen Rahikaisena, Hannes Suominen suuresti symppiksenä hihittäjänä Vanhalana sekä Severi Saarinen Lehtona. Piipahduksia kankaalle tekevät myös Paula Vesala Rokan vaimona Lyytinä, Pirkka-Pekka Petelius kapteeni Kaarnana, Janne Virtanen everstiluutnantti Karjulana sekä Frontside Ollie Robin periskoopin käyttöä opettelevana sotamies Hauhiana.

Komeaa elokuvan tekemistä, mutta kokonaisuutena liikaa horjuva ja turhasti venytetty epookki.