Kauneushoitolassa työskentelevän Eevin (Elsa Saisio) ja tämän persaukisen rokkarimiehensä Karin (Antti Luusuaniemi) arki muuttuu perusteellisesti, kun yhtenä lauantai-iltana lottokone pyöräyttää esille juuri ne samat numerot, jotka Eevi on kuponkiinsa merkinnyt. Paniikin, pakokauhun ja ylettömän riemun jälkeen pariskunta päättää jatkaa elämäänsä normaalisti, eikä vuotaa tietoa äkkirikastumisesta edes parhaille ystäville. Mutta kuinka paljon tilille kilahtavat 15 miljoonaa euroa lopulta voi muuttaa elämää, ja muuttaako se sitä parempaan suuntaan ensinkään?

Vuosituhannen alussa hittileffan Minä ja Morrison (2001) tehnyt ohjaaja Lenka Hellstedt on sittemin työskennellyt tv-projektien parissa, mutta tekee nyt vuoden 2009 ilmestyneen toisen kokopitkänsä, Maata meren alla, jälkeen paluun valkokankaille Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuvalla draamakomedialla Kaikki oikein.

Lotto on suomalaisten suosikkipeli, sillä kukapa meistä ei olisi päävoitosta uneksinut, jättäen auliisti haaveista pois pikarikastumisen tuomat varjopuolet. Näistä aineksista ovat Hellstedt ja toinen käsikirjoittaja, mm. Salkkareita rustannut Jenny Dahlström, keitelleet kokoon pikkusievän kommentaarin, josta ei meinaa millään tulla valmista. Tosin iso osa mahdollisuuksista hukataan hyvän alun jälkeen kelaamalla samaa premissiä auki kerrasta toiseen, sillä seurauksella, että lopputulos olisi kaivannut aimo annoksen särmää ja säpinää. Kokonaisuus on nytkin toki symppis, mutta niin kevyt ja pintapuolisesti sipaistu, että se kaikkoaa mielestä heti kun teatterin valot syttyvät.

Elsa Saisio ja Antti Luusuaniemi ovat söpö pääpari, joilla kemiatkin kohtaavat, ainakin välillä, mutta penkka pölisee sitten sitäkin pahemmin karikatyyristen sivuhahmojen lohkoessa irrallisia vitsejään. Jengistähän sen ei pitäsi jäädä kiinni, sillä kuvissa poikkeavat mm. Juha Muje, Sinikka Sokka, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Ylermi Rajamaa, Pirjo Lonka, Malla Malmivaara, Rea Mauranen, Jenni Kokander ja Matti Onnismaa, mutta minkäs teet, jos sanottavaa tai tulkittavaa ei ole.

Töksähtelevä kerronta ja yleinen värittömyys jättävät laimean jälkimaun, mutta antavat mukaan sentään yhden osuvan fraasin: Unelmat ovat unelmia niin kauan kunnes ne täyttyvät. Hyvin sanottu se sentään.