Isolla kirkolla Hesingissä tiliä it-firmassa tehnyt Ville (Miska Haakana) huomaa kuprun liian myöhään ja palaa persaukisena kotokulmilleen Iittiin, Matti-isän (Jussi Puhakka) ja Patu-papan (Juhani Laitala) kuihtuvalle tilalle. Myös siellä päin helkkaria hoidettu talous on ajamassa suvun pellot myyntiin, mutta nokkelana miehenä Ville keksiikin vaihtaa viljellyn kauran kannabikseen, koska stadissa pilvestä on huutava pula. Siitä alkaa hässäkkä, johon sekaantuvat niin kunnanjohtaja (Jan Nyquist), paikallinen poliisi Laitinen (Mikko Nousiainen) kuin pizzerianpitäjä Mehmedinkin (Arman Alizad). Kohta perässä ovat myös EU-byrokraatit, muutama gangsteri ja paikallinen prätkäkerho.

Apulannan basistina aloittanut Tuukka Temonen löysi bändin videoiden tekijänä todellisen kutsumuksensa ja siirtyi koko päiväseksi elokuva-ammattilaiseksi kuvallisen kerronan pariin.

Ensimmäinen kokopikä oli vuoden 2011 presidentinvaalien kulisseihin kurkitellut dokumentti Presidentintekijät (2014), joka mediaa manipuloiden nousi otsikoihin jo ennen ensi-iltaa väitetyistä sopimusrikkomuksista fokuksessa olleen Kokoomus-puolueen kanssa. Temosen toinen elokuva oli paluu juurille, Teit meistä kauniin (2016) kertoessa Apulanta -yhtyeen syntytarinaa. Kolmas perustui sekin osittain tositarinaan, Valmentaja (2016) kun kuvasi bisnesmessiaaksi itsensä kohottaneen Jari Sarasvuon matkaa gurujen guruksi. Aika jonka sain (2020) pohjasi sekin tositarinaan kuvittaessaan vakavan onnettomuuden jälkeen paraolympialaisiin osallistuneen Jaana Kivimäen kovaa, mutta lopulta palkitsevaa elämää.

Miehen uusin, Pohjolan satoa, jättää draaman tyystin sikseen ollen kaikesta hauskasta riisuttu puhdas puskafarssi, rytmitön ja loppuaan kohden tyystin pölvästelyksi menevä kokoelma irrallisia kohtauksia, joita sidotaan yhteen heikoin langoin. Tyylilajiltaan etäisesti Kummelin heikoimpia alkupään tuotoksia muistuttava Pohjolan satoa yrittää sanoa jotain lääkelannabiksen kasvattamisesta bisneksenä, mutta hukkaa aihion heti kättelyssä alituiseen huutamiseen, kiroiluun ja tappeluun. Samalla pesuveden kanssa huitaistaan pois hapokkaampi kommentaari maanviljelijöiden asemasta nyky-Suomessa, kun tekijöille on tullut pakottava tarve kirjoittaa dialogiin kaksimielisyyksiä ja seksistisiä vitsejä. Myös hahmogalleria on kuin alakoulun sarjakuvista, jokainen tyyppi on ns. äärihahmo ja karrikoitu tappiinsa saakka. Ääniraidalla kaikaava Jaakko Teppo kertoo osaltaan minkä tasoisesta tuotoksesta on kysymys. Mutta kaikesta huolimatta arvostan Tuukkaa korkealle, hänen sinnikkyyttään ja periksiantamattomuuttaan ja uskoa omaan tekemiseensä. Miehen elokuvien maailmat ja sisältö eivät vain ole kohdanneet allekirjoittaneen odotusten kanssa. Eivätkä kohdanneet kyllä nytkään.

Näyttelemisestä ei nyt kauheasti voi tässä tapauksessa edes puhua. Tubettaja Miska Haakanan ja tv-kasvo Arman Alizadin lisäksi Temoset (Olga-vaimo mukana tottakai sekä kameran edessä panfoobikko Timona, että tuottajana) ovat saaneet houkutelluksi mukaan pitkän rivin tuntemattomia ja tunnettujakin näyttelijöitä, kuten Teemu Aromaa, Jussi Puhakka, Sami Ristiniemi ja Mi Grönlund. Kuluneempia kasvoja eri yhteyksistä taas edustavat mm. Roope Salminen, Ali Jahangiri, Konsta Hietanen, Mikko Nousiainen ja Miia Nuutila sekä mihin tahansa projektiin suin päin näköjään hyppäävät Timo Lavikainen, Janne Kataja sekä Aku Hirviniemi. Onpa Apulannan Toni Wirtanenkin saatu kameran eteen piipahtamaan rekkakuskin roolissa.

Hauskalle allerginen junttikomedia, jolle taatusti nauretaan Temosilla illanvietoissa. Elokuvateattereissa voi olla hiljaisempaa.