New York, 1957. Upper West Siden kaupunginosan hallinnasta taistelee verissä päin kaksi etnisiltä taustoiltaan eroavaa katujengiä, Riffin (Mike Faist) johtama amerikkalaisnuorten Jets sekä Puerto Ricolaisista koostuva Sharks, jonka nokkamiehenä toimii Bernardo (David Alvarez). Vihanpito on jokapäiväistä, mutta todella vaaralliseksi sota kortteleiden herruudesta muuttuu, kun Jetsien Tony (Ansel Elgort) ja Bernardon sisko Maria (Rachel Zeigler) rakastuvat, jonka seurauksena jengien sopiman  suuren välienselvittelyn panokset kasvavat entisestään.

1961 valmistunut elokuvaversio, Robert Wisen ja alkuperäisen, vuoden 1957 Broadwaylla nähdyn sovituksen tehneen Jerome Robbinsin ohjaama, Romeo ja Julia-variaatio West Side Story oli valtaisa yleisö- ja arvostelumenestys, joka voitti 10 Oscaria (paras elokuva, ohjaus, miessivuosa, naissivuosa, kuvaus, leikkaus, äänitys, musiikki, puvustus ja lavastus).

Allekirjoittanutkin kuuluu siihen laajaan rintamaan, jotka kovin sanoin yleensä kritisoivat Hollywoodin tapaa kierrättää omia elokuviaan, varsinkin silloin, jos tekemisestä paistaa ensimmäisenä läpi laiskuus ja pelkkä nopean rahan tekeminen. Mutta uusioversiot, jotka ovat tehty rakkaudesta elokuvaa kohtaan, ovat tyystin eri juttu.
Vuoden koronaviiveellä valkokankaille saapuu vihdoin Steven Spielbergin tulkinta aiheesta, eikä se häpeä yhtään alkuperäisen rinnalla, pikemminkin päinvastoin. Arthur Laurentsin musikaalin on valkokankaalle sovittanut monesti palkittu Tony Kusher (mm. kohua herättänyt tv-sarja Angels in America (2003) sekä Spielbergin ohjaamat elokuvat München (2005) ja Lincoln (2012), joka on osaltaan päivittänyt tarinaa pitäen sen silti alkuperäisessä aikaikkunassa. Muutama kohtaus on toki siirretty ja jokunen laulunkin vaihtanut paikkaa, mutta kokonaisuus on täydellisesti ohjaajansa hallinnassa.

Spielbergin ylistetyn ja palkitun uran ensimmäinen musikaali on visuaalisesti huikean hieno teos, musiikin ja liikkeen, valon ja varjon täydellistä tanssia, joka edustaa sitä korkeinta ammattitaitoa ja näkemystä, jota tämän hetken elokuvamaailmasta löytyy. West Side Story vuosimallia 2021 on kaikkea sitä, mitä musikaalielokuvan ystävät voivat oikeastaan toivoa: siinä on loistavaa musiikkia ja huumoria, jännitystä ja toimintaa sekä romantiikkaa ja sydämen särkevää traagisuutta, aivan kuten suurissa elokuvateoksissa kuuluukin. Uskomattoman upeissa lavasteissa kameran takana toimii Spielbergin pitkäaikainen luottokuvaaja Janusz Kaminski ja editointipöytää hoitavat Michael Kahn ja Sarah Broshat. Musiikki on mestari Leonard Bernsteinin ja sanoitukset juurikin edesmenneen Stephen Sondheimin käsialaa, kun taas sovituksista vastaa David Newman. Koreografiat on luonut Justin Peck.

Ainoa pikku outous on suomalaisen levittäjän ratkaisu jättää espanjankieliset osuudet kääntämättä jenkkimalliin, elokuvan tekijöiden halutessa näin korostaa maahanmuuttajien vieraantumista valtaväestöstä. Meillä ratkaisu ei palvele tarkoitustaan alkuunkaan samalla tavalla kuin maassa, jossa latinoväestö on vahvasti edustettuna. Tosin veto ei myöskään lainkaan huononna itse elokuvaa.

Ansel Elgort ja elokuvan ensikertalainen Rachel Zeigler ovat ihana pari Tonyksi ja Mariaksi, kaksikon välillä on juurikin oikeanlaista sähköä ja latausta, mutta varsinaisesti shown varastavat sivuroolit ja niiden taitavat esittäjät. Mike Faist ja David Alvarez ovat vallan erinomaisia kilpailevien jengien kukkopoikina ja Ariana DeBose Bernanrdon tyttöystävän Anitana silkkaa tulta ja tappuraa. Vuoden 1961 versiosta parhaan naissviuosan Oscarin Anitan roolista ansainnut Rita Moreno nähdään nyt Tonyn työpaikan, pienen kulmakaupan emännän Valentinan roolissa ja saapa karismaattinen rouva esittää myös kappaleen Somewhere. Tarinaan tärkeinä liittyvinä poliiseina nähdään vajaakäytölle jäävä Corey Stoll luutnanti Schrankina sekä maanmainio Brian dÁrcy James konstaapeli Krupkena.

Pitkään odotettu, mutta kaikki lupaukset lunastava West Side Story on ihana elokuva, musikaalien ystäville silkkaa mannaa.