On vuosi 1984. Diana Prince (Gal Gadot) työskentelee Smithsonia instituutissa arkeologina, mutta toimii myös alter egonaan, Amatsoonien soturiprinsessa Wonder Womanina pelastamassa maailmaa isoilta ja pienemmiltäkin uhilta, joiden kukistamiseksi tarvitaan supervoimia. Varsinainen katastrofi uhkaa, kun museon kokelmista löytyy mystinen kivi, artefakti, joka täyttää käyttäjänsä unelman. Siinä missä Diana toivoo näkevänsä vielä kerran seitsemän vuosikymmentä sitten kuolleen rakkaansa Steve Trevorin (Chris Pine), hissukan Barbara Minervan (Kristen Wiig) ja kieron liikemies Max Lordin (Pedro Pascal) unelmat voivat pahimmillaan uhata koko ihmiskuntaa.

Ensimmäisenkin, kovasti kehuja ja massiakin keränneen Wonder Womanin (2017) ohjannut Patty Jenkins palaa tositoimiin sarjis-saagan jatko-osassa Wonder Woman 1984.

Jenkinsin, Dave Callahamin ja Geoff Johnsin, hahmon luoneen William Moulton Marstonin ideoiden pohjalta, kirjoittama tarina erottuu esikoisesta liiallisella satuisuudellaan, vaikka upeasti toteutettuja toimintajaksoja ja laatutehosteita aavistuksen ylipitkässä retroilussa mukavasti piisaakin. Turhaa keveyttä löytyy siis kässäristä, jonka peruspointti on "harkitse tarkkaan, mitä toivot, sillä unelmat voivat toteutua" ja joka tuntuukin kuin rustatun 1980-luvun puolivälissä, jolloin supersankarielokuvien yksi helmasynti oli naiivius ja fantasian turha yksinkertaisuus. Tosin sävy synkkenee puolivälin jälkeen ja kokonaisuus ryhdistäytyy muutenkin kuin juonikuvioiltaan. Taaloja on muutenkin laitettu esillepanoon kunnolla ja tuon popkulttuurin miltei tuhonneen vuosikymmenen eläneet voivatkin bongata monta nolon hassua detaljia valkokankaalta.

Kirotun koronaviruksen vuoksi jo muutamaan kertaan ensi-illastaan siirretty (alkuperäinen enskari oli suunniteltu jo keväälle 2020) on kuitenkin täysiverinen fantasia, jossa komeasti koordinoidut toimintajaksot, tekninen taituruus (kameran takana Matthew Jensen (Wonder Woman, The Mandalorian), leikkaajana Richard Pearson (mm. The Accountant (2016), Kong: Pääkallosaari (2017)) ja musiikin tekijänä supersankareille sopivan suuren scoren aina taitava Hans Zimmer) ja hyvät roolisuoritukset ovat tyylikkäästi tasapainossa.

Gal Gadot on yhä sädehtivä supersankari, ihastuttavan ihqu Wonder Woman, jonka fysiikkakin taipuu mainosti monitaitoisen sankarittaren rooliin. Täysin ansaitusti Gadot kuittasikin WW84:sta 10 miljoonaa dollaria, joka on 33 kertaa suurempi korvaus kuin mitä hänelle maksettin ensimmäisestä elokuvasta. Kristen Wiigillä (Morsiusneidot (2011), Yksin Marsissa (2015) tuntuu myös olleen ihan kivaa huippuvaaralliseksi Cheetahiksi muuttuvana Minervana. The Mandalorian -hittisarjasta tähdeksi noussut Pedro Pascalin (Kingsman: Kultainen kehä (2017), The Equalizer 2 (2018)) roolihahmon esikuvaksi ohjaaja Jenkins mainitsi Michael Douglasin Wall Street -elokuvissa (1987, 2020) esittämän Gordon Gekkon, mutta Max Lord, entinen tv-kasvo/liikemies, josta kasvaa maailmanvaltaa halajava tyranni, on kyllä huomattavasti lähempänä Yhdysvaltain edellistä presidenttiä kuin Douglasille Oscarin tuonutta bisneskäärmettä. Myös Chris Pine saa esitellä koomikon kykyjään 1900-luvun alkupuolelta 1980-luvulle tempaistuna sotilaana. Sivummalla nähdään muun muassa takaumajaksoissa Lilly Aspell nuorena Dianana sekä Robin Wright ja Connie Nielsen tämän tätinä ja äitinä.

Tyylipuhdas sarjakuvaseikkailu ei aivan tavoita ensimmäisen osan raikkautta, mutta tarjoilee silti mukavan symppikset ja paikoin myös hillittömän hauskat 2,5 tuntia pakoa ahdistavasta arjesta.