Hääsuunnittelija Joannan (Iina Kuustonen) elämässä ei ole tilaa parisuhteelle, sillä työ on kiireiselle naiselle kaikki kaikessa. Mutta kun Joannan isä Pekka (Risto Tuorila), vakavaan onnettomuuteen töissään joutunut entinen palomies, vajoaa masennukseen ja alkaa suunnitella omia hautajaisiaan, Joanna keksi hätävalheena tuovansa uuden poikaystävänsä näytille. Tähän rooliin neiti nappaa viimeisenä mahdollisuutenaan häissä tapaamansa sosiaalisesti pökkelön ja traumatisoituneen hautausurakoitsija Sakarin (Antti Luusuaniemi), jolla kaikkien yllätykseksi synkkaa Pekan kanssa vallan mainiosti. Sitten dramaattinen uutinen tulevaisuudesta muuttaa Joannan elämän, ja samalla myös kaikkien hänen läheistensä. Papin aamenella kun on useampiakin merkityksiä.

Syksyn kotimaisten elokuvien ensi-iltaruuhka jatkuu. Paremmin näyttelijänä ja käsikirjoittajana tunnetun Kari Ketosen esikoisenaan ohjaama kokopitkä Häät ennen hautajaisia yllättää positiivisesti. Leo Viirretin ja Ketosen kirjoittama draamakomedia kun onnistuu yhdistelemään kummankin lajityypin parempia puolia sortumatta kertaakaan ylenpalttiseen porutukseen tai typerään koomiseen kompasteluun. Elämää ja kuolemaa osataan käsitellä paitsi asiallisesti ja ajatuksella, myös hiilenmustalla huumorilla, joka keventää kauniisti vakavimpia käännöksiä. Perusotteeltaan ehkä liiankin surumielisen reissun puikoissa Ketonen tekee hyvää jälkeä, antaa tilaa tapahtumille ja henkilöilleen ja välttelee onnistuneesti kliseisimmät ratkaisut. Myös dialogi on fiksua ja aitoa, terävää ja tarkasti tapahtumia ja hetkeä havainnoivaa, joita lausumassa on hyvä ryhmä roolinsa oivasti osuvia näyttelijöitä.

Iina Kuustonen tekee takuutyötä kohtalon kummiin koukeroihin ajautuvana Joannana saaden hyvää tukea keskittyneesti alarekisterissä roolinsa vetävältä Antti Luusuaniemeltä. Risto Tuorila ja Kaija Pakarinen esittävät sydämellä Joannan vanhempia, Jukka Puotila nähdään Saken isän roolissa ja Joonas Nordman on pastori. Pihla Penttinen piristää Joannan työkaverin Ellin roolissa ja Jouko Puolanto tämän kohtalotoverina.

Hienon elokuvan vire on enemmänkin vakava kuin hilpeä ja läppä lakonista, mutta juuri se sen surumielinen sointi tekee siitä erilaisen elämyksen. Ehdottomasti yksi vuoden kotimaisista.